Suomalaiset sanonnat – näinkö rahasta pitäisi ajatella?
Lisää aiheesta
Suomalaisia sanontoja löytyy joka lähtöön. Oletko kuitenkaan koskaan pohtinut, millaista tarinaa ne kertovat suomalaisten suhtautumisesta rahaan?
Kokosimme yhteen hauskoja suomalaisia sanontoja, jotka käsittelevät rahaa – ja pohdimme, kuinka ne istuvat tähän päivään.
1. Rahalla saa ja hevosella pääsee
Tämä suomalainen sanonta on kautta aikojen muistuttanut siitä tosiseikasta, että rahalla voi hankkia asioita, jotka auttavat elämässä eteenpäin.
Sanonta on arvatenkin syntynyt aikakautena, jolloin perille hölköteltiin vielä hevosen selässä. Tuon ajan suosituimmasta menopelistä saikin pulittaa sievoisen summan rahaa.
Hevosharrastus ei vieläkään ole halpaa hommaa, mutta nyt rahakkaat taitavat kurvailla pääasiassa citymaasturilla pakoputki pärähdellen tai mukavasti hipihiljaisella sähköllä. Toisaalta myös julkinen liikenne jatkaa kallistumistaan – siis rahalla saa ja bussilla pääsee?
Aikamme downshiftaajat ehtivät perille kävellenkin. Se voi tehdä kunnon lisäksi hyvää myös mielelle – ja siinähän säästää rahaakin.
2. Raha on hyvä renki, mutta huono isäntä
Viisaasti käytettynä rahasta on väistämättä hyötyä. Jos se alkaa hallita liikaa elämää, voi koitua ongelmia. Tämä suomalainen sanonta on kuulunut kautta aikojen myös rahapuheessa: rahaa on hyvä olla, mutta liikaa sitä ei tulisi keskusteluissa korostaa. Muuten tulee ahneen maine.
Ajat muuttuvat, ja taloudesta onkin jo tänä päivänä lupa puhua aiempaa avoimemmin. Mikä helpotus, kun kaveriltakin uskaltaa vihdoin pyytää neuvoa tai näkökulmaa!
On totta, että rahalle ei passaa antaa liian suurta roolia elämässä. Voisiko raha kuitenkin rengin sijaan olla esimerkiksi hyvä neuvonantaja tai keskiportaan pomo? Kunhan pysyy toimitusjohtajan pallilta tarpeeksi kaukana.

3. Raha ei kasva puissa
Kyseessä on englanninkielisenäkin tuttu sanonta money doesn't grow on trees, jonka käännös on vakiintunut ajan saatossa osaksi myös suomalaisia sanontoja.
Monelle se lienee tuttu lapsuudesta, sillä tämän nenäkkään lausahduksen muodossa yksi jos toinenkin suomalainen vanhempi on yrittänyt opettaa rahan arvoa jälkikasvulleen.
Tarkoitus onkin muistuttaa, että raha ei ole loputon luonnonvara, jota voi käydä jostain nappaamassa aina tarpeen mukaan. Rahan eteen täytyy tehdä töitä.
Tottahan se on. Hauskoja suomalaisia sanontoja sopii vanhempien siis heitellä vastaisuudessakin, mutta luultavasti aavistuksen syvällisemmästä talouskasvatuksesta on enemmän hyötyä koko perheen tulevaisuuden kannalta.
4. Parempi pieni voitto kuin suuri tappio
Tämä sanonta tiivistää osuvasti järkevän riskinhallinnan periaatteen: on parempi kerryttää vähän voittoa kuin menettää kerralla paljon.
Usein onkin järkevämpää tyytyä pienempään hyötyyn kuin pelata isolla riskillä. Voisiko maltillisilla suomalaisilla kuitenkin olla taipumusta jopa liialliseen varovaisuuteen? Joskus pieni riski voi myös kannattaa.
Nimittäin yrittänyttä ei laiteta – siinä toinen varsin osuva sananparsi!
Lue myös: Pavel on yksi heistä, jotka tekivät rahaa kohuosakkeella – oliko se riski?
5. Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa
Tämä ikivanha sanonta viitannee siihen, että velan ottaminen voi äkkiseltään tuntua helpolta ratkaisulta pattitilanteeseen. Kuin rakkaan veljen kädenojennukselta!
Maksaminen puolestaan onkin sitten työläämpää. Vähän kuin yrittäisi vääntää tikusta asiaa teiniangstisen veljenpojan seurassa.
Kunhan noudattaa viisaampien neuvoja (eikä kysele ainakaan koulunkäynnistä), voi keskusteluyhteys avautua ja yhteinen sävel löytyä. Sama pätee onneksi myös velan takaisinmaksuun.
Sen sijaan, jos omaa veljenpoikaa vertaa painolastina roikkuvaan velkaan, ei välttämättä kannata myöhemmin odotella visiittejä vanhainkotiin. Hauskoja suomalaisia sanontoja heitellessä onkin hyvä muistaa, että kaikkia ne eivät välttämättä aina naurata.
Lue myös: Jarkko säästi kummitytölleen 30 euroa kuussa 16 vuoden ajan – ”Fiksu mimmi ymmärtää rahan arvon”
Muita suomalaisia sanontoja
- Työlki ellää, mut kaupal rikastuu.
- Köyhän ei kannata ostaa halpaa.
- Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot.
- Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.
- Nauraa matkalla pankkiin.
- Ei perintö pesää tee.
- Raha ei tee onnelliseksi.
- Matti kukkarossa.
Pienistä puroista kasvaa suuri virta.
- Maksella oppirahoja.
- Senteissä tuhannen alku.
- Käärinliinoissa ei ole taskuja.
- Lasku tulee perässä.
- Visa vinkuu.
- Raha tulee rahan luo.
- Halpaa kuin saippua.
- Köyhällä ei ole varaa valita.
- Kaksi asiaa on varmaa: kuolema ja verot.
- Aika on rahaa ja pitkä aika on paljon rahaa.