Kriisien sävyttämä vuosikymmen
Vuosi 2019 ja itse asiassa koko vuosikymmen on päättymässä. Pankkitoiminnan näkökulmasta toimintaa vahvasti leimanneet tekijät ovat olleet velkakriisien aiheuttamat negatiiviset korot, merkittävästi kiristynyt sääntely sekä teknologian kehitysvaateet. Myös OP Keski-Suomi on jatkuvasti muokannut toimintaansa vastaamaan näitä toimintaympäristön haasteita. Erityisesti vuosikymmenen loppu ja kulunut vuosi on pitänyt sisällään merkittäviä muutoksia vaikuttaen pankin toimintamalliin ja organisoitumiseen.
Alkuvuodesta avaamme OP Ryhmän ensimmäisen omistaja-asiakaspalvelun. Palveluiden piiriin tulee heti alkuvaiheessa sekä koko toimialueemme noin 50 000 omistaja-asiakasta että asiakkaita toimialueemme ulkopuolelta. Asiakkuuksien hoitaminen tapahtuu pääasiassa verkko-ja etäneuvotteluina, mutta tarvittaessa asiakkaalle voidaan varata aika myös fyysiseen toimipisteeseen. Nykyään opiskelu, työ tai muut tekijät aiheuttavat asuinpaikkakunnan vaihdoksia aikaisempaa enemmän ja sujuva pankkiasiointi tulee varmistaa näissäkin tilanteissa. Vuoden aikana toteutettiin onnistuneesti myös pankkifuusio Pihtiputaan Osuuspankin kanssa.
Jos mennyttä vuosikymmentä leimasivat erilaiset kriisit, niin millaisena uusi vuosikymmen sitten aukeaa? Olisi varmaan toiveunta olettaa, että siirtyisimme täysin vakaan ja tasaisen kehityksen maailmaan. Useita nykyisiä kriisejä siirtyy uudelle vuosikymmenelle ja uusia syntyy. Talouskasvun ei oleteta olevan kovin vahvaa ja lisäksi finanssikriisin seurauksena negatiiviseksi painuneet korot haastavat vähittäispankkitoiminnan kannattavuuden – vahvemmin kuin koskaan. Mutta monista kriiseistä huolimatta 2010-luvulla maailmantalous kuitenkin kasvoi, absoluuttinen köyhyys väheni ja teknologinen kehitys paransi tuottavuutta monilta osin. Eli aina epävarmuuden keskelläkin tapahtuu myös positiivisia asioita ja kehitystä eteenpäin, niin myös tulevaisuudessa.
Haastavassa toimintaympäristössä henkilöstömme on tehnyt erinomaista työtä yhdessä asiakkaidemme kanssa. Jatkamme työtämme maakunnan elinvoimaisuuden eteen ja haluamme toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua.
OP Keski-Suomen asiantuntijoiden muut kirjoitukset OP Mediassa
OP Keski-Suomen op.fi-etusivulle
Pasi Sorri on OP Keski-Suomen toimitusjohtaja ja OP Yrityspankki Oyj:n hallituksen jäsen. Yrittäjän puoliso, kahden lapsen isä sekä aktiivinen kuntourheilija, intohimoinen nikkaroija ja metsänhoitaja.