Nuorten osakesijoittaminen on nyt viime vuosia aktiivisempaa – osakesäästötilistä tullut nuorten hitti
Lisää aiheesta
OP:n asiakasdatan mukaan nuoret ovat tänä vuonna ostaneet osakkeita innokkaammin kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Erityisesti nuoret ovat ottaneet osakesäästötilin aktiiviseen käyttöön.
Moni nuori sijoittaa nyt aktiivisesti, kertoo OP:n asiakasdata.
OP:n 18–24-vuotiaat osakesijoittajat ovat tämän vuoden lähes jokaisena kuukautena ostaneet euromääräisesti enemmän osakkeita kuin viime vuonna samaan aikaan.
Esimerkiksi maaliskuussa nuoret ostivat osakkeita jopa 32 prosenttia enemmän kuin vuoden 2022 maaliskuussa. Muissa ikäryhmissä osakkeiden ostot jäivät viime vuotta alhaisemmiksi lähes jokaisena kuukautena.
– Etenkin nuoret naiset ovat lisänneet osakeostojaan selvästi viimeisen parin vuoden aikana, sanoo OP:n henkilöavusteisten sijoituspalveluiden kehittämisestä vastaava Tiina Routamaa.
OP:n nuoret osakesijoittajat ovat ostaneet tänä vuonna eniten Nordean, Fortumin ja Keskon osakkeita.
Jos pohdit, mihin nyt kannattaa sijoittaa, op.fi-palvelun Mihin sijoittaa juuri nyt? -sivustolla voit tutustua OP:n sijoittamisen asiantuntijoiden tämän hetken osake, rahasto ja ETF -sijoitusideoihin.
Nuoret suosivat osakesäästötiliä
Peräti 42 prosenttia OP:n 18–24-vuotiaiden asiakkaiden tänä vuonna tekemistä osakekaupoista on tehty osakesäästötileillä.
Osakesäästötili on sijoitusväline, joka käytännössä tuo yksityisen osakesijoittajan samalle viivalle rahasto- ja vakuutuskuorisijoittajan kanssa. Tilin sisällä voi tehdä osakekauppaa eli ostaa ja myydä osakkeita ilman välittömiä veroseuraamuksia.
– Nuoret ovat selkeästi ottaneet osakesäästötilin omakseen. Osakesäästötili sopiikin hyvin sijoitussalkun rakentamiseen ja pitkäaikaiseen sijoittamiseen. Usein pitkällä aikavälillä tulee tilanteita, joissa osakkeita vaihdetaan toisiin ja osakesäästötilin avulla se onnistuu verotehokkaasti, Routamaa huomauttaa.
55–64-vuotiaat ovat tehneet vain 10 prosenttia osakekaupoistaan osakesäästötileillä. Asiakasdatan mukaan vanhemmat asiakkaat käyttävät osakesijoittamiseen useammin arvo-osuustiliä osakesäästötilin sijaan.
Alle 26-vuotiaana avaat arvo-osuustilin maksutta ja sijoitat aina ilman kuukausimaksuja osakkeisiin. Tutustu arvo-osuustiliin |
Osakesäästötili sopii hyvin sijoitussalkun rakentamiseen ja pitkäaikaiseen sijoittamiseen.
Osakesäästötilin suosio nuorten keskuudessa on siis kasvussa. Koko vuoden 2022 aikana 18–24-vuotiaat OP:n asiakkaat tekivät osakekaupoistaan 24 prosenttia osakesäästötilillä, kun tämän vuoden osalta luku on 42 prosentissa.
Säännöllinen rahastosäästäminen yhä suosittua
Myös säännöllinen kuukausisäästäminen rahastoihin on kasvanut 18–24-vuotiaiden keskuudessa. Rahastosäästämisen voi aloittaa esimerkiksi 10 eurolla kuukaudessa.
Tiesithän, että osuuspankin omistaja-asiakkaana ostat ja myyt kuluitta lähes kaikkia rahastoja ja ne kerryttävät 0,325 % OP-bonuksia? Lue lisää säännöllisestä säästämisestä rahastoihin. |
Sijoitettavat summat ovat puolestaan pienentyneet. Viime vuoden tammi-toukokuussa nuorten kuukausimerkintöjen keskiarvo oli 50 euroa, kun tänä vuonna vastaavana aikana se oli 47 euroa.
– Moni on sopeuttanut sijoittamistaan nousseiden kustannusten vuoksi. Kuukausisäästösumman muuttaminen onnistuu helposti esimerkiksi puhelimella OP-mobiilissa. Tänä vuonna 18–24-vuotiaiden yksittäisten kuukausisäästösopimusten ulkopuolisten rahastomerkintöjen keskiarvo on ollut noin 350 euroa, sanoo Routamaa.
Lue lisää:
Eikö sijoitussalkun jatkuva veivaaminen innosta? Listasimme top 5 pitkän aikavälin osaketta
Osakesäästötili sopii myös aloittavalle sijoittajalle – helppoa osakekauppaa
Kyseessä ei ole sijoitussuositus, -neuvonta tai kehotus ostaa tai myydä arvopapereita eikä sitä tule sellaiseksi käsittää. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Osakesijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki. Omistaja-asiakkaan edut tarjoaa osuuspankki. OP-rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jonka asiamiehenä osuuspankki toimii.