Miten Satun oma ura OP:lla on edennyt nykyiseen tehtävään?

”Aloitin OP ryhmässä vuonna 2008, kun Kuopioon perustettiin OP-ryhmän keskitettyjen palveluiden yksikkö. Sitä ennen olen työskennellyt matkapuhelinten operaattoripalveluissa sekä opiskeluaikoina kaupan alalla. OP Ryhmään siirryttyäni koin tulleeni kotiin. Aloitin OP:n keskitetyissä palveluissa myyntineuvottelijana, jossa kontaktoin puhelimitse asiakkaita ja varmistin, että heillä ovat heidän elämäntilanteeseensa parhaat palvelut käytössään.  Yksikön laajentumisen myötä minulle avautui esihenkilön paikka. Pankin konttorityö kuitenkin kiinnosti minua ja neljän vuoden päästä kirjoitin hakemuksen silloiseen Suonenjoen Osuuspankkiin. Sinne minut valittiin palvelupäälliköksi vastaamaan pankin henkilöstöstä, myynnin johtamisesta ja henkilöasiakkaiden palveluista. Suonenjoella ehdin olla töissä kuusi vuotta ja koin oppineeni tuona aikana valtavasti. Tutuksi tulivat monenlaiset tehtävät pankista aina toimitusjohtajan varahenkilötehtäviin. Suonenjoen OP fuusioitui OP Pohjois-Savon vuonna 2018, mistä lähtien olen työskennellyt päivittäispalveluiden parissa. Nykyisessä tehtävässäni olen toiminut vuodesta 2020.”

Haen meille pankkiin töihin ihmistä ihmiselle - se on tärkeintä. 

Pankkiimme rekryttiin alkuvuodesta useita uusia osaajia ja saimme suuren määrän hakemuksia. Usean tehtävän osalta rekryävänä esihenkilönä toimi Satu.

Mihin Satu kiinnittää huomiota rekrytilanteissa ja onko jokin tietty piirre, jota hän etsii?

”Kiinnitän ensimmäiseksi huomiota luontevaan vuorovaikutukseen, sillä toimihenkilömme ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa omassa työssään. Minulla ei ole mielessäni kuitenkaan valmiiksi erityisiä piirteitä, joita haen. Haen meille pankkiin töihin ihmistä ihmiselle - se on tärkeintä.

Etsin kuitenkin henkilöä, joka kokee asiakaspalvelutyön omakseen. Toivon, että henkilö on innokas oppimaan uutta, sillä se on tässä työssä edellytys. Tiedonhaun taidot ovat ehdottoman tärkeät ja täytyy olla rohkeutta myös hyödyntää ohjeita. Työssä on myös syytä olla tarkka ja huolellinen, sekä ymmärrys kokonaisuuksista on tarpeen”

Olen oppinut tiimiläisiltäni paljon ja kehittynyt myös itse matkan varrella esihenkilönä, Satu tuumailee.

Satu on toiminut uransa aikana rekrytoijana usealle OP-uransa aloittavalle ja toiminut myös monen ensimmäisenä esihenkilönä pankissa. 

Millaisena Satu itse kokee oman roolinsa uusille työntekijöille ja mikä tässä on palkitsevaa?

”Olen ehtinyt urani aikana rekrytoida melkoisen monta OP:n urapoluille lähtevää. Erityisen palkitsevaa on nähdä uusien työntekijöiden oppivan ja kehittyvän omassa tehtävässään asiantuntijaksi, ja myös lähtevän etenemään urallaan muualle. Pidempään tiimissäni työskentelevät kehittyvät päivittäispalveluiden asiantuntijoiksi ja jakavat osaamistaan perehdytystehtävien kautta. Päivittäispalveluiden asiantuntijuus vaatii aikaa ja opittavaa on paljon, koska työ vaatii monipuolisesti tietoa ja osaamista. En halua kuitenkaan pitää kenestäkään kiinni, vaan haluan aina kannustaa oppimaan lisää ja hakemaan omalla urallaan uusia mahdollisuuksia, jos niitä on tarjolla. Tämä on tietysti myös haaste, kun tiimini toimii monelle pankkiin tulevalle ensimmäisenä työpaikkana, niin välillä olemme pankin ”kasvattajaseura”. Rekrytointeja voi tulla eteen melko usein.

Oman roolini näen onnistumisten mahdollistajana ja toki myös matkan tukijana. Olen aina käytettävissä, oli tarve sitten työhön liittyvää tai vaikka haaste omassa henkilökohtaisessa tilanteessa. Täällä on porukalla jaettu niin ilot kuin surutkin. Kannustan esimerkillä molemminpuoliseen vuorovaikutukseen – minä olen avoin tiimilleni ja toivon tiimini olevan avoin minun suuntaani.”

Miten Satu huolehtii siitä, että uusi tekijä sopeutuu työyhteisöön?

”Olen vastassa jokaista uutta tiimiläistä ensimmäisenä työpäivänä ja esittelen hänet työkavereille. Koko tiimi osallistuu uuden henkilön perehdyttämiseen ja mukaan ottamiseen. Järjestämme aloittavalle toimihenkilölle ”kummin”, joka on apuna arjessa. Lisäksi meillä on tiimissä valmentajat, jotka yhdessä perehdyttäjän kanssa ovat keskeisessä roolissa perehtymisvaiheessa ja toki apuna myös työyhteisöön tutustumisessa. Meillä on sellainen tiimi, joka ottaa uudet työkaverit upeasti vastaan.”

Päivittäispalveluiden yksiköllä on suuri merkitys pankissa. Millaisena Satu näkee tiiminsä roolin OP Pohjois-Savossa?

”Olemme pankin kasvot, sillä kun tulet käymään meillä, tapaat hyvin suurella todennäköisyydellä tiimissäni työskentelevän henkilön.  Kohtaamme asiakkaita konttorilla, verkossa ja puhelimitse erilaisissa elämäntilanteissa. Ratkaisemme asiakkaan palvelutarpeen parhaalla mahdollisella tavalla ja asiakkaan kokonaistilanne huomioiden. Toimimme asiakkaan parempien taloudellisten valintojen valmentajana.”

Satu on viihtynyt pankin työtehtävissä useita vuosia. Millainen työpaikka OP Pohjois-Savo Satun mielestä on?

”Kun haastattelen uusia henkilöitä meille töihin, niin kerron aina, että olen ylpeä omasta työnantajastani ja siitä, että täällä pidetään työntekijöistä huolta. Tämän lisäksi pankkimme pitää huolta myös asiakkaistamme ja toimintaympäristöstämme. Arvostan suuresti OP Pohjois-Savon tukea esimerkiksi lasten ja nuorten hyvinvointiin. On myös ilo käydä katsomassa paikallisten urheiluseurojen otteluita, kun tietää että työpaikkani on tukenut niidenkin toimintaa.”

Huolehdi myös itsestäsi, sillä sinua on vain yksi.

Millaisia terveisiä Satu haluaisi lähettää henkilölle, jota kiinnostaisi työ pankissa?

”Suosittelen finanssialaa lämpimästi. Täällä saa oppia paljon uutta koko ajan ja osaamisen kehittämiseen panostetaan. OP Pohjois-Savo on hyvä paikka työskennellä. Kannattaa tutustua sivuillamme erilaisiin uratarinoihin, sillä sieltä näkee millaista meillä on olla töissä ja miten erilaisia tehtäviä meillä tehdään. Seuraathan myös meidän avoimia työtehtäviä OP careers-sivustolla. Ole valmis oppimaan uutta ja tartu innokkaasti ja uteliaasti niihin asioihin, jotka saattavat aluksi tuntua vaikeilta. Pyydä myös tukea tarvittaessa, sillä sitä saa aina. Huolehdi myös itsestäsi, sillä sinua on vain yksi.”