Osaatko toimia liikenneturmassa? Tarkista tästä
Meillä jokaisella on velvollisuus auttaa, jos satumme onnettomuuspaikalle. Asiantuntija kertoo, miten turmapaikalla tulee toimia.
Suomessa jokaista tienkäyttäjää koskee yleinen auttamisvelvollisuus. Se tarkoittaa, että meistä jokaisen tulee tehdä hätäilmoitus ja ryhtyä pelastustoimiin, jos näemme onnettomuuden tai satumme ensimmäisenä onnettomuuspaikalle.
On kova paikka tulla inhimillisen hädän keskelle ja alkaa selvittää, mitä on tapahtunut.
– Ihmiset toimivat tilanteessa eri tavoin: yksi menee paniikkiin, toinen toimii konemaisesti ja tekee kaikki oikeat asiat. Mutta jokainen auttaa parhaansa mukaan, ja pienikin juttu voi pelastaa hengen, tyynnyttelee Helsingin pelastuslaitoksen apulaispalopäällikkö Toni Kannikoski.
Yksi suurimmista virheistä on Kannikosken mukaan se, että auttajat eivät muista huolehtia onnettomuuspaikalla omasta turvallisuudestaan.
– Vaikka auttajalla olisi heijastinliivi päällä, muu liikenne ei välttämättä huomaa häntä, kun huomio on kiinnittynyt hätävilkkuihin tai turmapaikkaan. On tärkeää liikkua pientareen puolella.
Kannikoski jakaa selkeät vinkit, miten liikenneturmassa tulisi toimia.
1. Varaudu etukäteen
Autossa on hyvä olla heijastinliivit, ensiapulaukku ja talvisaikaan pieni lumilapio ja talvivaatetta. Puhelimeen kannattaa ladata 112-sovellus ja päivittää se säännöllisesti.
2. Varoita muita ja huolehdi omasta turvallisuudestasi
Jos saavut onnettomuuspaikalle autolla, pysäköi riittävän etäälle onnettomuuspaikasta ja laita hätävilkut päälle. Pue heijastinliivi.
Jos sinulla on varoituskolmio autossasi, voit viedä sen tien varteen varoittamaan muita. Varsinkin vilkkailla teillä ketjukolarin vaara on suuri. Siirry onnettomuuspaikalle pientareen puolelta, riittävän etäällä tiealueesta.
3. Hälytä lisäapua, soita 112
Soita 112:seen heti, kun pystyt varmentamaan, että kyseessä on onnettomuus. Jos näet onnettomuuden tapahtuvan, soita heti.
– Kun soitat 112-sovelluksen kautta, sovellus jakaa hätäkeskukselle tarkat sijaintikoordinaattisi. Se helpottaa paljon onnettomuudesta ilmoittamista.
Pyri antamaan kokonaiskuva tilanteesta: kerro tapahtumapaikka, mitä on tapahtunut, ja se, kuinka monta ajoneuvoa ja ihmistä turmaan liittyy. Kerro myös ajoneuvotyypit: onko kyse esimerkiksi henkilöautojen kolarista tai junan ja pakettiauton törmäyksestä.
Hätäkeskus tekee tilannearvion ja lähettää paikalle tarvittavat apujoukot. Toimi hätäkeskuspäivystäjän ohjeiden mukaan äläkä lopeta puhelua, ennen kuin saat siihen luvan.
Jos saat onnettomuuspaikalta uutta tietoa ensimmäisen soittosi jälkeen, soita uudelleen 112:seen ja päivitä tilanne. On tärkeää ilmoittaa, jos esimerkiksi jonkun loukkaantuneen tila muuttuu äkillisesti tai huomaat uusia uhreja tai polttoainevuodon.
4. Anna ensiapua loukkaantuneille
Selvitä, ovatko ihmiset tajuissaan, tunnetko pulssin heidän kaulaltaan tai ranteestaan sekä hengityksen nenästä tai suusta kämmenselkääsi vasten. Jos loukkaantuneet eivät ole tajuissaan, on tärkeää varmistaa hengityksen kulku taivuttamalla päätä hieman taaksepäin ja kohottamalla leukaa.
Jos mahdollista, käännä potilas kylkiasentoon. Tyrehdytä näkyvä verenvuoto painamalla vuotokohtaa ja sitomalla haava tiukasti siteellä, kaulaliinalla tai sillä, mitä saatavilla on.
Tarvittaessa hätäkeskus opastaa puhelimessa, miten loukkaantuneiden tilan voi selvittää.
Pääperiaate on, että onnettomuudessa loukkaantuneiden tai ajoneuvossa puristuksissa olevien henkilöiden turhaa liikuttamista tulisi välttää, jotta potilaalle ei aiheuteta lisävahinkoja. Jos tilanteessa on kuitenkin ilmeinen tulipalovaara tai muu välittömästi henkeä uhkaava tilanne, tulee tehdä hätäsiirto.
Talvella on tärkeää suojata uhrit hypotermialta, jos saatavilla on ylimääräisiä takkeja tai peittoja.
– Omaa takkiaan ei kuitenkaan kannata antaa, jotta säilyttää toimintakykynsä.
Tarvittaessa hätäkeskus opastaa puhelimessa, miten loukkaantuneiden tilan voi selvittää.
5. Johda tilannetta ennen viranomaisten saapumista
Rauhoittele kaikkia asianosaisia. Jos kyseessä on ketjukolari, jossa osalle ei ole käynyt mitään, käske heitä siirtymään kauemmas onnettomuusalueen läheisyydestä. Tällä pyritään estämään lisävahingot ja varmistetaan, että viranomaiset hahmottavat helpommin ne henkilöt, jotka ovat osallisena onnettomuudessa.
Jos onnettomuuspaikalle tulee muitakin auttajia, ohjaa heitä esimerkiksi auttamaan onnettomuudessa loukkaantuneita, pitämään huolta yksinään olevista lapsista, kytkemään mahdolliset lemmikit kiinni, varoittamaan muuta liikennettä ja opastamaan viranomaisia onnettomuuspaikalle.
6. Anna raportti tilanteesta viranomaisille
Kun viranomaiset saapuvat, anna heille lyhyt kuvaus tilanteesta ja siitä, mitä on tehty. Kerro myös oma arviosi suurimmassa hädässä olevista henkilöistä. Älä poistu paikalta ennen kuin olet antanut yhteystietosi poliisille ja varmistanut viranomaisilta, että voit lähteä.
– Pääsääntöisesti onnettomuuspaikan tutkinnasta vastaa poliisi, joka saattaa kysyä sinulta lisätietoja tapahtuneesta myöhemmin, Kannikoski muistuttaa.