Polvi meni rikki ja vaatii leikkauksen. Tuleeko siitä koskaan enää kivutonta ja toimivaa?

Ortopedi Tommi Kääriäinen Pohjola Sairaalasta kertoo, että toivoa on, vaikka suoraa vastausta ei voikaan antaa. Yleensä voi sanoa, että polvi toipuu lopulta oireettomaksi, mutta toipumiseen vaikuttaa luonnollisesti vamman laatu ja myös potilaan ikä.

– Pieni lapsi voi toipua käsittämättömän nopeasti vammasta, joka aikuisella ei välttämättä parane ollenkaan, Kääriäinen kertoo.

Ero pienen lapsen ja aikuisen toipumisessa on isompi kuin parikymppisen ja keski-ikäisen toipumisessa. Vamma, joka saadaan toipumaan oireettomaksi parikymppisellä, yleensä toipuu kiitettävästi myös keski-ikäisellä.

Yksilölliset erot ovat kuitenkin huikeita. Kun lääkäri tekee polvileikkauksen, hän ei voi tietää, miten nopeasti juuri tämä potilas toipuu.

– Joku tulee ensimmäiseen kontrolliin hyvinkin kipuilevana, toinen taas rullaluistelee paikalle – vaikka potilaille on tehty samanlaiset toimenpiteet, Kääriäinen kertoo.

Kääriäinen kertoo kolme tärkeintä vinkkiä, joilla toipumiseen voi itse vaikuttaa.

Polvileikkaukseen valmistautuminen

Jos polveen tulee vamma, operaatioon pääsy voi kestää kaksikin viikkoa. Usein sopiva leikkausajankohta on 2–3 viikkoa vammasta, vaikka toki osa vammoista on parasta hoitaa päivystyksessä.

– Leikkauksen ajankohta ajatellaan potilaan etujen mukaisesti ja tietenkin vamman laatu huomioiden. Mahdollisimman nopea leikkaukseen eteneminen ei usein ole potilaan etu, vaan saattaa jopa oleellisesti hidastaa toipumista, Kääriäinen sanoo.

Saattaa kuulostaa nurinkuriselta, mutta rikki mennyttä polvea kannattaa useimmissa tapauksissa yrittää käyttää mahdollisimman paljon. Sitähän tekisi mieli pitää vain levossa. Aivojen reitti jalkojen lihaksiin vaatii kuitenkin jatkuvaa treenausta. Jos alaraajaa ei käytä pariin viikkoon, aivot alkavat osittain unohtaa reitin, ja alaraaja alkaa jäykistyä.

– Sitten on vaikeampi aloittaa jalan kuntouttaminenkin polvileikkauksen jälkeen, Kääriäinen toteaa.

Kääriäinen antaakin leikkausta odottavalle kotitehtäväksi jumpata polvea mahdollisimman hyvään kuntoon niin, että leikkauksesta toipuminen on helpompaa. Aina on syytä kuunnella hoitavan ortopedin ohjeita.

Asenne

Se, miten asennoituu polven kuntouttamiseen, vaikuttaa paljon siihen, millä vauhdilla paraneminen etenee. Ei ole aina helppoa vain päättää, että nyt minä jumppaan polvea. Auttaa, kun tiedostaa, että polven kuntouttaminen vaatii kuntoutujalta paljon työtä, jota kukaan muu ei voi hänen puolestaan tehdä.

– Joku kuntouttaa monta tuntia päivässä, osa taas ei ollenkaan. Se näkyy lopputuloksessa ja etenkin toipumisnopeudessa, Kääriäinen kuvailee.

Älä varo polvea

Kun leikkaus on ohi, polvea pitäisi päästä mahdollisimman pian käyttämään. Voi tuntua vaikealta lähteä kävelylle, kun jokainen askel tekee kipeää. Kipuhan viestii automaattisesti, että nyt kannattaisi varoa. Polvileikkauksen jälkeen kipu voi kuitenkin antaa vähän vääränkin viestin.

– Leikkauksen jälkeen polvea pyritään käyttämään ja kuormittamaan mahdollisimman paljon. Monesti leikkauksen jälkeen potilaalle sallitaankin vapaa liike ja varaus kivun sallimissa rajoissa. Kipua ei kannata säikähtää – polvi on tehty käytettäväksi, eikä se mene tavallisesta käyttämisestä rikki, Kääriäinen sanoo.

Maltillinen kipu ja turvotus siis kuuluvat leikkauksen jälkeiseen toipumiseen ensimmäisinä päivinä ja muutaman viikon ajan.

Jos huomaat, että varot polvea kivun takia ja astut vähän väärin, kannattaa mieluummin ottaa särkylääkettä ja koettaa sen avulla saada käytettyä polvea oikein. Sillä tavalla jalkojen lihaksille, polvelle ja aivoille saa opetettua oikean liikeradan takaisin.

Asiantuntija: Polvikirurgi, ortopedi Tommi Kääriäinen Pohjola Sairaalan Kuopion toimipisteestä