Pitävä budjetti on onnistuneen taloprojektin perusta
Lisää aiheesta
Omakotitalo on monille projekti, josta on voitu haaveilla vuosikaudet. Onnistumisen edellytyksenä on realistinen ja tarkasti suunniteltu budjetti, josta pidetään myös tiukasti kiinni.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, muistuttaa vanha kansanviisaus.
Se pätee edelleen rakentamiseen, mutta toimii oivallisena ohjenuorana myös rakennusprojektin budjetoinnissa. Ilman kunnollista ennakkosuunnittelua, realistiselle pohjalle tehtyjä kululaskelmia ja riittävää joustovaraa saattaa unelmien asuntoprojekti karahtaa karille jo paljon ennen loppusuoraa.
Tätä painottaa myös OP:n asuntorahoituksen tuotepäällikkö Henna Mehtonen. Valtaosa taloprojekteista etenee maaliinsa varsin tarkasti suunnitelmien mukaan. Matkan varrelle voi kuitenkin osua mutkia ja vastoinkäymisiä, joiden myötä kauan odotettu unelma alkaakin taloudelliselta taakalta.
– Hankkeen rahoitusta ja budjetointia kannattaa käydä asiantuntijan kanssa läpi todella varhaisessa vaiheessa ja käytännössä jo silloin, kun ollaan vielä idea-asteella. Samalla piirtyy realistinen kuva siitä, mihin kaikkeen talohankkeessa ja sen rahoituksessa on varauduttava, Mehtonen toteaa.
Laskenta-, arviointi- ja asiantuntija-apua saa paitsi omasta pankista myös esimerkiksi talovalmistajilta. Talokuumeen keskellä on kuitenkin pidettävä pää kylmänä ja mieli kirkkaana.
– Suoraan asuntomessuilta ei tosiaan kannata rynnätä talo- ja tonttikaupoille tai lainatiskille, Mehtonen naurahtaa.
Omalla työllä on hintansa
Asuntorahoituksen asiantuntija korostaakin budjetoinnissa raakaa realismia. Tarvikkeet ja palvelut on laskettava normaalihintojen, ei satunnaisten alennusten ja tarjousten pohjalta. Näin budjetti ei painu heti pakkaselle, jos alehinnat ovatkin hankkeen käynnistyessä jo historiaa.
Myös oman työn osuus on arvioitava mahdollisimman realistisesti ja mieluummin ala- kuin yläkanttiin. Lisäksi sille on laskettava käypä tuntihinta, Mehtonen tähdentää.
– Tämä tahtoo helposti unohtua, kun luotetaan omiin kykyihin ja siihen, että projektissa voidaan olla koko ajan aktiivisesti mukana. Elämäntilanteet kuitenkin vaihtelevat ja oma panos voi jäädä esimerkiksi työkiireiden takia huomattavasti ennakoitua pienemmäksi. Silloin avuksi on pestattava ulkopuolisia ammattilaisia. Sama tilanne on edessä myös silloin, jos oma osaaminen loppuu jossain työvaiheessa kesken.
Budjetti kiristyy nopeasti myös silloin, jos työmaalla aletaan tehdä muutoksia alkuperäisiin suunnitelmiin. Paperilla väliseinän siirto tai esimerkiksi vessaan haluttu lisäneliö voi näyttää pieneltä viilaukselta, mutta on euroissaa laskettuna usein jotain aivan muuta.
– Samalla tavoin jo pelkkä tontti voi tuottaa ikävän yllätyksen, jos edessä on oletettua enemmän paalutus- tai louhintatyötä. Siksi mahdollisimman tarkka etukäteissuunnittelu todellakin kannattaa, Mehtonen muistuttaa.
Budjetoi myös kalustusta varten
Taloprojekti rahoitetaan yleisimmin pankkilainalla, johon rakentajalta vaaditaan myös vakuuksia. Sellaiseksi kelpaa rakennettavan kohteen tai tontin lisäksi esimerkiksi perheen omassa käytössä oleva koti, loma-asunto tai sijoitusasunto.
Uusi koti kelpaa vakuudeksi käytännössä vasta sitten, kun hanke on jo loppusuoralla ja pankilla varmuus talon valmistumisesta.
– Silloinkin vakuusarvo voi olla yllätys, sillä se on valmiin talon markkinahinta, ei suinkaan hankkeen kustannusarvio, Mehtonen muistuttaa.
Lisäksi budjetoinnissa kannattaa huomioida uuden kodin kalustus, jonka voi hoitaa vaikkapa erillisellä kulutusluotolla.
– Neliöitä tulee usein monin verroin aiempaa enemmän ja tuo lisätila on tietysti sisustettava, Mehtonen muistuttaa.
Pidä menoista tarkkaa kirjaa
Sekin on hyvä huomata, että taloprojektia varten otettua lainaa voi nostaa vain hankkeen etenemisen tahtiin – yleensä muutaman kymppitonnin erissä. Perinteinen asuntolaina nostetaan lähes poikkeuksetta yhdellä kertaa.
– Tässäkin korostuu budjetin tarkka seuranta. Tavoitteena on, että taloprojekti pärjää ja etenee omalla rahoituksellaan eikä aja rakentajien ja perheen omaa taloutta liian tiukalle, Mehtonen tähdentää.
Hyvin suunniteltu ja esimerkiksi excel-taulukoiden avulla tarkasti valvottu budjetti varmistaa alan ammattilaisen mukaan myös sen, että hanke valmistuu aikataulussaan ja halutussa muodossa.
– Budjetissa pysytään parhaiten ajan tasalla, kun pienetkin menot kirjataan alusta lähtien ylös. Näin uusi koti saadaan valmiiksi ja rahat riittävät suunnitelmien mukaisesti myös piha- ja viimeistelytöihin.
Lisätietoja: Rakentaja.fi Pikakustannuslaskuri
Muista nämä rakennusbudjetissa
|
Tutustu OP:n vinkkeihin talon rakentajalle
Lue seuraavaksi: