Näin valitset osakkeet osakesäästötilille
Lisää aiheesta
Pitäisikö ostaa, pitää vai myydä? OP:n pääanalyytikko Antti Saari opastaa, kuinka omaa osakesäästötilisalkkua kannattaa alkaa rakentaa ja mistä saa suosituksia.
Vuoden 2021 syyskuussa OP:n kautta eniten ostettujen yhtiöiden listalla oli tunnettuja nimiä, joiden tekemistä on aloittelevankin sijoittajan helppo ymmärtää: Kone valmistaa hissejä ja Harvia saunankiukaita. Kauppoihin vaikuttavat paitsi oma mielikuva ja tuntemus yhtiöstä, myös hinta.
– Joidenkin näiden suosittujen yhtiöiden osakekurssit laskivat syyskuussa, ja osa sijoittajista varmaankin ajatteli, että kurssinlasku on hyvä hetki ostaa ja jäädä odottamaan uutta nousua, OP:n pääanalyytikko Antti Saari arvelee.
Ole utelias, mistä lasku voi johtua
Vaikka kurssin madaltuminen onkin hyvä asia edullisemman ostohinnan vuoksi, erityisesti yksittäisen yhtiön kurssin laskiessa on hyvä tutkia, mistä asia voi johtua. Esimerkiksi Koneen voimakas lasku pitkän nousun jälkeen linkittyy Kiinassa vallitseviin epävarmuustekijöihin.
– Kiina on Koneen suurin markkina, ja siellä kasvunäkymät ovat hidastuneet kiinteistösektorin vaikeuksien takia. Tämä on hyvä osoitus yhtiökohtaisesta kurssiin vaikuttavasta tekijästä. Silti sekään ei tarkoita sitä, etteikö yhtiötä tule ostaa. Samalla on kuitenkin hyvä tiedostaa paitsi oma riskinsietokyky, myös ne tekijät, jotka kurssia parhaillaan liikuttavat.
Jos hyppää ulos markkinoilta ja alkaa odottaa kurssilaskua, käy usein niin, että nousu jatkuukin.
Saari toteaa, että toisinaan käy niin, että enemmän rahaa hävitään kurssilaskua ennakoidessa kuin itse laskussa.
– Jos hyppää ulos markkinoilta ja alkaa odottaa kurssilaskua, käy usein niin, että nousu jatkuukin. Silloin on kallista olla sivussa. Pienten huolien takia salkun osakkeita ei kannata alkaa myydä harkitsemattomasti. Kannattaa mieluummin pohtia, millaiset painotukset omassa salkussa on ja löytyisikö ratkaisu salkun kokonaisuutta muokkaamalla.
OP Analyysista arvokasta tietoa
Myös globaalit ilmiöt näkyvät suomalaisten osakesalkuissa jonkin verran. Kauppoja on tehty niin hypeosake Teslalla kuin meemiosake Gamestopilla, joka nousi suosioon somekansan päättäessä kurssin ylös vetämisestä, ei niinkään sen valoisan tulevaisuutensa takia.
– Gamestop oli vuoden 2021 alussa yksi OP:n vaihdetuimpia amerikkalaisyhtiöitä. Suuri massa hakee kuitenkin kotimaisia hyvin tunnettuja nimiä, jotka sopivat hyväksi perusmateriaaliksi osakesäästötilille, Saari toteaa.
Jos sijoituspäätösten tekoon haluaa käyttää asiantuntijan apua, Suomen laajimpiin sijoitustutkimuksiin lukeutuvaan OP Analyysiin kannattaa ehdottomasti perehtyä. OP Analyysiin pääsevät kirjautumaan kaikki OP:n osakesäästötilin haltijat. OP Analyysi antaa ajankohtaista tietoa ja suosituksia yli 70 suomalaisyhtiöstä. Yhtiökohtaisten analyysien ohella palvelusta löytyvät myös päivittäiset aamukatsaukset sekä markkinoita laajemmin luotaavat näkemykset.
– OP:n Parhaat osake- ja ETP-ideat ovat myös tutustumisen arvoiset ja kenen tahansa katsottavissa samalla nettisivulla kuin OP Analyysi. Siellä on aina listattuna 4–6 yhtiötä, jotka mielestämme ovat tällä hetkellä fiksuja valintoja.
Pienyhtiöt riskialttiimpia sijoituksia
Kaikilla osakesäästäjillä ei ole aikaa, energiaa tai halua seurata aktiivisesti yhtiöiden toimintaa.
– Ei se passiivisempi osta ja unohda -tapakaan väärin ole. Jos pikkuhiljaa kasvattaa salkkua, ostaa vaikka neljä kertaa vuodessa jotain laadukasta kotimaista yhtiötä, todennäköisesti lopputulos on pitkällä aikajänteellä hyvä.
Osa sijoittajista taas hakeutuu varta vasten pienyhtiöiden pariin ja sijoittaa niihin. Lähtökohtaisesti niitä seurataan markkinoilla vähemmän ja tunnetaan huonommin.
– Usein parhaat tuotot löytyvät juuri pienyhtiöistä, mutta myös riskit voivat olla suuret. Suosittelen varsinkin aloittelevalle osakesäästötilisäästäjälle kuitenkin isompia, tunnettuja nimiä. Sitten kun itseluottamus, kokemus ja ymmärrys kasvavat, kannattaa salkkua rikastaa pienyhtiöillä, Saari sanoo.
Osakesäästötili on tili, jonka kautta sijoitat suomalaisyhtiöiden pörssiosakkeisiin verovapaasti, myynneistä ja mahdollisista osingoista ei peritä veroa. Lue lisää. |
Lue myös:
Miten osakesäästötili eroaa perinteisestä arvo-osuustilistä?
Helppoa osakekauppaa: Osakesäästötili sopii myös aloittavalle sijoittajalle
Osakesäästötilin tarjoaa osuuspankki. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea sekä sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Myös odotettu tuotto voi jäädä saamatta. Verotus määräytyy kunkin asiakkaan olosuhteiden mukaan ja voi tulevaisuudessa muuttua.