Kari Turunen, 64, elää täyttä elämää muistisairaudesta huolimatta: ”En murehdi tulevaa”

Kun Kari Turunen opiskeli hotelli- ja ravintola-alan koulussa Kuopiossa, hän tapasi toisella vuosikurssilla opiskelevan Maijan. Elettiin vuotta 1982.

– Rakastuin. Syy oli varmaan se, että puhuimme samaa kieltä. Maija on minua vuotta vanhempi, mutta sillä ei ole merkitystä. Sovimme yhteen. Näkyyhän tuo tänäkin päivänä homma kulkevan, Kari sanoo ja nauraa.

Iltapäivän aurinko venyttelee säteitään sälekaihtimien lomasta olohuoneeseen, jossa on kaksi muhkeaa, säädettävää nojatuolia. Tässä Maija ja Kari katsovat iltaisin televisiota.

Kyllä se silti pysäytti. Tiesin kuitenkin, ettei sille voi mitään.

Yläkerrassa puuhaavat lapsenlapset, jotka tulivat aamulla isovanhemmilleen hoitoon. Sellainen onnistuu lyhyelläkin varoitusajalla. Turusilla on neljä lasta ja yhdeksän lastenlasta.

– Muutimme kahdeksan vuotta sitten Kainuusta Espooseen lähelle lapsiamme. Ajattelimme, että mitä hittoa me siellä pohjoisessa teemme, Kari sanoo.

Yrittäjä oli ennakoinut sairastumistaan

Kari Turunen on tehnyt pitkän uran matkailualalla. Hän on työskennellyt hotelleissa ja ravintoloissa esimerkiksi Turussa, Joensuussa, Vaasassa ja Oulussa, vetänyt yrittäjänä EU-hanketta ja hoitanut isoja tapahtumia.

– Se oli kivaa aikaa, hän sanoo.

Vuonna 2021 Kari työskenteli konsulttina ympäri Suomea. Vähitellen hän huomasi unohtelevansa asioita – tai oikeastaan Maija huomasi sen ensimmäisenä. Hän kiinnitti huomiota siihen, että Kari kysyi samoja kysymyksiä yhä uudelleen ja joutui tarkistelemaan asioita.

Tammikuussa 2022 selvisi syy: Kari sairasti Alzheimerin tautia. Maijalle diagnoosi oli aluksi kova shokki. Hänen tuellaan mies alkoi ajaa alas yritystoimintaansa.

– Se oli pakkotoimi, jotta maine ei menisi, eikä se mennytkään, Kari sanoo.

Hän oli osannut ennakoida sairastumistaan, sillä äiti ja äidinäiti sairastivat samaa sairautta. Hänen äitinsä menehtyi Alzheimeriin vuonna 2023.

– Kyllä se silti pysäytti. Tiesin kuitenkin, ettei sille voi mitään. Lähdin heti lääketesteihin mukaan, kun huomasin ilmoituksen lehdestä.

Lääkkeen tarkoituksena on lievittää Alzheimerin taudin oireita ja saada sen eteneminen pysähtymään.

– Ei se välttämättä minua auta, mutta toivottavasti se auttaa lapsiani.

Ystävät ovat suuri tuki

Kari kuvailee itseään ihmiseksi, joka ei puske päätään petäjään vaan kiertää ohi ja menee eteenpäin.

– Se vaatii paljon ympäristöltä. Olen saanut vaimoltani valtavan hyvän tuen.

Toinen tukipilari ovat kaverit, joihin hän tutustui jo keskikoulussa. He kokoontuvat pari kertaa vuodessa ja ovat jatkuvasti yhteydessä. Joukossa on niin juristia kuin kenraalia, mutta he eivät puhu keskenään työasioista.

– Se on minulle älyttömän tärkeä porukka. Sellaista toivon kaikille. Ei tarvitse esittää mitään.

Maija jäi aikaisemmin eläkkeelle. Karin sairaus on edennyt hitaasti, mutta tulevaa ei voi ennustaa.

Neljä kaveruksista pelaa yhdessä golfia. Viime kesänä Kari oli heidän kanssaan golfaamassa parikymmentä kertaa.

– Se pitää hengissä.

Kun hän kertoi ystävilleen diagnoosistaan, ensin tuli lyhyt hiljaisuus. Sen jälkeen hän sai kannustavia kommentteja.

– Kukaan ei ole vieroksunut minua millään tavalla. Kaverit soittelevat, kun tuntuu siltä.

Aktiivinen toimintaan osallistuja

Arkeen sairaus ei ole toistaiseksi juuri vaikuttanut. Maija on hoitanut jo vuosia perheen päivittäiset raha-asiat.

– Eläkkeeni ei ole mikään huippu, koska yrittäjä ei koskaan halua maksaa liikaa itselleen, mutta sillä pärjäämme. Käteen jäävä osuus ei ole hirveästi muuttunut, kun Maijakin teki pitkän työuran, Kari sanoo.

Hän kannustaa yrittäjiä maksamaan eläkettä.

– Sen avulla minäkin saan nyt siedettävän rahamäärän kuukaudessa.

Maija merkitsee omat menonsa jääkaapin ovessa olevaan kalenteriin ja muistuttelee Karia arjen asioista: hänen menoistaan, bussipysäkin siirtymisestä ja kauppaostoksista.  

Maija päätti myös jäädä aikaisemmin eläkkeelle. Sairaus on edennyt hitaasti, mutta tulevaa ei voi ennustaa.

– Halusin, että meillä olisi aikaa tehdä asioita yhdessä niin kauan kuin tilanne on tällainen, Maija sanoo.

Kari on aktiivinen Muistiliitossa ja osallistuu kahteen vertaisryhmään. Ukkopoppoo on tavannut joka toinen keskiviikko jo kahden vuoden ajan. Yhdessä he ulkoilevat ja käyvät lenkillä, keilaamassa tai puttaamassa golf-palloa hallissa.

Ukot puhuvat keskenään tavallisista asioista. Kaikki ovat sairautensa kanssa sinut, eikä asiaa tarvitse vatvoa.

– Sen täytyy tulla perimästäni, että olen hirveän avoin ja positiivinen, Kari sanoo.

Tulevaa hän ei ole vielä sen enempää pohtinut. Ehkä sekin johtuu luonteenlaadusta – hänellä ei ole tapana murehtia.

– Voihan tässä tapahtua kenelle vain mitä tahansa. Pidän jalat maassa. Pilvilinnoja ei tarvitse rakennella.

Päivittäinen ulkoilu piristää

Kari herää tavallisesti seitsemän maissa aamulla. Aamupalaksi hän syö puuroa ja lähtee sen jälkeen kävelylle yksin tai Maijan kanssa. Jos sataa, he menevät kuntosalille tai uimahalliin. Tällä hetkellä reisi on kipeä, muuten Kari juoksisi lenkkiä.

Iloa elämään tuo aurinko.

Ei maailma muistisairauteen kaadu. Olen yltiöoptimisti enkä sukella pimeyteen.

– Joka päivä pitää tapahtua jotain. Jos jämähtää sohvalle, siitä ei pääse pois. Meillä on lapsia ja lastenlapsia iso porukka, kyllä meillä riemua riittää. Ei ole päivää, etteivät he olisi täällä pyörimässä.

Liikunnan lisäksi Kari pitää ruoanlaitosta.

– Se on minulle hirmu helppoa, sillä olen ollut keittiössä töissä. Ainakaan perhe ei ole koskaan valittanut ruoistani.

Elämä soljuu eteenpäin

Kari pohtii, ettei muistisairautensa tilaa voi oikein itse tietää.

–  Siihen sukeltaa hiljaa. Se ei tule hetkessä. Sitä rupeaa vain ihmettelemään, ettei muista jotakin asiaa, mutta olen oppinut, ettei sitä saa stressata. Jos niin alkaa tehdä, muistaa vielä vähemmän.

Maijaa tuleva hieman pelottaa. Häntä surettaa se, etteivät kaikki eläkettä varten tehdyt suunnitelmat toteudu. Toisaalta yhteinen aika tuntuu arvokkaalta.

– Elämme päivä kerrallaan. Yritämme tehdä kivoja asioita ja nauttia niistä.

Kari toivoo, että elämä jatkuisi samankaltaisena. Soljuisi eteenpäin. Hän tiedostaa, että kymmenen vuoden päästä tilanne voi olla toinen.  

– Siksi aion olla jatkossakin aktiivinen lääkepuolen kanssa. Haluan ottaa elämästä irti sen, minkä pystyn. Kunhan vointi ei vain romahtaisi nopeasti.

Tällä hetkellä parilla on työn alla edunvalvontavaltakirja. Vakuutukset ovat kunnossa.

– Auton kanssa suhaan vielä toivon mukaan pitkäänkin, Kari sanoo.

Mitä hän sanoisi ihmiselle, joka on juuri saanut oman diagnoosinsa?

– Älä hukkaa elämääsi, ei maailma siihen kaadu. Olen yltiöoptimisti, katson aina valoa enkä sukella sinne pimeyteen. Pimeyteen olisi helppo sukeltaa.

Kari toivoisi, ettei kukaan jäisi pyörittelemään sairauttaan yksin vaan löytäisi samanlaisen porukan kuin ukkopoppoo.

– Siellä on ihmisiä taustoista riippumatta yhdessä. Ihmisiä ollaan kaikki.
Maijakin kannustaa sairastuneita elämään osana yhteiskuntaa.

– Muistisairautta ei ole syytä pelätä eikä peitellä. Meillä on kovin monenlaisia kohtaloita täällä, ja kaikkien elämällä on merkitys ja arvo.