Japanin talous toipuu, mutta demografiset haasteet muovaavat markkinaa. Tokiossa minulle selvisi, miten yritykset vastaavat sijoittajien kasvaviin odotuksiin.
Syyskuussa osallistuin sijoitusmatkalle Tokioon, jossa tutustuin Japanin sijoitusmarkkinoihin, yrityskulttuuriin ja talouden ajankohtaisiin teemoihin monipuolisesti.
Matka tarjosi tilaisuuden keskustella varainhoitajien, sektorianalyytikoiden, Financial Timesin toimittajan, entisen Japanin keskuspankin virkamiehen sekä kahden japanilaisen yrityksen johdon kanssa.
Lisäksi tapasin Tokion pörssin edustajia, jotka tekevät tärkeää työtä hyvän hallintotavan kehityksen eteen.
Yritysten hallinnoissa kehitystä, mutta matkaa on vielä jäljellä
Hyvän hallintotavan kehittäminen etenee Japanissa, mutta erityisesti hallitusten monimuotoisuus ja pääoman tehokas allokointi kaipaavat edelleen kehittämistä. Hallintotapa viittaa siihen, miten yritystä johdetaan, valvotaan ja miten päätöksenteko on järjestetty.
Tokion pörssi ja aktivistisijoittajat ajavat hyvän hallintotavan kehittämistä, ja yrityksissä on havaittavissa selkeä halu parantaa osakkeenomistajien asemaa. Osinkoja on alettu maksamaan enemmän ja omien osakkeiden osto-ohjelmia on lisätty.
Yritykset, jotka ovat toimineet proaktiivisesti hyvän hallintotavan kehittämisessä, on keskimäärin palkittu muuta markkinaa paremmalla kurssinousulla, joka antaa myönteisen signaalin myös muille parantajille.
Demografiasta vastatuulta ja mahdollisuuksia
Japanin markkinaa muovaavat demografiset muutokset, kuten ikääntyminen ja väestön väheneminen. Työvoimapula ja rahapolitiikan normalisoituminen vaikuttavat talousnäkymiin.
Toisaalta suuremmat kuluttajabrändit, kuten Don Quijote, voivat hyötyä tilanteesta kasvattamalla markkinaosuuttaan pienemmiltä toimijoilta, joilla on haasteita työvoiman saatavuudessa tai yritystoiminnan jatkamisessa.
Japanissa suuri osa varallisuudesta on edelleen talletuksissa. Pitkään jatkuneen deflaation aikana varoja ei tarvinnut sijoittaa, mutta inflaation normalisoituessa sijoittamisen tarve on kasvanut.
Nyt sekä piensijoittajat että yritykset ovat alkaneet sijoittaa tilivarojaan. Trendi on vasta aluillaan ja todennäköisesti jatkuu pitkään, tukien paikallista pörssiä myös jatkossa.
Matkan aikana korostui, että paikallinen näkökulma ja käytännön kokemus ovat ratkaisevan tärkeitä Japanin markkinan ymmärtämisessä. Suorat keskustelut yritysjohdon, viranomaisten ja paikallisten ammattilaisten kanssa toivat arvokasta kontekstia pelkkien lukujen ja analyysien rinnalle.
Japanilaisten yritysten analyytikkoseuranta on vähäistä suhteessa muihin kehittyneisiin maihin, joten aktiivisella sijoituskohteiden valinnalla on korostunut merkitys.
Japanin tarjoaa potentiaalia kärsivälliselle ja aktiiviselle sijoittajalle
Japanissa ollaan nyt uuden aikakauden kynnyksellä, kun Sanae Takaichi on nousemassa maan ensimmäiseksi naispuoliseksi pääministeriksi. Hänen talouspoliittinen elvytyslinja voi tukea Japanin markkinoita. Pitkäjänteiselle sijoittajalle rakenteelliset trendit, kuten hallintotavan kehitys ja varallisuuden siirtymä sijoituksiin, ovat kuitenkin tärkeimpiä fokuspisteitä.
Yhdistelmärahastojen allokaatiossa OP:lla painotamme nyt Japanin markkinalla aktiivisesti hoidettuja rahastoja, jotka hyödyntävät paikallista osaamista ja eri sijoitustyylejä.
Esimerkiksi OP-Japani -sijoitusrahasto tarjoaa sijoittajalle mahdollisuuden hyötyä Japanin markkinan rakenteellisista muutoksista ja paikallisista kasvutarinoista aktiivisen salkunhoidon kautta.
Rahasto soveltuu erityisesti sijoittajille, jotka arvostavat aktiivista salkunhoitoa ja haluavat hyödyntää Japanin markkinan rakenteellisia muutoksia pitkällä aikavälillä.
Itse olen sitä mieltä, että Japanin markkina tarjoaa kärsivälliselle ja aktiiviselle sijoittajalle ainutlaatuisia mahdollisuuksia.
Lisäksi Japanin markkinalla on oma tärkeä roolinsa hyvin hajautetussa kansainvälisessä sijoitussalkussa erityisesti silloin, kun haetaan tasapainoa ja uusia kasvun lähteitä globaalin epävarmuuden keskellä.
Vastuunrajoitus
Tämä OP Varainhoidon laatima materiaali on yleistä markkinainformaatiota ja markkinointimateriaalia, joka ei täytä riippumattoman sijoitustutkimuksen edellytyksiä, johon ei sovelleta kieltoja, jotka koskevat sijoitustutkimuksen levittämistä edeltävää kaupankäyntiä. OP Ryhmässä riippumatonta sijoitustutkimusta tuottaa OP Yrityspankki Oyj. Esitys perustuu julkisiin lähteisiin ja informaatioon, joita OP Varainhoito pitää luotettavana. Tämä ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että esitetyt tiedot eivät kaikilta osin olisi täydellisiä ja virheettömiä. OP Varainhoito tai sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa esityksen perusteella tehtyjen sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista, joita esityksestä saadun informaation käytöstä mahdollisesti aiheutuu. Tätä esitystä ei tule pitää sijoitusneuvona, tarjouksena ostaa tai merkitä mitään arvopapereita, eikä kehotuksena yksittäisen sijoituksen toteuttamiseen.
Tutustu ennen lopullisten sijoituspäätösten tekemistä sijoitusrahastojen avaintietoasiakirjoihin. Rahastojen keskeisimmät ominaisuudet kerrotaan rahastoesitteessä ja avaintietoesitteessä, jotka ovat saatavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi osoitteessa www.op.fi. Muistathan, että sijoittamiseen liittyy aina riskejä ja kuluja. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. OP ei takaa, että saat sijoituksellesi tuottoa, eikä historiallinen tuotto ole tae tulevasta. Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy. Sijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki.
Jani Stenius toimii OP:lla allokaatiosijoitusjohtajana. Hän on työskennellyt sijoitusalalla vuodesta 2004, ja korko-, osake- ja allokaatiosalkunhoidon parissa vuodesta 2010.