Tamperelainen Heli Kemppainen, 30, toteutti hiljattain pitkään kyteneen haaveen kouluttautumisesta ja uudesta ammatista. Hän oli ajautunut mutkien kautta vaatemyyjäksi, vaikka kaupan ala ei tuntunutkaan omalta. Kemppainen ei ollut kouluttautunut lukion jälkeen ammattiin, mutta kaipuu sosiaalialalle alkoi vahvistua. 

– Olin tuntenut kutsumusta alalle ja kaveritkin näkivät, että se sopisi minulle, Kemppainen kertoo.

Kynnys koulun penkille istahtamisesta vuosien työelämässä uurastamisen jälkeen oli korkea. Kemppainen on seitsemän- ja nelivuotiaiden lasten yksinhuoltaja.

– Unelmat alan vaihtamisesta tyssäsivät siihen, ettemme tulisi pärjäämään taloudellisesti.

Kemppainen erosi lastensa isästä kolme vuotta sitten. Hänellä ei ollut eron hetkellä säästöjä, ei edes huonekaluja tai juuri muutakaan omaisuutta. Hän oli pienen vauvan kanssa äitiyslomalla. Ystävät ja sukulaiset auttoivat uuteen alkuun hankalassa elämäntilanteessa.

– Ajattelin silloin, että jos tästä selviän, en koskaan enää halua olla tilanteessa, jossa rahaa ei ole yhtään.

Nyt tilillä on aina oltava parin kuukauden menoja vastaava puskuri oman mielenrauhan takaamiseksi.

Puskuri oli edellytys myös kouluttautumiselle. Kemppainen ei halunnut ottaa esimerkiksi opintolainaa. Työssä käyminen opiskelujen ohessa ei sekään ollut vaihtoehto, sillä yksinhuoltajan aika ei yksinkertaisesti olisi riittänyt ja elämä olisi käynyt liian kuormittavaksi.

– Päätin, että kasaan pitäisi saada noin kolmen kuukauden vuokramenoja vastaava summa, jotta voisin irtisanoutua töistä ja alkaa opiskella uuteen ammattiin.

Säästäminen käy pelistä

Hieman yllättäen säästäminen alkoikin sujua niin hyvin, että Kemppaisella oli suhteellisen nopeasti tilillä summa, jolla maksettaisiin kolmen kuukauden vuokran lisäksi kaikki muutkin perheen menot ruoasta vaatteisiin.

– Tällä hetkellä säästösumma on sen suuruinen, että eläisimme sillä neljä-viisi kuukautta. Tämä tuo kovasti mielenrauhaa, Kemppainen iloitsee.

Riittävän suuren summan kerääminen vaati Kemppaiselta puolisen vuotta aktiivista säästämistä. Hän teki ensin tarkat laskelmat pakollisista menoista ja pyrki sitten jättämään kaikki muut kulut minimiin.

Aiemmin hän kulutti rahaa esimerkiksi lukuharrastukseensa ostamalla kirjoja, mutta uuden, säästeliään elämäntavan myötä ylimääräiset ostokset ja kavereiden kanssa nautitut lounaat jäivät selvästi vähemmälle. Säästeliäs elämä ei kuitenkaan stressannut Kemppaista, pikemminkin päinvastoin.

– Säästämisestä tuli kuin peli. Mietin, voisinko säästää vieläkin enemmän, tulisiko jostakin säästötilille vielä pari kymppiä lisää. Säästösumman karttuminen toi mielihyvää. Se oli palkitsevaa ja motivoi yrittämään enemmän. Uskoin aina pystyväni vielä parempaan.

Pandemian aikaan säästäminen oli sikäli helppoa, että houkutukset jäivät väkisinkin vähemmälle. Ei ollut lomamatkoja tai tapahtumia, joihin raha olisi huvennut huomaamatta.

– Säästösumma karttui melkein itsestään, kun oli vain perheen kanssa kotona.

Tasapaino oli kuitenkin Kemppaiselle tärkeää eikä säästäminen vaatinut kituuttamista. Hän oli toisinaan ankara itselleen, mutta antoi välillä löysää eikä kieltänyt itseltään ja perheeltään kaikkia huvituksia.

– Välillä täytyy päästä juhlimaan ja kesällä elimme spontaanimmin. Saatoimme syödä yhtenä päivänä paremmin ja sitten pari päivää säästeliäämmin. Teen esimerkiksi usein isomman satsin keittoa tai jotakin laatikkoruokaa, mistä riittää useammaksi päiväksi. Vaikka elän säästeliäästi, syömme ihan tavallista kotiruokaa. Tietysti ostan tarjouksesta ruokaa ja vaihdan lennosta suunnitelmia kaupassa, jos jokin tuote sattuukin olemaan alennuksessa.

Kestävämpi elämäntyyli

Kemppainen kokee tärkeäksi myös sen, että lapset voivat elää normaalia elämää säästämisen keskelläkin.

– Lapsilta ei saa puuttua mitään. En halua, että heidän elämänlaatunsa kärsii, vaan heillä on esimerkiksi mahdollisuus harrastaa. Tämä antaa lisämotivaatiota säästämiseen. Lapset eivät kulje uusimmissa vaatteissa emmekä osta jatkuvasti leluja, mutta haluan, että voimme ostaa esimerkiksi rikkoutuneen puhelimen tilalle uuden.

Säästeliäs elämäntyyli on Kemppaiselle merkityksellistä paitsi taloudellisen mielenrauhan vuoksi myös vastuullisuuden ja kiertotalouden näkökulmasta. Perheen yhteisiin harrastuksiin kuuluu luonnossa liikkuminen ja muut ilmaiset aktiviteetit. Kemppainen säästää niin rahaa kuin luonnonvaroja käyttämällä julkisia kulkuneuvoja ja hankkimalla käytettynä vaatteita ja huonekaluja.

– Vaihtelemme kavereiden kanssa omia ja lasten vaatteita. Ystäviltä olen ostanut myös huonekaluja ja esimerkiksi tiskikoneen edullisesti.

Säästäminen vaatii myös ennakointia ja kärsivällisyyttä. Vaihtuva vuodenaika edellyttää aina isompaa satsausta lasten säänmukaisiin vaatteisiin.

– Haluan myös ostaa kerralla hyvää. Pärjään ilman jotakin huonekalua jonkin aikaa, jos mieleistä ei satu tulemaan heti vastaan. Mieluummin odotan, että parempi vaihtoehto tulee myyntiin nettikirpparilla.

Uusia unelmia

Nyt sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opintoja on takana muutama kuukausi.

– Ala on tuntunut heti täysin omalta. Suuntaudun lasten ja nuorten puolelle ja sen pohjalta tarkoitus on työllistyä esimerkiksi päiväkotiin tai lastensuojeluun, Kemppainen kertoo.

Hän haaveilee myös jatko-opinnoista korkeakoulussa.

– Suunnitelmat ovat vielä auki ja riippuvat siitä, kuinka rahat riittävät.

Sosionomiksi mahdollisesti tulevaisuudessa tähtäävä Kemppainen aikoo joka tapauksessa jatkaa säästämistä. Haaveissa siintävät oma koti ja mahdollisuus matkustaa. Hän uskoo työelämään siirtymisen antavan uutta draivia säästämiseen.

– Tulevaisuudessa aion säästää omaa asuntoa ja ehkä omaa pikkumökkiä varten. Tavoitteena on säästää konkreettista pääomaa, ja myös sijoittaminen kiinnostaa. En kuitenkaan halua haukata liian suurta palaa kerralla.

 

Tärkeintä säästämisessä on aloittaminen eli mitä aiemmin aloitat, sitä enemmän ehdit hyötyä. Lue, miten pääset helposti alkuun.

Lue myös:

Sirpa hyppäsi puskurin avulla pois oravanpyörästä: ”Jatkuva myyminen ei enää vastannut arvojani”

Marko, 51, vaihtoi kovapalkkaisen insinöörityön sairaanhoitajan pestiin: ”Jokaisen työpäivän jälkeen tuntee tehneensä jotain merkityksellistä”