Piia-Noora Kauppi: Pankkiiri luo nahkansa

Maailma ympärillämme muuttuu kiihtyvällä vauhdilla. Renessanssiruhtinaiden Italiasta liikkeelle lähtenyt pankkitoiminta on kautta vuosisatojen elänyt mukana muutoksessa. Mutta ovatko ihmiset pankkien palveluksessa, pankkiirit, pysyneet samanlaisina? Mitä sellaista tämän päivän pankkiirilta vaaditaan, jota vielä muutama vuosikymmen sitten emme osanneet kuvitellakaan?

Tämän juhlakirjan päähenkilö, tänä keväänä 60 vuotta täyttävä pääjohtaja Timo Ritakallio, on toiminut monissa eri tehtävissä suomalaisen finanssialan keskeisillä paikoilla viidellä vuosikymmenellä. Kirjoituksessani pohdin, miten pankkiirien elämä ja toimintaympäristö ovat muuttuneet tällä samalla ajanjaksolla. Mikä on pankkiirien merkitys tulevaisuuden Suomen ja Euroopan rakentamisessa?

Melko tasan kolmekymmentä vuotta sitten syksyllä 1991 Suomi ajautui kansainvälisessäkin vertailussa poikkeuksellisen syvään pankkikriisiin, joka on hyvä aloituskohta tälle artikkelille. Nyt pankkiirit niin keskuspankeissa kuin liikepankeissakin käyttävät merkittävän osan tarmostaan maailman globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen ja luontokadon ratkaisemiseksi. Tarkastelun kohteena on siis suomalaisen pankkiirin ”sielunmaisema” viimeisten vuosikymmenien aikana pankkikriisin konnasta maapallon pelastajaksi.

Siperia opetti – raha pakotti ranteita

Suomen pankkikriisi kolmisenkymmentä vuotta sitten oli maallemme valtava taloussokki, joka hakee syvyydessään vertaistaan läntisen maailman markkinatalouden historiassa. 1990-luvun alun kriisin taustasyitä on turha tässä lähteä yksityiskohdittain käymään läpi, ne ovat varmasti kaikille tämän päivän talouselämän vaikuttajille ja päättäjille tuttuja.

Pankkikriisin takana oli iso joukko tekijöitä ja toimijoita. Oma, iso roolinsa oli myös suomalaisilla pankeilla. Ja tietysti niiden johdossa olleilla ihmisillä eli pankkiireilla.

Pankkien rooli oli sotien jälkeisessä Suomessa hyvin erilainen kuin se on nykyään. Pankit eivät olleet vain rahoituksen välittäjiä, vaan niillä oli suuri merkitys teollisuusyritysten omistajina. Kasvavista teollisista yrityksistä käytiin kisaa suurten finanssileirien kesken ja voidaan jopa sanoa, että pankkisuhde määritteli yritysten identiteettiä.

Oli kaupunkien ja maaseudun vaurauden linnakkeita, oli kielipoliittisia finanssiryhmittymiä, oli osakeyhtiö-, säästöpankki- ja osuustoiminnallista rahaa. Tällainen symbioottinen suhde teollisuusyritysten ja finanssialan välillä palveli tuohon aikaan tarkoitustaan, mutta tämän hetken valossa tilannetta pidettäisiin epäterveenä.

Lähtökohtaisesti pankkien toiminta maailmansotien jälkeen Suomen teollisen viennin ja palveluyritysten kasvun rakentajana oli maallemme siunaus. Myönteinen kansantalouden kehitys jatkui sotien jälkeisessä Suomessa muutamia tavanomaisia laskusuhdanteita lukuun ottamatta aina 90-luvun taitteen pankkikriisiin saakka.

Kaikkien osapuolten nälkä kasvoi syödessä. Kasvua haluttiin lisää ja kasvun mahdollistamiseksi taloutta avattiin jälkikäteen arvioituna liiankin nopeasti. Suomi pyrki vauhdilla osaksi kansainvälisiä finanssimarkkinoita. Valuuttasääntelystä luopuminen oli sekä poliittinen että taloudellinen päätös. Se johti finanssimarkkinoiden voimakkaaseen velkavivutettuun kasvuun ja riskien alihinnoitteluun ja lopulta kuplan puhkeamiseen.

Suomalaiset liikepankit myöntävät, että tuona aikana tehtiin virheitä, jotka myöhemmän viisauden valossa olisi voitu estää. Pankit eivät toimineet tuolloin eivätkä noiden aikojen jälkeenkään tyhjiössä, vaan ympäröivän yhteiskunnan tarpeet ja niihin liittyvät poliittisten päättäjien ratkaisut loivat pankeille paineita, joihin yritettiin parhaan kyvyn mukaan vastata. Aina kyvyt eivät riittäneet ja virheitä tehtiin.

Valitettava tosiasia on myös, etteivät pankkiirit olleet tässä suhteessa ainoita virhearvioiden tekijöitä, vaan jälkikäteen on helppo nähdä vääriä valintoja myös kaikkien muiden osapuolten toiminnassa. Pankkikriisiin johtaneella cocktaililla oli monta baarimikkoa eikä sen seurannaisvaikutuksia voida panna yksin pankkiirien niskaan. Oli huonoa pankkitoimintaa, mutta myös paljon huonoa politiikkaa ja huonoa tuuria.

Sitä ei kuitenkaan käy kieltäminen, että pankkiireilla oli Suomen ajautumisessa kriisiin keskeinen rooli. Valta oli tuonut myös arroganssia, mikä näkyi esimerkiksi siinä, miten poliittisia päättäjiä ja esimerkiksi keskuspankkiireja painostettiin hyväksymään tuon ajan meno, vaikka ehkä pankkien kabineteissa jo ymmärrettiin sen holtittomuus. Raha pakotti ranteita eikä riskejä osattu tai haluttu tunnistaa.

Osaselitys lienee, että tilanne oli kaikille uusi eikä kokonaisuutta yksinkertaisesti hahmotettu täysin oikein missään. Mutta mistä muusta oli kyse? Oliko taustalla osaamattomuutta? Vai piittaamattomuutta? Vai oliko pankkiirien kollektiivi tuolloin ahneempi kuin nykyisin?

”Suomen Pankin kanssa keskusteltiin; esimerkiksi elokuussa 1987 päätetyn pääomamarkkinoiden vapauttamisen jälkihoidosta ei kuitenkaan riittävästi. Hallituksen ja Suomen Pankin keskustelut olivat herrasmiesmäisiä. Sitten Suomen Pankki menetti ohjauskeinonsa, Aleksi vapautui eikä oltu köyhiä eikä kipeitä. Mutta se päätös oli tehtävä, vaikka oli hurlumhei-tunnelmaa eikä yksinomaan Suomessa. Suojaustoimet jäivät keskeneräisiksi. Aleksanterit eivät kunnioittaneet hallitusta eivätkä Suomen Pankkia.”, kirjoittaa Harri Holkeri
Risto Rankin väitöskirjassa Haltia vai haltija?.

Sukupolvi, joka tuolloin käytti ylintä valtaa suomalaisissa liikepankeissa, on jo aikaa sitten siirtynyt eläkkeelle. Tätä olennaisempaa on, että tämän hetken valtikka on niiden pankkiirien käsissä, jotka 90-luvun taitteessa aloittelivat uraansa finanssimaailmassa.

1990-luvun alun pankkikriisi ja sitä seurannut lama olivat meille suomalaisille sukupolvikokemus. Se oli vielä enemmän sitä nuorille finanssiammattilaisille, jotka näkivät toisaalta varsin etäältä, mutta hyvin käytännönläheisesti pankkitoiminnan nousun ja sitä seuranneen ”tuhon”. Nuoruuden kiirastuli kouli nykyisistä pankkiireista parempia ja kriisikestävämpiä. He oppivat tietyt lainalaisuudet edeltävän sukupolven kantapään kautta. Samoja virheitä ei ole tarve tehdä toistamiseen. Siperia opetti.

Uusi kultakausi ja finanssitavaratalojen synty

Lama oli syvä ja sen jäljiltä talouden rakenteet menivät monelta osin uusiksi. Laman syövereistä alkoi ”nokialainen kultakausi” ja suurten pankki- ja finanssifuusioiden aika. Aiemmat periviholliset KOP ja SYP laittoivat hynttyyt yhteen 1995 ja Postipankki yksityistettiin ja siitä luotiin vuonna 1998 Leonia. Vuosituhannen vaihteessa osuuspankkiryhmä valtasi pikkuhiljaa pala palalta vakuutusyhtiö Pohjolan tehden siitä oman tytäryhtiönsä vuonna 2006‍. Samalla osuuspankkien ja Pohjola-konsernin sulautumisen myötä syntyi Suomen ensimmäinen finanssitavaratalo.

Merkittävää on, että yhtä aikaa talouden rakennemuutoksen ja voimakkaan digitalisaatioaallon kanssa alkoi myös Suomen vaikuttaminen yhteiseurooppalaisissa pöydissä EY-jäsenyyden myötä. Finanssitoimiala on aina ollut yksi eurooppaoikeuden keskeisiä sääntelyalueita, joten viimeistään vuodesta 1995 lähtien suomalainen finanssimarkkina kaikkine ominaispiirteineen tuli osaksi yhteistä eurooppalaista sääntelyä. 2000-luvun alkuvuosina kehitys johti myös askel askeleelta kohti eurooppalaista valvontaa.

Suomalainen finanssisektori on pärjännyt eurooppalaisilla avoimilla ja kilpailluilla sisämarkkinoilla erinomaisesti. Vakaa ja ennustettava eurooppalainen sääntely on parhaimmillaan vahvistanut luottamusta, joka on parantanut finanssialan mahdollisuutta säteillä hyvinvointia ympäristöönsä. Samalla markkinoiden toimivuus on parantunut, riskimallit kehittyneet ja sijoittajansuoja laventunut.

Tasaisella eurooppalaisella pelikentällä suomalainen finanssiala on kyennyt toteuttamaan tarkoitustaan – palvelemaan ympäröivän kansantalouden kilpailukykyä. Pankeilla ja finanssitoimijoilla oli merkittävä rooli ict-sektorin nostamisessa vuosituhannen taitteen kukoistukseensa. Myös kansankapitalismin ensimmäiset taimet istutettiin laman jälkeisen Suomen maaperään. Moni suomalainen ryhtyi osakesäästäjäksi, vapaaehtoinen lisäeläkevakuuttaminen eli huippuvuosiaan ja sijoitusrahastot aloittivat nousunsa osaksi yhä useamman kotitalouden arkea.

Mutta mikä rooli laman jälkeisen Suomen kasvutarinassa on pankkiireilla? Avainasemassa oli tietty nöyryys, viisastuminen takavuosien virheistä. Suomalaisilla pankkiireilla oli ymmärrystä sille, että entistä yhtenäisemmällä sääntelyllä ja valvonnalla on tärkeä roolinsa markkinoiden vakauttajana.

Kansainvälinen kilpailutilanne edellytti tehokkuutta ja digikyvykkyyden parantamista. Pankit olivat joutuneet kriisitoimenpiteenä irtisanomaan toimihenkilöitä eikä uusia sukupolvia kyetty välittömästi rekrytoimaan lamamarkkinoilta töihin.

Pankkiirit olivat halukkaita ja toisaalta heidän oli tuottavuutta parantaakseen pakko investoida teknologisiin innovaatioihin. Suomessa tuotiin markkinoille maailman ensimmäiset aidosti digitaaliset pankkipalvelut. Suomessa otettiin muun muassa laajasti käyttöön ensimmäiset verkkopankit ja olipa maassa käytössä maailman ensimmäinen keskuspankin tukema digivaluutta, Avant-korttiraha, jonka Suomen Pankki ja liikepankit olivat yhteistyössä 90-luvun alussa kehittäneet.

Kun tähän yhdistettiin Suomen globaali edelläkävijyys langattoman viestintä- ja datansiirtoteknologian airueena, oli käsissämme jälleen uusi cocktail. Tällä cocktaililla luotiin jopa maailman mittakaavassa merkittävä kasvukausi, jonka hedelmiä suomalaiset saivat nauttia aina vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen lopulla käynnistyneeseen globaaliin finanssikriisiin saakka.

Suomipankkiiri selvisi subprime-kriisistä kuivin jaloin

Uusi kriisi odotti kuitenkin jo nurkan takana. Yhdysvaltain asuntoluottomarkkinoilta vuonna 2007 liikkeelle lähtenyt globaali finanssikriisi pyyhkäisi salamannopeasti yli koko globalisoituneen maailman ja muutti poliittista ja taloudellista toimintaympäristöä kaikkialla.

Globaalin finanssikriisin alkaessa EU oli juuri saanut päätökseen mittavan lainsäädäntöohjelman, niin sanotun finanssipalveluiden toimintasuunnitelman, jota oli valmisteltu vuosituhannen taitteesta lähtien. Kriisi iski EU:n kannalta vaikeaan aikaan, sillä monien keskeisten sääntelypuitteiden täytäntöönpano oli vielä pahasti kesken.

Pankkiirit löysivät finanssikriisissä itsensä jälleen myrskyn silmästä. Suomen pankkisektorille tämä subprime-kriisi oli kuitenkin hyvin toisenlainen kuin 90-luvun taitteen pankkikriisi. Akateemisen maailman bestselleriä mukaillen ”this time was different”.

Suomalaiset pankit selvisivät myrskystä kuivin jaloin. 90-luvun pankkikriisi oli tuonut kykyä paikantaa ja välttää pankkitoiminnan pahimmat karikot. Myös asiakkaat olivat oppineet lama-ajan karvaista kokemuksistaan. Perusasiat olivat kunnossa ja reagointikyky riittävällä tasolla niin pankeissa, yrityksissä kuin kotitalouksissakin.

Julkista rahaa ei pankkien pelastamiseksi tällä kertaa tarvittu euron euroa. Tämä paransi pankkiirien itsetuntoa ja loi tervettä ylpeyttä. Suomessa pankit olivat yli kriisin hyvinvoinnin rakentajia, eivät sen nakertajia. Tietyllä tavalla koko sektori ja sen ylin johto sai viimein karistettua lama-ajan synnit harteiltaan.

Kriisi katalyyttina pankkiunionin synnylle

Poliittisten päättäjien reaktio finanssikriisiin ei yllättänyt. Niin kansainvälisellä kuin EU-tasollakin ryhdyttiin valmistelemaan mittavaa sääntelyä luottamuksen palauttamiseksi finanssimarkkinoille ja uusien kriisien estämiseksi. Seurauksena oli valtava tulva uusia lainsäädäntöhankkeita, joiden osalta loppua ei näy vieläkään.

Uuden pankkisääntelyn peruselementit – vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden vahvistaminen, riskienhallinnan roolin korostuminen, kriisinratkaisun pelisääntöjen luominen ja asiakkaiden suojamekanismien parantaminen – ovat olleet finanssialan näkökulmasta perusteltuja ja kannatettavia. Sääntelytulvaan mahtuu myös selkeitä ylilyöntejä. Erityisen paljon ylisääntelyä on seurannut alemmanasteisesta norminannosta, joka on vaikeuttanut kokonaisuuden hahmottamista.

Kriisi teki selväksi, että pankkitoiminnan sääntelyn ohella myös valvontaa oli yhtenäistettävä EU:ssa ja erityisesti euroalueella. Kriisi toi korostetusti esille, että riskien väärinarviointi pankkisektorilla voi murentaa kokonaisten jäsenvaltioiden rahoitusvakauden.

Tärkeä askel kohti entistä yhtenäisempää eurooppalaista pankkisääntelyä ja -valvontaa otettiin, kun luotiin EU:n pankkiunioni ja sille yhteinen eurooppalainen pankkivalvontamekanismi EKP:n yhteyteen.

Pankkiunionin synnyn kannalta olennainen sysäys oli niin sanottu neljän presidentin selvitys, jonka Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman van Rompuy esitteli EU-huippukokoukselle kesäkuussa 2012. Selvityksen vastaanottanut Eurooppa-neuvosto yhtyi ajatukseen yhteisen pankkien valvontamekanismin luomisesta. Käytännössä olennaiset linjaukset oli tehty jo euroryhmän piirissä. Euroryhmän kokouksen johtopäätöksissä todetaan eurovaltioiden olleen yksimielisiä siinä, että ”pankkien ja valtioiden välinen noidankehä on ehdottomasti saatava murrettua”.

Marraskuussa 2014 toimintansa aloittanut pankkiunionin yhteinen valvontamekanismi pyrkii varmistamaan pankkien riippumattoman ja yhdenmukaisen valvonnan yhteisten sääntöjen mukaisesti. Euroopan pankkijärjestelmän näkökulmasta merkittäviksi katsotut hieman yli sata pankkia pankkiunionialueelta ovat EKP:n suorassa valvonnassa. Keskitetysti Frankfurtista valvottavien pankkien hallussa on noin 80 prosenttia koko euroalueen pankkisektorin varallisuudesta.

Pankkiunioni on vahvistanut rahoitusjärjestelmää. Yhtenäinen valvonta on hyvä pohja vakauden menestystarinalle. Pankkiunionin lähtökohta on vahvistaa eurooppalaisia pankkeja ja tätä kautta koko pankkijärjestelmää. Pankkien on oltava vahvoja ja niiden on selviydyttävä mahdollisista tulevista kriiseistä. Työtä pankkiunionin perustusten loppuun valamiseksi on kuitenkin vielä runsaasti. Kaikkien pankkiunionimaiden pankkijärjestelmät samoin kuin yksittäiset pankit on saatava terveelle pohjalle ennen kuin pankkiunionin yhteisvastuuta lisätään esimerkiksi yhteisen talletussuojan kautta. Kukin maa on itse velvollinen huolehtimaan tästä ja kantamaan kustannukset.

Elämä pankkiunionissa on tarkoittanut muutoksia myös pankkiirien arkeen. Pankkia valvova viranomainen ja sen edustajat kuuluvat pankin johdon keskeisimpiin sidosryhmiin. Vuoropuhelu oman valvojan ja valvontakollegion kanssa on säännöllistä ja tiivistä.

Snellmaninkadun bunkkereista valvontatapaamiset ovat siirtyneet usein virtuaalisiksi tapaamisiksi Frankfurtin eurokortteleihin ja kieli vaihtunut englanniksi. Vaikka suomalainen pankkitoiminta on aina vaatinut kansainvälistä osaamista, niin kyvykkyys toimia kansainvälisillä foorumeilla on korostunut entisestään. Enää ei riitä, että omaa hyvät suhteet suomalaisiin elinkeinoelämän keskeisiin vaikuttajiin, vaan pitää olla laajemmin verkottunut myös Euroopassa.

Big Tech haastaa

Vaikka finanssikriisistä selvittiin ilman suurempia vaurioita ja elämä pankkiunionissa on asettunut uomiinsa, kauan ei hyvästä suorituksesta kriisiaikana kuitenkaan päästy nauttimaan. Seuraava iso haastaja hioi jo aseitaan.

Sääntelyn lisääminen perinteisillä rahoitusmarkkinoilla on luonut globaalisti tarjontaa uudentyyppisille toimijoille, jotka toimivat joko finanssisääntelyn katveessa tai naamioituneina kokonaan toisten toimialojen valekaapuun.

Uudet haastajat pankeille tulevat nimenomaan teknologiatoimijoiden piiristä. On uusia, pieniä ketteriä haastajia fintech-yritysten muodossa ja toisaalta uuden ajan alustatalouden teknogigantteja, jotka valtavilla data- ja käyttäjämassoillaan uhkaavat pankkiliiketoiminnan ydintä. Kuvaavaa on, että esimerkiksi Facebook perustettiin vasta vuonna 2004 – kolme vuotta ennen globaalin finanssikriisin käynnistymistä.

Toisaalta on syytä välttää turhaa vastakkainasettelua. Pankit ja vakuutusyhtiöt ovat edelleen Suomen suurimpia fintech-toimijoita. Omaa kehitystyötä erilaisten mobiilisovellusten ja arkea helpottavien ohjelmistojen kanssa on tehty alalla vuosia ja olemme varmasti ainakin eurooppalaisittain edelleen kehityksen kärkeä.

Tänäkin päivänä suuri osa liiketoiminnan prosesseista pyörii bottien varassa, koneet kehittyvine algoritmeineen käyvät kauppaa finanssimarkkinoilla, kuvantunnistuksella estetään vakuutuspetoksia ja esineiden internetiä hyödynnetään vahinkojen ehkäisyssä. Uusien teknologioiden hyödyntämisen mahdollisuudet alalla ovat rajattomat. Muun muassa tekoälyn, lohkoketjujen, kasvojen ja puheentunnistamisen sekä data-analytiikan hyödyntämisessä olemme vielä alussa.

Luonnollisesti uudenlaiset ja pienet fintechit ovat erinomaisia kumppaneita ja kirittäjiä. Osa pankeista on lähtenyt kehittämään uusia palveluja yleisölle uusien sovelluskehittäjien kanssa. Jotta yhteistyö toimii, sääntelyn on oltava teknologianeutraalia, ja mahdollistettava myös perinteisille finanssitoimijoille uusien tapojen käyttäminen. Nykyinen finanssialan sääntely sisältää esteitä digitalisaatiolle. Tällaisia ovat esimerkiksi paperiin sidotut tiedonantosäännökset, joita valitettavasti edelleenkin on.

Sääntelijöiden ja valvojien on kuitenkin pystyttävä reagoimaan nopeasti, jos tarvetta tulee esimerkiksi markkinavakautta tai sijoittajansuojaa uhkaavien riskien levitessä. Digitaalisen toimintamaailman ominaispiirteenä on, että riskit voivat levitä nopeasti, ne voivat olla globaaleja tai EU:n rajan yli tulevia, ja niiden alkuperää voi olla vaikea selvittää. Rahanpesu- tai tietosuojasääntelyn tavoitteita ei myöskään tule vaarantaa.

Kentän pitää olla avoin kaikille, sitä ei voi jättää vain uusien palveluntarjoajien mahdollisuudeksi. Jos kyseessä on samat palvelut, joihin liittyy samat riskit, pitää myös sääntelyn olla yhdenmukaista riippumatta siitä, onko palveluntarjoaja teknologiayritys vai finanssiyritys.

Varmaa on, että kehityksen myötä kaikki mitä palveluprosesseissa voidaan automatisoida, automatisoidaan. Finanssialalta häviää silloin tuhansia työtehtäviä. Näitä työtehtäviä on kuitenkaan turha jäädä suremaan. Uusia, tekijänsä kannalta mielekkäämpiä töitä syntyy tilalle.

Robotiikassa hedelmiä poimittavana

Robotiikassa finanssialalla on edelleen paljon helposti poimittavia hedelmiä. Alan vanhat tietojärjestelmät ovat raskaita, kalliita eivätkä ne keskustele keskenään. Usein ohjelmistorobotin eli botin suurin hyöty on siinä, että sillä voidaan vaivatta yhdistää useiden eri ohjelmistovalmistajien ohjelmia, botti kun kirjautuu järjestelmiin kuten ihminen tekisi. Näiden ohjelmien yhdistäminen ei helposti onnistu millään perinteisellä tietojärjestelmällä. Robotti voi esimerkiksi tarkistaa luottotiedot, syöttää asiakkaan perustietoja luottohakemusjärjestelmään, lukea erääntyvien tilausten tai toimitusten listoja ja tehdä niistä raportteja myynnin tueksi.

Voimalla kasvaa myös finanssialan alustatalous. Finanssialan kilpailuetu alustataloudessa on tietyn perusinfrastruktuurin korkeastandardointiaste. Yhä suurempi osa datasta on rakenteisessa muodossa, jolloin sitä voidaan helposti hyödyntää eri käyttötarkoituksiin. Rakenteisen tiedon ansiosta muun muassa erilaisten viranomaisraporttien luominen automaattisesti onnistuu helposti. Kaikenlaisen datan käsittelyn tehostuminen lisää talouden reaaliaikaisuutta, mikä taas johtaa koko kansantaloudessa tuottavuushyötyihin.

Talouden viiveiden poistuminen sopii hyvin yhteen myös asiakkaiden odotusten kanssa. Nyt markkinoille tulevat sukupolvet ovat tottuneet instant-yhteiskuntaan, jossa kaikki halutaan saada heti, 24/7. Teknologia ei aseta rajoja finanssialan liiketoimintamallien kehitykselle. Rajoitteet tulevat pikemminkin omista asenteistamme ja joskus harvoin sääntelystä.

Pankit voivat jatkossa olla Trust as a Service -busineksessa tai kun ajatellaan toimialaa laajemmin ja esimerkiksi vakuutusten perusidean entistä laajempaa hyödyntämistä, voimme tarjota mielenrauhaa, Peace of Mind as a Service. Kaikkeen elämässä eteen tulevaan on mahdotonta varautua etukäteen, mutta vakuutuksilla voidaan monissa tilanteissa rajoittaa yksilöille, perheille ja muille yhteisöille aiheutuvia taloudellisia seurauksia. Esimerkiksi kodin palovakuutus tuo mielenrauhaa lisäämällä turvallisuuden tunnetta. Näin se luo arvoa, vaikkei vahinkoriski ikinä realisoituisi.

Miten teknofirmojen haaste vaikuttaa pankkiirin työhön? Pankkiireiden vahvuus on luottamusbisneksessä. Digitalisoituvassa toimintaympäristössä luottamus on entistä kovempaa valuuttaa. Startup-kielellä: luottamus on monetisoitavissa. Meillä on korkea teknologisen osaamisen taso ja vakavaraiset, investointikyvykkäät ja hyvin johdetut finanssialan yritykset. Tätä mahdollisuutta tarjotaan nyt hopeatarjottimella pankkiireille.

Pankkiirit pelastavat maapallon

Huolimatta markkinoiden ristipaineista, kasvavista sääntelyhaasteista ja toinen toistaan seuraavista kriiseistä pankit ovat kyenneet uudistumaan, muuntautumaan ja vastaamaan ympäröivän yhteiskunnan tarpeisiin.

Tämä kyvykkyys elää ajassa ei ole jäänyt huomaamatta poliittisilta päätöksentekijöiltä, joiden odotukset pankkeja kohtaan kasvavat hyvän historiallisen suorituskyvyn myötä. Niinpä ehkä vielä digiyhteiskunnan edistämistäkin keskeisempi uusi rooli on tarjolla pankkiireille. Pankkiiri 2.0 voi olla maailman pelastaja.

Poliitikoilta ei ole jäänyt huomaamatta, että taloudellisten riskien ohella pankeille voi antaa kasvavan uuden roolin myös muiden riskien, kuten ESG-riskien hahmottajina, jakajina ja kantajina.

Finanssiala suurena sijoittajana ja luotonantajana on keskeisessä roolissa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumisessa. Sijoittajat haluavat yhä paremmin tietää, miten heidän omistamansa yritykset ovat varautuneet ilmastonmuutoksen aiheuttamiin seurauksiin – sekä uhkiin että mahdollisuuksiin. Kyse on myös kansainvälisestä finanssijärjestelmän vakaudesta, siksi se kiinnostaa keskuspankkeja ja finanssivalvojia.

Ilmastoriskien ymmärtäminen ja niiden hallinta ovat tärkeitä myös finanssialan itsensä vuoksi. Finanssialalla riskit liittyvät ensi sijassa omaisuuden arvon muutoksiin. Esimerkiksi kiinteistöt, joita ei voida enää käyttää, koska ne sijaitsevat väärällä alueella, voivat menettää huomattavan osan arvostaan. Joistain yrityksistä voi tulla kannattamattomia, jos ne eivät ole varautuneet uudistumaan tarpeeksi aikaisin. Luonnollisesti vakuutusyritykset ovat jo pitkään seuranneet ilmastoriskejä vahingonkorvauksen näkökulmasta sään ääri-ilmiöiden yleistyessä.

Asettuminen vastuullisen markkinatalouden etulinjaan pitää sisällään myös haasteita. Ensinnäkin mahdollisuuksiin tarttuminen edellyttää ihan uutta osaamista. Enää ei riitä, että kokenut pankkiiri ymmärtää luottoriskimallit ja yrityksen perinteisen liike- toimintaympäristön lainalaisuudet. Jatkossa pitää olla perillä myös ei-taloudellisista riskeistä, koska niistä tulee kestävän rahoituksen sääntelyn edetessä osa pankin taloudellista riskiä. Tulee tietää ero taksonomiakelpoisuuden ja taksonomian mukaisuuden välillä. Ja ymmärtää, miten immateriaaliset erät, kuten brändi- ja liikearvo taseessa käyttäytyvät riskien lauetessa.

Kaikki asiakkaat eivät pidä siitä, että pankit ottavat tämäntyyppisen portinvartijan roolin. Jos pankki aidosti haluaa olla luotto- ja sijoituspäätöksissään johdonmukainen, osa nykyisistä asiakkaista saa tulevaisuudessa kielteisen päätöksen, jonka perusteluja on vaikea niellä nikottelematta. Kyky selkeään strategiaan ja sen viestimiseen nousee uuteen arvoonsa.

On kuitenkin vääjäämätöntä, että markkinataloudessa raha puhuu ja pankkiireilla rahan liikuttajina on tässä keskustelussa iso ääni. Vastuuta ei pääse pakoon, sillä sekä yhteiskunta että asiakkaat odottavat pankkiirien tuota ääntään käyttävän. Olennaista on, että kaikki tämä pankkiireille annettu uusi roolitus tulee nykyisten vas- tuiden päälle eikä korvaa vanhaa roolia.

Pandemia – valtio takaa ja pankit jakaa

Tätä kirjoittaessani globaali pandemia jyllää edelleen. Vaikka globaaleissa riskiskenaarioissa pandemia oli kolmen kärjessä jo vuosia, voin ainakin omalta osaltani sanoa, että pandemia pääsi yllättämään.

Finanssiala ry:n strategioissa olimme kuitenkin jo vuosia aiemmin tehneet sen huomion, että globaalit ilmiöt ja kriisit – ehkäpä joskus myönteiset mahdollisuudetkin – tulevat yleensä rajojemme yli voimalla riippumatta kotimaisista ja eurooppalaisista päätöksistä. Pandemia on tästä ehkä käsinkosketeltavin esimerkki.

Koronapandemia toi eteemme tilanteen, jossa jouduimme muuttamaan hetkessä kaiken mahdollisen inhimillisen toiminnan fyysisistä kohtaamisista etäyhteyksien päähän. Ihan kaikkea maailmassa ei voi edelleenkään digitaalisesti hoitaa, mutta suuren osan arkemme palveluista voi.

Pandemia osoitti, että eri toimialojen valmiudet siirtää toiminta ”yön yli” bittimaailmaan poikkesivat paljon. Suomalainen finanssiala on ollut digipalvelujen tuottajana Suomen kärkeä. Lähes täysin immateriaalisena toimialana palvelujen vieminen digitaalisiin kanaviin, viime vuosina erityisen voimallisesti mobiiliin, on jatkunut kiihtyvällä tahdilla.

Korona-aikana pankit ja muut finanssiyritykset ovat kyenneet palvelemaan kotitalouksia ja yrityksiä häiriöttä. Suomen finanssitoimiala kohtasi koronapandemian vakavaraisena ja pystyi tukemaan asiakkaitaan monin eri tavoin.

Finanssiyritykset ovat työskennelleet koko pandemian ajan tiiviissä yhteistyössä maan hallituksen ja viranomaisten kanssa. Tukea koronan takia ongelmiin ajautuneille yrityksille tuotiin ennen kaikkea yhteistoimin Finnveran kanssa. Pandemia-ajasta jäänee elämään elinkeinoministeri Mika Lintilän maaliskuussa 2020 tekemä lohkaisu: ”Valtio takaa, pankit jakaa.” Kiivaimpana korona-aikana pankit myönsivät lyhennysvapaita asuntolainoihin kotitalouksille, joiden taloudenhoito oli vaikeutunut koronaviruksen vuoksi. Lähes 250 000 kotitaloutta tarttui tähän mahdollisuuteen.

Pankkiireille pandemia-aika onkin näyttäytynyt mahdollisuutena olla mukana taloustalkoissa ja auttamassa asiakkaitaan vaikeiden aikojen yli. Pankkien rooli ja merkitys kansantalouden näkökulmasta on korostunut. Toisaalta erilaiset yhteiskunnalliset ja taloudelliset sokit tuovat esille pankkien vastuun. Niiden on kyettävä toimimaan vastuunsa kantaen myös vaikeina aikoina.

Onko musta joutsen nurkan takana?

Olen kirjoituksessani kuvannut niitä isoja muutoksia, jotka ovat viime vuosikymmeninä olleet pankkien ja pankkien johtohenkilöiden työsarkaa.

Pankkiirien elämä on ollut jatkuvaa uuden oppimista, liiketoimintamallien muokkaamista, tehokkuuden hakemista teknologisilla innovaatioilla ja sääntelyyn sopeutumista. Muutos tuskin loppuu tähän hetkeen. Seuraava musta joutsen voi hyvinkin odottaa meitä jo nurkan takana.

Varmaa on ainoastaan se, että kyky muutoksiin on oltava. Kriiseissä piilee usein seuraavan menestystarinan siemen. Koettelemusten jälkeen yhteiskunnassa tehdään väistämättä korjausliikkeitä. Menneiden vuosikymmenten kriisit ovat osoittaneet finanssisektorin tärkeyden yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta. Ne antavat mahdollisuuden myös vuoropuheluun. Kun keskustelu ja tietoisuus finanssimarkkinoiden lainalaisuuksista lisääntyy, se auttaa varautumisessa uusiin kriiseihin.

Kriisi on aina hyvä peiliin katsomisen paikka – pankkiireillekin. Elämme ja hengitämme samaa ilmaa asiakkaidemme kanssa. Olemmeko tehneet kaiken voitavamme pitääksemme markkinat ja maan talouden kunnossa? Mitä uutta voisimme keksiä? Pankkiiri luo jälleen nahkansa ja miettii, miten voisi vieläkin paremmin tukea kansakuntaamme vaurauden ja hyvinvoinnin kasvattamisessa.