Talouden taantuma on tosiasia, ja enää arvuutellaan sen syvyyttä ja kestoa. Suomalaiset suuryritykset ovat kuitenkin toistuvasti todistaneet iskunkestävyytensä globaalien kriisien edessä.

Teksti Katja Keitaanniemi, toimitusjohtaja, OP Yrityspankki @KKeitaanniemi
Julkaistu 21.11.2022

Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Kauppalehdessä 21.11.2022.

Energiakriisi, kiihtyvä inflaatio, nousevat korot ja toimitusketjujen haasteet kurittavat yritysten taloutta vuoden pimeimmän ajan kynnyksellä.

Talousnäkymät ovat synkimpiä vuosikausiin. Länsimaiden talousaktiviteetti on käytännössä jo seisahtunut, ja perinteisen kasvumoottorin, yksityisen kulutuksen, selkärankakin natisee jo pahasti.

Teollisuuden näkymiä synkistävät entisestään investointiepävarmuus ja rapautuva globaali kasvu. Vaikka vielä toistaiseksi pulskat tilauskirjat ylläpitävät aktiviteettia, on uusien tilausten virta hidastunut.

Myös rakentamisen vauhti sakkaa. Tilanne on hyvin vaikea monelle alan yritykselle, vaikka varsinaiselta konkurssiaallolta vältyttäisiinkin.

Uusia mahdollisuuksia

Taantuma länsimaissa on siis tosiasia, ja enää arvuutellaan sen syvyyttä ja kestoa. Lisäksi eurooppalainen energiainfrastruktuuri joutuu tulevan talven aikana todelliseen testiin.

Voikin tuntua siltä, että hopeareunuksia saa tässä ajan hetkessä etsiä suurennuslasin kanssa. Niitäkin kuitenkin löytyy.

Työmarkkinat käyvät tällä hetkellä tulikuumina. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa työttömyys on alimmillaan sitten 1950-luvun, ja myös euroalueella työttömyys on vuosituhannen tähän mennessä alimmalla tasolla. Historiallisen hyvä työllisyystilanne tukee samalla osaltaan yksityistä kulutusta.

Kiinan sakkaava talouskasvu ja käänteinen Kiina-ilmiö ajavat yrityksiä lokalisoimaan toimintaansa muun muassa Eurooppaan. Tämä voi tuoda suomalaisyrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Suomella on vahva jalansija kiertotaloudessa, mikä tulee vain kasvattamaan merkitystä ajassa, jossa omavaraisuus ja vastuullisuus nousevat jopa liiketoiminnan edellytyksiksi.

Vastuullisuus näyttäisi muutenkin olevan asia, mistä yritykset eivät tingi edes synkimpien myrskypilvien edessä.

Yritysten vastuullisuuteen tähtäävät toimet ovat samalla vahva yhteiskunnallinen viesti. Monet yritykset pyrkivät kohti hiilineutraalia toimintaa. Tämä on yritysten etu paitsi yhteiskunnan odotusten myös yrityksen talouden kannalta.

Näkemyksiä kaivataan

Suomen suurimpana yrityssektorin lainanantajana näemme suuryritysten tilanteen tällä hetkellä vakaana. Monilla suuryrityksillä on vahva tase ja hyvä likviditeetti.

Lisäksi on muistettava, että suuryritysten investointihankkeet ovat usein pitkäaikaisia, eikä isoja suunnanmuutoksia tehdä äkillisten markkinaheiluntojen vuoksi.

Historia ei aina toista itseään, eivätkä talouskehityksen pahimmat skenaariot välttämättä toteudu nytkään. Suomalaiset suuryritykset ovat jo useampaan kertaan todistaneet iskunkestävyytensä globaalien kriisien edessä.

Lienee kuitenkin selvää, etteivät suuryrityksetkään selviä tulevasta talvesta säästötoimenpiteittä.

Nyt jos koskaan kaivataan suuryritysten johdon näkemyksiä valottamaan globaalin talouden ja suomalaisen elinkeinoelämän sumuisia näkymiä.

Kirjoittaja on OP Yrityspankin toimitusjohtaja ja Harvardin alumni.