Tiesitkö, että jatkossa voit saada autorahoituksen myös yksityisten väliseen autokauppaan?
Vuosittain Suomessa vaihtaa omistajaansa 660 000 käytettyä henkilöautoa. Suuri osa kaupoista tehdään autoliikkeiden kautta, mutta yli puolet kahden yksityishenkilön välillä.
Aiemmin kahden yksityisen välisen autokaupan rahoitus on pitänyt hoitaa käteisellä, pankkilainalla tai kulutusluotolla. Useasti myös näiden yhdistelmällä. Samaan aikaan ihmisten kiinnostus autorahoitukseen on kuitenkin kasvanut huomattavasti ja yhä harvemmin autoa hankitaan kylmällä käteisellä.
– Uusien autojen kohdalla rahoitus maksutapana on lisääntynyt kolmessa vuodessa noin kymmenen prosenttiyksikköä. Tällä hetkellä jopa 55 prosenttia uusista autoista ostetaan rahoituksella, kertoo OP:n yrityspankin rahoituspäällikkö Harri Nieminen.
Sama trendi on nähtävissä toki myös käytettyjen autojen kohdalla. Yhtenä syynä on se, että suuri osa hankkii entistä kalliimpia autoja, joiden ostaminen käteisellä on hankalammin saavutettavissa. Aiemmin autorahoitusta on rajoittanut myös se, että kulutusluoton ollessa kyseessä rahan hinta saattaa olla hyvinkin korkea.
– Pyrimme ratkaisemaan sen, että lainan rahoituksen hinta ja korko ovat kilpailukykyisiä.
Ratkaisu on OP:n Autorahoitus, jota voidaan hyödyntää nyt myös yksityisten välisessä autokauppassa. Sen voi saada kaikkien pankkien asiakkaana. Vakuutena toimii ostettava auto, eikä muita vakuuksia ei tarvita.
Kuntotarkastus osana rahoitusta
Yksi ongelma kahden yksityishenkilön välisessä autokaupassa on se, että sitä ei sido kuluttajasuojalakin. Siihen voidaan toki soveltaa kauppalakia, mutta korvauksen saaminen myyjältä on ongelmatapauksessa hyvin hankalaa.
Sen vuoksi osa uutta autorahoitusta on kuntokartoitus, joka toteutetaan A-katsastuksessa. Kuntokartoituksessa ostettava auto käydään läpi ja sen kautta myyjä ja ostaja saavat selvityksen siitä millaisessa kunnossa ostettava auto on. Kuntotarkastus maksaa 69 euroa ja myyjä ja ostaja voivat sopia kumman maksettavaksi tarkastus tulee.
Samalla käynnillä ostaja voi tehdä rahoitussopimuksen ja hoitaa autoonsa vakuutuksen ja auton paperityöt A-Katsastuksen ammattilaisen avustuksella. Tarkastuksen jälkeen ostaja voi olla vakuuttuneempi auton kunnosta.
Yksityisten välisen autokaupan rahoitutetun auton hintaa ei ole rajoitettu, mutta auton ikä ja luottoaika yhteensä voi olla enintään 15 vuotta. Palvelu on ollut käytössä vuoden vaihteesta saakka ja tähän mennessä omistajaa vaihtaneiden autojen keskihinta on ollut 11 000 euroa.