Kun markkinoilla myrskyää, salkunhoitajan täytyy pitää päänsä kylmänä. Yhdysvaltain tullit sysäsivät markkinat syöksykierteeseen huhtikuun alussa.

Esimerkiksi Dow Jones -indeksi, joka seuraa 30 suuren yhdysvaltalaisen yhtiön osakekurssien kehitystä, rojahti parissa päivässä lähes kymmenen prosenttia. Erityisesti sykliset osakkeet laskivat, kun talouden mahdollinen heikkeneminen huolestutti sijoittajia.

Syklisillä osakkeilla tarkoitetaan osakkeita, joiden arvo vaihtelee talouden suhdanteiden mukaan. Noususuhdanteessa, kun talous kasvaa ja ihmisillä on yleensä enemmän rahaa, yritysten tuotteita ja palveluja ostetaan enemmän, joten osakkeiden arvo nousee. Laskusuhdanteessa puolestaan tuotteiden ja palvelujen kysyntä vähenee, ja osakkeiden arvo voi laskea.

– Turbulenssista huolimatta uskalsimme ostaa syklisiä osakkeita rahastoihimme. Se oli hyvä päätös, sanoo OP Varainhoidon säästäjän rahastojen salkunhoitaja Ville Pekkala

Niin oli. Vajaata viikkoa myöhemmin Yhdysvallat järjesti tulleille 90 päivän tauon. Osakekurssit toipuivat.

Kesäkuun lopussa Dow Jones -indeksi oli noussut korkeammaksi kuin ennen presidentti Donald Trumpin määräämiä tulleja.

– Saimme hyviä tuottoja esimerkiksi syklisistä osakkeista sekä teknologiaosakkeista.

Ville Pekkala seisoo ja katsoo ulos ikkunasta OP-ryhmän pääkonttorin aulassa.
Muuttuvan maailman pitää näkyä myös sijoitussalkussa, sanoo Ville Pekkala. Yksi esimerkki siitä on digitalisoituminen, jonka takia säästäjän rahastoissa on painotettu Yhdysvaltain teknologiasektoria.

Säästäjän rahastot – helppo vaihtoehto myös uusille sijoittajille

Yli 300 000 sijoittajaa Suomessa on sijoittanut varojaan matalariskisiin ja vastuullisiin säästäjän rahastoihin. Ne soveltuvat yleensä hyvin uusille sijoittajille, jotka eivät halua tai ehdi seurata markkinoita päivittäin. 

Sijoittamiseen liittyy silti aina riskejä, sillä yksittäisen sijoituskohteen arvo nousee ja laskee markkinoiden kehityksen mukaan eikä historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta kehityksestä.

Säästäjän rahastoilla on kolme riskitasoa: varovainen, maltillinen ja rohkea.

  • OP-Varovainen pitää perustilanteessa noin 20 % sijoituksistaan osakkeissa ja 80 % koroissa, joten riski on matalampi.
  • OP-Maltillinen jakaa perustilanteessa sijoitukset tasaisesti, 50 % osakkeisiin ja 50 % korkoihin.
  • OP-Rohkea sijoittaa perustilanteessa noin 80 % osakkeisiin ja 20 % korkoihin, jolloin tuottopotentiaali ja riski ovat korkeammat.

Pekkala hoitaa säästäjän rahastoja aktiivisesti ammattimaisen sijoitusstrategian pohjalta.

Nyt olemme lisänneet suomalaisten osakkeiden painoa.

– Olemme esimerkiksi pitäneet suomalaisia osakkeita alipainossa, ja viimeiset kolme vuotta Suomi on ollut tosi heikko markkina.

Alipainossa suomalaisia osakkeita on sijoitussalkussa vähemmän kuin normaalisti.

Monella sijoittajalla ja myös salkunhoitajalla on salkussaan kotimarkkinavääristymä, jossa kotimaisia osakkeita ylipainotetaan liikaa – usein niiden tuttuuden takia.

– Nyt olemme lisänneet suomalaisten osakkeiden painoa.

Pitkät korot, kuten 10 vuoden valtionlaina, ovat olleet pitkään sijoittajien turvasatama, mutta inflaation nousu vähentää niiden arvoa sijoituksina. Säästäjän rahastoissa herättiin inflaatiopaineisiin aikaisin ja pitkät korot alipainotettiin ajoissa.

Taantumassa yritysten tuotot ja kasvunäkymät heikkenevät, mikä tavallisesti johtaa osakekurssien laskuun. Vaikka taantumaa on lietsottu viime vuosina, säästäjän rahastoissa on silti pidetty osakkeet suurimman osan ajasta ylipainossa.

Kaikki edellä mainitut esimerkit ovat osoittautuneet hyviksi päätöksiksi ja kasvattaneet säästäjän rahastojen sijoittajien varallisuutta.

Ville Pekkala istuu sohvalla OP-ryhmän aulassa. Hän katsoo viistosti ylöspäin kohti kuvaajaa ja hymyilee iloisesti.

Runsaat 18 vuotta OP:ssa salkunhoitajana toiminut Pekkala sai muutama vuosi sitten vastuulleen säästäjän rahastot. 

Tietoa haetaan monesta lähteestä

Pekkalan mukaan hyvän salkunhoitajan ominaisuuksia ovat tasaisuus ja pitkäjänteisyys. Tärkeintä on pystyä tekemään keskimäärin hieman parempia päätöksiä kuin muut – ja enemmän hyviä kuin huonoja päätöksiä. Sillä pääsee jo pitkälle.

Salkunhoitajan työpäivä venyy usein 10–12-tuntiseksi. Päivät ovat monipuolisia ja intensiivisiä. Aamun Pekkala käyttää yön aikana tulleiden raporttien ja analyysien lukemiseen.

– Yleensä palaverit alkavat vasta yhdeksältä, joten minulla on kolme tuntia aikaa käydä rauhassa läpi maailman markkinoiden yöaikaisia tapahtumia.

Sijoituspäätöksissä Pekkalan keskeisin tiedonlähde on Bloombergin terminaali. Se tarjoaa kattavasti tietoa esimerkiksi maailman pörsseistä, osakekursseista, korkotasosta eri maissa sekä makrotalouden indikaattoreista, kuten teollisuuden ja palvelusektorin tilastoista.

– Bloombergin terminaalin kustannukset ovat sen verran korkeat, että harva yksityissijoittaja on valmis maksamaan niitä.

Muita tiedonlähteitä Pekkalalle ovat investointipankkien analyysit, omaisuudenhoitajien raportit ja riippumattomat tutkimuslaitokset.

Salkunhoitaja tietää tärkeät asiat, joihin täytyy keskittyä.

– X (ent. Twitter) on tosi hyvä nopeaan tiedonhankintaan etenkin matkustaessa. Jos markkinoilla tapahtuu jotain, näen sen usein sieltä ensimmäisenä, Pekkala sanoo.

Tietoa on tarjolla paljon. Siksi tiedon määrän hallinta on tärkeätä sijoituspäätösten teossa.

– Kukaan ei ehdi lukea kaikkea markkinoilla olevaa tietoa. Salkunhoitajan tulee tietää, mitkä ovat tärkeät asiat, joihin täytyy keskittyä.

Ville Pekkala katsoo kuvaajaan, taustalla näkyy graniittista seinämää.
Ville Pekkala on tehnyt töitä OP-konsernissa 2000-luvun alusta lähtien, jolloin hän aloitti OP:ssa kesätöissä. Koulutukseltaan Pekkala on kauppatieteiden maisteri Turun kauppakorkeakoulusta ja valtiotieteiden kandidaatti Turun yliopistosta.

OP:ssa varainhoito on tiimityötä

OP Varainhoidossa sijoituspäätökset tehdään asiantuntijatiimissä. 
Ville Pekkala toimii tiimissä osakestrategian vetäjänä. Muut tiimin jäsenet keskittyvät korko- ja vaihtoehtoisten sijoitusten strategioihin. 

Tiimissä mietitään sijoituspäätöksiin liittyen esimerkiksi:

  • Ollaanko osakkeissa ja koroissa yli- vai alipainossa?
  • Mihin maihin tai alueisiin sijoitetaan?
  • Mihin sektoreihin tai toimialoihin sijoitetaan?
  • Miten makrotalous, geopoliittiset tapahtumat ja veropolitiikka vaikuttavat sijoituspäätöksiin?
  • Kuinka valuuttakurssit, inflaatio ja keskuspankkien päätökset otetaan huomioon?

Pekkala korostaa työssään jatkuvaa oppimista ja uuden omaksumista, koska sijoitusmarkkinat muuttuvat nopeasti ja vanhoilla toimintatavoilla ei pärjää.

– Tässä työssä ei ole samanlaisia rutiinipäiviä. Säästäminen ja sijoittaminen ovat hienoja asioita, jotka edistävät suomalaista hyvinvointia ja vaurautta. Koen, että niillä on merkittävä rooli kansan hyvinvoinnin edistäjinä, Pekkala sanoo.

Tämä on mainos. OP:n sijoitusrahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä rahastoyhtiön ja vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. OP:n sijoitusrahastojen salkunhoidosta vastaa OP:n rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. 

Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Jos sijoitusrahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki sijoitusrahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP:n rahastojen rahastoesitteessä ja muissa sijoitusrahastoa koskevissa asiakirjoissa. 

Tutustu ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekemistä sijoitusrahaston avaintietoasiakirjaan, rahastoesitteeseen ja sääntöihin. Sijoitusrahaston pääasialliset riskit löytyvät avaintietoasiakirjoista ja täydellisempi riskiluettelo rahastoesitteestä. Sijoitusrahastojen avaintietoasiakirjat ja säännöt ovat saatavilla varainhoitajalta ja verkkosivulta (www.op.fi/henkiloasiakkaat/saastot-ja-sijoitukset/rahastot/kaikki-rahastot). Rahastoesite sekä sijoitusrahastoja koskeva tiivistelmä sijoittajien oikeuksista ovat saatavilla verkkosivuilta (www.op.fi/henkiloasiakkaat/saastot-ja-sijoitukset/rahastot/tutustu-rahastojulkaisuihin). Edellä mainitut asiakirjat ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sijoituspalvelut tarjoaa osuuspankki.