Koska toistoja taloudenhallinnan perusteista on jo jonkin verran takana, nostan pari asiaa, jotka toistuvat ihmisten käsityksissä usein. Koen, että ne rajoittavat sijoittamisen aloittamista, jatkumista ja onnistumista.

”Sijoitan mieluummin itseeni ja elämääni” on usein kiertoilmaus sille, että säästämisen ja budjetoinnin perustaidot ovat pahasti retuperällä. Jos taloudenhallinnassa on vakavia puutteita, henkilö voi lisäksi kysyä, mitä järkeä on säästää rahaa, jos elämä voi päättyä milloin tahansa. Hetkessä eläminen on mukavaa ja kulutuspäätösten lykkääminen tylsää. On hienompaa olla tunneihminen kuin tulevaisuutta suunnitteleva tylsimys.

Yhteistä tylsimyksille ja tunneihmisille on kuitenkin se, että molemmilla on haaveita ja unelmia, joiden kautta elämälle löytyy merkitys. Merkityksellisyys on yksilöllistä, mutta ainakin terveys, perhe, ihmissuhteet, harrastukset, työ ja vapaa-aika ovat monelle tärkeitä asioita. Raha, joka helposti sijoittamiseen liitetään, on harvoin riittävä motivaattori. Pikemminkin se on väline, joka mahdollistaa merkityksellisten asioiden toteuttamisen.

Merkityksellisten asioiden tekeminen on vahvasti yhteydessä onnellisuuteen. Olenko onnellisempi, jos säästän ja sijoitan? En välttämättä. Mutta jos uskominen on Helsingin yliopiston emeritusprofessori Timo Airaksista, onnellisuuden sijaan meidän kannattaisi tavoitella vapautta. Se on hänen mukaansa tärkein arvo – ei liian hieno, ylevä tai abstrakti.

Olenko vapaampi, jos hoidan talouttani hyvin sekä säästän ja sijoitan? Todennäköisesti. Airaksisen mielestä hyvä ohjenuora elämälle on tulla sellaiseksi kuin on ja toteuttaa itseään. Se on myös hyvä lähtökohta sijoittamiselle. Onnistumisen kannalta järkevämpää kysyä itseltään, miksi sijoitan kuin miten tai mihin sijoitan.

Sijoittamisen avulla on mahdollisuus lievittää taloudellista epävarmuudesta aiheutuvaa stressiä. Tutkimusten mukaan omaan taloudelliseen tilanteeseen liittyvä epävarmuus on yksi suurimpia huolenaiheita ihmisten arjessa. Vaikka raha liittyy kiinteänä osana sijoittamiseen, todellisuudessa harva unelmoi miljoonista. Suurimmalle osalle riittäisi tunne vapaudesta.

Varoja sijoitetaan ja niille haetaan tuottoa juuri siksi, että ne auttaisivat sinua olemaan sellainen kuin olet ja toteuttamaan juuri niitä asioita, joita sinä oikeasti haluat. Toisin sanoen varallisuus auttaa sinua tulemaan ulkoisesti samanlaiseksi kuin haluat olla sisäisesti.

Kun seuraavan kerran haluat sijoittaa itseesi ja elämääsi, voisitko yrittää siirtää syrjään kuluttamiseen liittyvän tunteen ja tavoitella vain vapautta? Ei se helppoa ole, mutta jostain kannattaa aloittaa.