Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) tuoreiden tilastojen mukaan koko maan asuntokauppa kasvoi viime vuonna 1,5 % suhteessa vuoteen 2023.  Vastaavasti Varsinais-Suomessa vanhojen asuntojen kauppa kasvoi syys-joulukuussa 4,3 %. Erityisesti vuoden toinen vuosipuolisko oli pirteä ja mm. Turun alueella (Turku, Kaarina, Naantali, Raisio ja Lieto) kauppamäärä kasvoi 7 %. Tämä näkyi suoraan kiinteistönvälittäjien arjessa mm. kasvaneina toimeksiantomäärinä ja loppuvuodesta oli tervettä kiireen tuntua toimistolla.
 
Selkeitä syitä asuntokaupan piristymiseen on ainakin kaksi. Asuntokauppaa vauhditti syksyllä erityisesti koronlasku, jolla oli psykologinen vaikutus monelle asunnon myyntiä tai ostoa harkitsevalle. Toinen luontainen syy löytyy edelleen patoutuneesta asunnonvaihtotarpeesta. Moni on korkojen nousun ja markkinan hiljentymisen myötä jäänyt odottamaan ns. parempia aikoja ja päättänyt tulla toimeen vielä vanhan asunnon kanssa. Nyt tätä patoutunutta vaihtotarvetta on alettu hiljalleen purkamaan.
 
Vuosi 2025 näyttääkin siis edeltäjäänsä nähden huomattavasti positiivisemmalta. Valtakunnallisesti asuntojen hintojen ennustetaan nousevan kuluvana vuonna noin 3 %, mutta alueelliset erot kuitenkin korostuvat edelleen vahvasti.

Turun alueelle ennustamme asuntojen hinnoissa hieman valtakunnallista keskiarvoa korkeampaa hintojen nousua ja vastaavasti asuntokauppamäärän ennustetaan ylittävän selvästi edellisvuoden tason.


 
Lisäksi viime vuonna piristyneen vapaa-ajan kohteiden kysynnän ennakoidaan jatkuvan myös tulevana vuotena. Kysyntää on erityisesti autotien päässä olevista kohteista, joissa mukavuudet alkavat lähestyä normaalin asumisen olosuhteita.
 
Uuteen vuoteen onkin lähdetty erittäin toiveikkain mielin täyttämään asiakkaiden asumisen unelmia.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Juha Laukkanen
OP Koti Turun Seutu
puh, 050 506 8149