Ajanjaksoa 2020-2022 ei voi haukkua tylsäksi osakemarkkinoilla. Vaikka meno on ollut vauhdikasta, ovat länsimaiset osakkeet kallistuneet vuosikymmenen alun aikana 10-15 prosenttia. Jopa Helsingin pörssin yleisindeksi on pandemian alkua korkeammalla tasolla.  Tämä saattaa tulla monelle yllätyksenä, sillä yksi sijoittamisen kultainen sääntö on, että nousu on aina laskua huomaamattomampi ilmiö.

Oli kyseessä nousu- tai laskumarkkina, lähtökohtaisesti voidaan todeta, että sijoittaminen on aina järkevää toimintaa sen perusluonteen takia. Säästämme pääomaa, jonka avulla voimme varautua heikompien aikojen varalle. Toisaalta, jos heikompia aikoja ei omassa taloudellisessa tilanteessa tule vastaan, on omaa elintasoaan mahdollisuus kehittää.

Kun katson OP:n dataa, on helppo todeta, että meitä keskisuomalaisia globaalit käänteet eivät ole säikäyttäneet. Erityisesti nuorten sijoittajien määrä on lisääntynyt alueellamme räjähdysmäisesti. Pessimisti ei pety, mutta maakuntamme sijoittajat on vallannut optimismi. Vuoden 2022 osakekaupoista Keski-Suomessa 72 prosenttia oli ostotoimeksiantoja. Turvaamme epävarmoina aikoina talouttamme sijoittamalla. Tämä on fakta, sillä meitä osakesijoittajia on nyt enemmän kuin koskaan aiemmin.

Piipahdetaan vielä vuodessa 2019. Sinulle tarjoutuu mahdollisuus kurkistaa tulevaisuuteen ja näet edessäsi vuosien 2020-2022 uutisotsikot ja tapahtumat. Koko kattauksen nousevista koroista energiakriisiin ja tappavasta pandemiasta eurooppalaiseen suursotaan. Miten olisit toiminut? Olisiko kristallipallosta ollut enemmän haittaa vai hyötyä?