Anna Einiön suunnitelmissa oli viettää koko kevät 2022 Sveitsin Alpeilla. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos lasketteluonnettomuuden myötä. Onneksi Einiö oli huolehtinut vakuutusturvastaan ennen reissuun lähtöä.

Einiön kaatuminen tapahtui merkityssä rinteessä, jolloin myös apu oli lähellä.

– Se oli ihan tyhmä kaatuminen. Laskin helppoa rinnettä huolimattomasti. Päätin tehdä hypyn, mutta hyppyri olikin paljon isompi kuin tajusin. Kaatuessani tunsin heti, miten polvi vääntyi, Einiö muistelee.

Einiölle sattui varsin tyypillinen laskettelun polvivamma: eturistisiteen ja kierukan repeytymät. Hänet kuljetettiin lumikelkan perässä paareilla suoraan lääkäriin.

– Alkushokki oli iso, koska en tiennyt, kuinka pahasti oli käynyt. Samalla tietysti harmitti, jos huhtikuulle asti kaavailtu matka tyssää jo helmikuun puolivälissä.

Einiö toivoi, että olisi selvinnyt säikähdyksellä ja voinut jatkaa laskukautta vielä kaatumisen jälkeen, mutta lääkärin lausunto magneettikuvan perusteella oli tiukka: vamma vaatii nopean pääsyn leikkaukseen. Einiö päätettiin kotiuttaa jatkotoimenpiteitä varten Suomeen.

Alppikylässä polvivammojen tutkiminen on arkipäivää. Vaikeinta asioiden hoidossa oli se, että ranskankielisessä Sveitsissä asiat hoituvat pääasiassa ranskaksi, ainakin heti turistikeskuksen ulkopuolella. Onneksi tulkkiapua löytyi paikallisista tuttavista niin lääkärikäynneille kuin lähikaupungissa tehtyyn magneettikuvaukseen.

Välivuosi Alppien hiihtokohteessa on monen nuoren unelma. Anna Einiö pääsi toteuttamaan omaansa Sveitsin Verbieriin.

Vakuutusturva kuntoon ennen reissua

Anna Einiö oli onnekseen selvittänyt vakuutusturvansa kattavuuden ennen reissua.

– Kävin ennen matkaa vakuutusneuvojan kanssa puhelimessa vakuutusturvani yksityiskohtaisesti läpi. Sain kuulla, että normaali Pohjola Vakuutuksen matkavakuutus tarjoaa hyvän turvan, mutta tällöin matkan enimmäispituus voi olla enintään 45 päivää, joten ensimmäinen asia oli pidentää vakuutuksen voimassaoloa, Einiö kertoo.

Kun vakuutusehtoja käy läpi, kannattaa katsoa, että turviin valitut enimmäiskorvausmäärät ovat riittävän korkeat ja että ne kattavat kaikki tarpeelliset kulut. Pohjola Vakuutuksen tuoteasiantuntijan mukaan moni arvioi urheiluvarusteidensa hinnat alakanttiin.

”Korvaukset kompensoivat pettymystä”

Vakuutuksen piiriin kuuluvia kuluja alkoi kertyä heti vahingon tapahduttua. Pelkästään moottorikelkkakuljetus maksoi 300 euroa.  Sen päälle tulivat muun muassa lääkärin tutkimus ja ensihoito, magneettikuvaus, uusi lääkärikäynti, lääkkeet, lentolipun muutos paluumatkalle ja kuljetus kentälle avustajan kanssa.

Eurooppalaisen sairaanhoitokortin tuoma turva helpotti ja sujuvoitti asioita.

– Suuri osa lääkärikuluista kuitattiin onneksi suoraan eurooppalaisella sairaanhoitokortilla, eikä muutenkaan paikan päällä tarvinnut maksaa mitään. Loput laskut tulivat myöhemmin kotiin.

Einiön tapauksessa asioiden hoitoa helpotti se, että vahinko tapahtui Euroopassa. Vaikka Sveitsi ei olekaan EU-maa, sairaanhoidossa ovat käytössä yleiseurooppalaiset sopimukset. Jos hiihto- tai muu urheilumatka suuntautuu kauemmas, on syytä tutustua tarkoin paikallisiin sairaanhoitomenettelyihin jo etukäteen ja varmistua siitä, että vakuutusturva on riittävä matkalle lähtiessä. Helpoimmin se onnistuu vakuutusasiantuntijan avulla.

Kaikki kulut hoituivat vakuutuksen kautta. Vakuutus korvasi myös kaatumisessa rikkoutuneet välineet ja keskeytyneen matkan.

– Se oli iloinen yllätys, vaikka se tietysti vakuutusehdoissa lukikin. Kyllähän korvaus vähän kompensoi matkan keskeytymisestä syntynyttä pettymystä.

Kun laskettelu merkityillä rinteillä ei riitä nostamaan adrenaliinitasoa, moni hakeutuu omalla riskillä hiihtämään rinteiden ulkopuolelle.

Leikkauksen jälkeen alkoi vaativin osuus

Kotimaassa käynnistyivät hoitovalmistelut jo ennen kuin Einiö oli päässyt Suomeen. Sveitsistä saatujen magneettikuvien sekä lääkärinlausuntojen perusteella valmistauduttiin tulevaan leikkaukseen. Ja Pohjola Vakuutuksen hoitolaitoskumppanin Pihlajalinnan kanssa varattiin tutkimusaika valmiiksi.

– Oli helpottavaa tietää, että kaikki oli hoidossa, kun saavuin pyörätuolissa Helsinki-Vantaalle. Jo kolme viikkoa saapumiseni jälkeen olin leikkauksessa Pihlajalinnassa, ja kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen pystyin jo varaamaan painoa jalalle.

Vamman hoito vaati leikkauksen lisäksi vielä fysioterapiaa. Leikkauksen jälkeen Einiölle sovittiin aika Pihlajalinnaan fysikaalisen kuntoutuksen aloittamiseksi, joka oli kuntoutuksen vaativin osuus.

– Tein kolmen kuukauden ajan päivittäin lähes kaksi tuntia erilaisia polviharjoitteita ja kävin säännöllisesti fyssarin luona saamassa uusia ohjeita. Aluksi käyntejä oli viikoittain.

Pikkuhiljaa polvi alkoi kuntoutua ja Einiö pystyi kävelemään ilman sauvoja jo reilun kuukauden kuluttua leikkauksesta. Fysioterapiakäynnit ja kotiharjoittelu jatkuivat, ja noin puoli vuotta leikkauksen jälkeen Einiö pystyi jo liikkumaan sekä treenaaman kuntosalilla melko normaalisti.

– Jos kaikki sujuu hyvin, pääsen taas ensi talvena laskettelemaan, Einiö iloitsee.

Riskialtis harrastusmatka – Tarvitsetko urheilulaajennuksen matkustajavakuutukseen?

Kun laskettelu merkityillä rinteillä ei riitä nostamaan adrenaliinitasoa, moni hakeutuu hiihtämään rinteiden ulkopuolelle omalla riskillä. Tavalliset vakuutukset eivät kata riskialttiilla paikoilla tapahtuneita vahinkoja. Tällöin tarvitaan matkustajavakuutuksen niin sanottu urheilulaajennus. Onnettomuuden sattuessa loukkaantunut täytyy usein kuljettaa vuorilta alas helikopterilla, jolloin kulut voivat kasvaa hyvinkin suuriksi.

– Urheilulaajennuksen hinta koostuu muun muassa harrastettavan lajin riskiluokituksesta, hakijan iästä ja asuinpaikasta. Off-piste-laskettelu kuuluu lajina riskialttiimpien joukkoon, vuori- ja jäätikkökiipeily menevät asteikossa vielä korkeammalle, kertoo Pohjola Vakuutuksen tuoteasiantuntija Leena Ettilä.

Mitä isompi riski, sitä korkeampi on vakuutuksen hinta.

– Jos matka on pitkä, kannattaa harkita matkan aikana urheilulaajennuksen aktivoimista käyttöön vain sellaisiksi ajanjaksoiksi, jolloin tietää varmasti sitä tarvitsevansa. Vakuutuksen saa laajennettua kattamaan myös riskialttiita lajeja olemalla yhteydessä Pohjola Vakuutuksen asiakaspalveluun. Yhteydenotto kannattaa tehdä hyvissä ajoin, jotta lisäturva on voimassa toivottuna ajankohtana. Toisaalta jos vuoden aikana on useita jaksoja, jolloin harrastaa riskipitoista urheilua, vaikkapa laitesukellusmatkoja, on edullisempaa aktivoida laajennus jatkuvaksi, Ettilä neuvoo.

Extreme-urheilussa sattuvat vahingot voivat olla vakaviakin. Tavallinen poliklinikkakäynti ei aina riitä, vaan saatetaan tarvita erikoissairaanhoitoa tai jopa ambulanssilentoa takaisin kotiin. Matkavakuutuksen turvin isojenkaan ongelmien kanssa ei tarvitse olla yksin.

Pohjola Matkahätäpalvelu auttaa ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä vakavissa onnettomuuksissa ja sairastumisissa. Matkahätäpalvelu auttaa hoitoon ohjauksessa ja kotiinpaluun järjestämisessä. Tarvittaessa järjestyy myös maksusitoumus esimerkiksi kiireelliseen isoon leikkaukseen ulkomailla, Ettilä sanoo.

Matkahätäpalvelu on tarkoitettu nimensä mukaisesti hätätapauksiin. Pohjolan Vahinkoapu -sivustolla on selkeät toimintaohjeet erilaisten vahinkotilanteiden hoitoon. Sivustolta löytyy esimerkiksi lähimmän lääkärikumppanimme tiedot matkakohteessa, Matkahätäpalvelun yhteystiedot tai ohjeet mitä tehdä, jos matkalaukku katoaa. Ohjeisiin kannattaa tutustua jo ennen matkaa. 

Jos on itse toimintakykyinen, lentolipun muutoksen voi hoitaa myös itse. Jos tarvitsee avustajaa tai pyörätuolia lentokentällä, sen voi pyytää lentoyhtiönsä kautta. Jos matkasuunnitelman muutoksista tulee ylimääräisiä kuluja, niistä voi hakea korvausta vakuutuksesta.

Muista nämä

  • Tarkista matkavakuutuksen voimassaoloaika ja pidennä matkavakuutuksen voimassaolo tarvittaessa.
  • Tarkista, että matkavakuutuksesi korvausmäärät ja kattavuus ovat riittävät.
  • Hanki Kelan myöntämä eurooppalainen sairaanhoitokortti.
  • Pidä matkavakuutuskortti ja henkilötodistus aina mukanasi. Matkavakuutuskortin saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi myös OP-mobiilista. Sen voi tallentaa myös omaan puhelimeen.
  • Vahingon sattuessa dokumentoi tapahtumat ja kerää kaikki kustannuksista syntyneet kuitit talteen.
  • Vakavissa ulkomailla sattuvissa matkatapaturmissa ja matkasairauksissa voit olla yhteydessä Pohjola Matkahätäpalveluun soittamalla numeroon +358 10 253 0011.

Lue myös:

Milloin matkavakuutus korvaa kotimaan matkalla?

Kortit katosivat tai varastettiin lomamatkalla – miten toimia?