Riittävät taloustaidot ovat koko yhteiskunnan etu. Jos yksilöllä on eväät järkevään rahankäyttöön, omien riskien vakuuttamiseen ja ymmärrys vaurastumisen perusteisiin budjetointiin, säästämiseen ja sijoittamiseen, koko yhteiskunta hyötyy.

Mitä taloustaidot ovat?

Taloustaidot ovat taitoja, jotka koskevat oman talouden toiminnan hahmottamista, taloustiedon peruskäsitteiden ymmärtämistä ja kykyä tehdä fiksuja taloudellisia valintoja. Jokaisen perustaitoihin pitäisi kuulua kyky budjetoida ja tehdä järkeviä ostopäätöksiä ja arjen valintoja. Maksuhäiriöt, ylivelkaantuminen ja ulosotto ovat usein seurauksia taloudessa tarvittavien perustaitojen puutteesta. Niinpä voidaan sanoa, että taloustaitoja tarvitaan läpi elämän, joten ne ovat osa elämänhallintataitoja.

Kenelle taloustaitojen opettaminen kuuluu?

Helposti taitojen vahvistaminen sysätään pelkästään koulun vastuulle. Todellisuudessa vastuun taitojen opettamisesta on oltava laajempi. Siihen tarvitaan koko yhteiskuntaa: koteja, kouluja, mutta ennen kaikkea myös kolmatta sektoria yrityksiä ja yhteisöjä. Kansalaisten hyvä talousosaaminen hyödyttää viime kädessä koko yhteiskuntaa. Tähän haasteeseen myös OP Oulu on halunnut vastata omalta osaltaan, ja olemme vuosittain mukana useissa taloustaitohankkeissa.

Olen antanut erilaisia taloustaitovalmennuksia seitsemän vuoden ajan. Joskus minulta on kysytty, mikä on perimmäinen motiivini tehdä taloustaitotyötä. Syitä on varmasti monia. Suurimmat tekijät ovat luonnollisesti aito henkilökohtainen kiinnostus talouteen ja sijoittamiseen, halu edesauttaa suomalaisten talousymmärrystä sekä mahdollisuus kohdata uusia ihmisiä.

Jokaisella meistä on hyvin erilaisia ajatuksia ja käsityksiä talouteen vaikuttavista asioista. Näiden kohtaamisten ja keskustelujen kautta myös oma oppimiseni ja ymmärrykseni yksilöiden taloudellisesta käyttäytymisestä on parantunut.

Oman talouden perusasiat kuntoon

Kohtaamisten pohjalta voin myös vilpittömästi todeta, että taloustaidot kiinnostavat nuoria. Suurin mielenkiinto heillä kohdistuu sijoittamiseen ja siihen liittyviin asioihin. Mihin kannattaa sijoittaa ja mistä on mahdollista saada hyviä tuottoja, ovat yleisemmät kysymykset, joihin halutaan vastauksia. Säästämisen ja sijoittamisen vannoutuneelle puolesta puhujalle tämä on tietenkin mahtava asia.

Samalla joudun kuitenkin aina muistuttamaan nuoria, että pohjatyö sijoittamiseenkin tehdään omassa taloudessa perusasioiden kautta. Tulojen pitää olla suuremmat kuin menot, sillä ilman kertyneitä säästöjä on vaikea sijoittaa. Äkkirikastuminen onnistuu vain elokuvissa, ja siksi budjetointi ja säästäminen ovat sijoittamisenkin peruskiviä. Ilman tätä ymmärrystä pitkäjänteinen sijoittaminen on helposti pelkkää tempoilua, jossa todennäköisyydet päästä tavoitteisiin ovat heikot. Tästä joudun aina muistuttamaan nuoria. Samalla minun on heille todettava, että sama ongelma vaivaa eri-ikäisiä ihmisiä. Jos et ole tietoinen oman taloutesi säännöllisistä menoista ja tuloista, oman taloudellisen tilanteen parantaminen on hyvin vaikeaa.

Yritänkö tehdä kaikista ihmisistä sijoittajia? En missään nimessä. Viime kädessä jokainen vastaa itse omista taloudellisista valinnoistaan. Joku voi motivoitua miljoonasta, toiselle riittää tunne vapaudesta ja kolmas on tyytyväinen siihen, että saa laskut maksettua ja mahan täytettyä. Tärkeintä vain olisi, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus saada riittävän hyvä ymmärrys oman talouden hallintaan liittyvistä ja vaikuttavista asioista. Paremman taloudellisen ymmärryksen ja itsetuntemisen kautta myös paremmat valinnat ovat todennäköisempiä.

Lopuksi vinkki vielä vanhemmille. Keskustelkaa kotona lastenne kanssa taloudesta ja rahasta. Suhtautuminen rahaan ja talouteen määrittyy hyvin paljon lapsuudessa. Siksi te olette lapsellenne tärkeä roolimalli siitä, miten hän oppii puhumaan rahasta ja suhtautumaan sen käyttöön. Hyvää taloustaitoviikkoa kaikille.

 Lue lisää OP:n vastuullisuustyöstä lasten ja nuorten taloustaitojen saralla