Rekan täysperävaunu remontoitiin etätyöpisteeksi
Sisustussuunnittelija ja -toimittaja Seija Killströmin tunnelmallinen työhuone sijaitsee oman kotitalon pihalla, vanhassa rekan täysperävaunussa. Tila oli syntymäpäivälahja mieheltä ja muita lahjoja on miehen mukaan turha odottaa kymmeneen vuoteen.
Kohiseva takkatuli, kaunis puupanelointi, Artekin tuolit. Kodistamo-yritystään pyörittävän sisustussuunnittelija Seija Killströmin työtila on idyllinen soppi, jossa ei ihan heti tule ajatelleeksi, että nyt ei olla talossa, mökissä eikä ylipäätään kiinteässä rakennuksessa.
– Joidenkin miehet ehkä käyvät merkkipäivien alla Tillanderilla. Minä sain nelikymppislahjaksi rekan täysperävaunun, Seija Killström nauraa.
Mutta kun ajatukseen tottui, perävaunussa oli järkeä. Seija oli pyörittänyt sisustusyrityksensä pop up-joulupuotia eri tiloissa jo muutamana jouluna. Vaikka puotia oli ilo pitää, oli sen kokoaminen ja purkaminen oma hommansa. Rekan perävaunussa voisi puodin siirtää paikasta paikkaan. Samalla saataisiin tilaa yritykselle.
– Meillä on parhaimmillaan ollut laatta- ja parkettinäytteitä pinossa eteisessä ja saunan lauteiden alla. Olin haaveillut, että saisin levitellä työmateriaalejani ilman, että lapset pääsisivät niihin käsiksi. Alkuperäinen ajatus oli, että tekisimme tähän joulupuodin ja sisustamiseen ei laitettaisi kovin paljoa rahaa. No, toisin kävi, Killström hymyilee.
Tuumasta toimeen
Kun perävaunun remontti alkoi, edessä olikin luultua isompi urakka. Ja ruokahalu myös kasvoi syödessä.
Työnjako oli onneksi selvillä.
– Mies remontoi, minä suunnittelin ja välillä vähän kai nalkutinkin niin, että nyt jälkeenpäin hieman jopa nolottaa.
Vaunu oli seisonut aikansa bussivarikolla odottamassa pääsyä uuteen kotiin. Ulkokuori ei ollut niitä kauneimpia ja varikkoajasta oli muistona myös graffiti vaunun kyljessä. Ensimmäisiä töitä olikin peittää peräkärry aaltomuovilevyillä. Laho lattiarakenne purettiin pois, kestopuusta tehtiin uusi alapohja, asennettiin eristeet ja lopuksi päälle parketti.
Seijan toivoma vaneri ei seinäpintana toiminut liian joustamattoman rakenteensa vuoksi. Hyvä korvike löytyi sormipaneelista, joka on pujotettu tilassa puisten uralistojen varaan.
Yksi kalleimpia investointeja tilaan oli takka. Koska kyse on kevytrakenteisesta tilasta, tarvittiin malli, jota varten ei tarvinnut tehdä pohjavaluja. Conturan -kevyttakka löytyi Habitare-messuilta.
Seijan puoliso Pasi Lehtola laittoi likoon lomansa ja ylityövapaansa ja teki pitkää päivää projektin parissa.
– Jossain vaiheessa mies vihjaisi, että tässä perävaunussa on seuraavan kymmenen vuoden syntymäpäivät, eli muita lahjoja on turha odotella.
Unelman toteuttaminen ei ollut ilmaista, mutta kumpaakaan ei kaduta.
– Siinä vaiheessa, kun 20 000 euroa oli mennyt, lopetin laskemisen! Käytimme tähän omia säästöjä ja mies omaa työaikaansa. En halunnut työtilaksi jotakin ”melkein kaunista”. Tästä tuli juuri sellainen, minkä halusin. Mistään ei tingitty.
Lopputulos palkitsi
Kun raskain remonttivaihe oli ohi, työtila alkoi muotoutua. Pieniin neliöihin saatiin niin neuvottelutilat kuin keittiökin. Verhon takaa löytyy myös 140 senttimetriä leveä runkopatjasänky. Kun sukulaiset Rovaniemeltä tulevat käymään, vierashuone on valmiina.
Ja kun koronatilanne viime keväänä siirsi Seija Killströmin ja hänen nykyään yksityisyrittäjänä omassa JelpPasi Oy -yrityksessään toimivan miehensä työt kotikonttorille, työtila näytti kyntensä. 4- ja 7-vuotiaat lapset olivat kotona toisen vanhemman kanssa, toinen sulkeutui pihan työtilaan. Iltapäivällä vaihdettiin vuoroja.
Killström oli ajanut Vihdistä Pasilaan töihin joka päivä vuosien ajan. Joulukuun alussa hän ryhtyi päätoimiseksi yrittäjäksi. Työmatka lyheni muutamaan askeleeseen pihan poikki.
– Seuraava tavoite on löytää sopiva tontti kärrylle, koska kotipihaan se ei oikein istu. Muuten tämä on ihan täydellinen työtila. Tulen aamulla omaan kärryyni, laitan tulet takkaan, teen hyvät kahvit ja laitan musiikkia soimaan. Tämä on se tapa, jolla haluan tehdä töitä.
Lue myös:
Purkukohteesta sukeutui unelmien mummonmökki – näin yhden naisen remontti onnistui