Viime vuosina indeksisijoittaminen on kasvattanut voimakkaasti suosiotaan. Indeksituotteisiin sijoittamisen voi aloittaa esimerkiksi pörssinoteerattujen rahastojen, eli ETF:ien (Exchange Traded Funds) avulla. Suosion kasvusta kertoo se, että 2010- luvulla ETF:iin sijoitetut varat ovat maailmanlaajuisesti lähes kolminkertaistuneet. Nimensä mukaisesti pörssinoteeratut rahastot yhdistävät rahastojen ja pörssikaupankäynnin parhaita puolia. Ne hajauttavat sijoituksensa kustannustehokkaasti ennalta määritellyn indeksin mukaisesti ja niillä voidaan käydä kauppaa reaaliaikaisesti pörssin aukioloaikojen puitteissa.

ETF:t ovat oiva apuväline sijoitussalkun hajauttamiseen, mutta päätöksenteon haasteita se ei poista. Eri ETF- vaihtoehtoja löytyy lukematon määrä ja sijoittaja voi sijoittaa osakkeisiin, korkoihin, hyödykkeisiin tai vaikkapa kiinteistöihin oman markkinanäkemyksensä mukaisesti. Jos yksittäiset teemat, kuten vastuullinen sijoittaminen tai vallitsevat megatrendit kiinnostavat, ETF:ien joukosta löytyy sopivia vaihtoehtoja näihinkin tarpeisiin. Miltä kuulostaisi sijoittaminen lohkoketjuteknologiaan tai robotiikkaan? ETF:llä sijoittaja voi ottaa myös näkemystä laskevan osakemarkkinan puolesta tai suurempaa riskiä hakeva sijoittaja voi hyödyntää niin sanottuja vivutettuja ETF:iä. Tällöin sijoittaja saa kohdeindeksin tuoton, tai tappion, jopa kaksinkertaisena itselleen.

Jos ETF- sijoittaminen kiinnostaa, lisätietoa löydät OP:n verkkosivuilta. Näin joulukuun lähestyessä OP tarjoaakin hyvän vaihtoehdon perinteiselle suklaakalenterille. OP:n YouTube -kanavalla OPxSijoittaminen ja OP Marketsin Twitter- tilillä @markets_op julkaistaan joulukuussa päivittäin video ETF-sijoittamisesta. Näiltä kanavilta löytyy muutenkin laajasti informaatiota ja videoita sijoitusmarkkinoiden ajankohtaisista aiheista, joten suosittelen seuraamaan. Ei muuta kuin tutustumaan sijoituskohteiden rajattomaan maailmaan!

Lue lisää OP:n ETF-rahastoista ja ETFsijoittamisesta

OP Private Keski-Suomi palveluksessasi

OP Keski-Suomen op.fi-etusivulle

OP Keski-Suomen asiantuntijoiden muut kirjoitukset OP Mediassa