Ronja Savolainen pelaa maailman kovimmassa sarjassa: “Mietin, miksi olen tullut tänne”
Puolustaja Ronja Savolainen haaveili lapsena naisten NHL:stä ja urasta Atlantin takana. Nyt hän elää unelmaansa.
Jääkiekkoilija Ronja Savolaisen pudotuspeliurakka päättyi kyyneliin, mutta kesän tullen jo iloitsee vahvasta kaudestaan. Savolaisen seura Ottawa Charge hävisi PWHL-liigan finaaleissa Minnesotalle kitkerästi otteluvoitoin 1–3.
Vitsi olisi hienoa, jos tulisi naisten NHL, mietin 10-vuotiaana.
Suomalaispuolustaja siirtyi kanadalaisseuraan kesällä 2024 ja toteutti samalla pitkäaikaisen unelmansa Pohjois-Amerikassa jääkiekkoammattilaisena pelaamisesta.
27-vuotias Savolainen pelasi vakuuttavan avauskauden maailman parhaassa sarjassa.

– Muistan haaveilleeni noin 10-vuotiaana, että “vitsi olisi hienoa, jos tulisi naisten NHL.” On upeaa olla mukana luomassa tällaista ja antaa esimerkkiä junioreille, tähtipuolustaja kertoo.
Alku Kanadassa ei ollut helppo
Savolainen oli pelannut monta vuotta Ruotsissa, jossa läheiset sekä puoliso, Ruotsin maajoukkueen kapteeni Anna Kjellbin, täyttivät vapaa-ajan.
Yhteydenpito Suomeen oli vaivatonta. Viime syksynä piti sopeutua uuteen kulttuuriin ja uusiin toimintatapoihin.
– Ensimmäiset kaksi kuukautta mietin, että miksi olen tullut tänne, Savolainen hymähtää.
Kjellbin oli siirtynyt puolisonsa tavoin viime kaudeksi Ruotsista PWHL:ään, mutta parin tunnin ajomatkan päähän, Montrealin joukkueeseen.
Savolainen puolestaan asui uudessa maassa uuden kämppiksen, itävaltalaisen Anna Meixnerin, kanssa. Myös Meixner oli pelannut vuosia Ruotsissa ja kiekkoili ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa.
Aluksi arkeen ei löytynyt rentoa otetta. Jääkiekon yliajattelu täytti päivät.
– En tuntenut häntä, mutta laittelimme kesällä viestiä ja päätimme muuttaa kämppiksiksi.
Aluksi Savolaisen arkeen ei löytynyt rentoa otetta. Ei ollut tuttuja rutiineja, kun päivän harjoitukset olivat ohi ja kalenteri tyhjänä. Lajin yliajattelu täytti päivät.
– Hartiat olivat koko ajan vähän kireällä, ja tuntui kuin en oikein voisi hengittää kunnolla, Savolainen kuvailee oloaan.
Tukea läheisiltä
Savolainen sanoo havahtuneensa lopulta, ettei asioiden vatvominen vie tilannetta parempaan.
– Miksi mietin tätä näin paljon? Olen täällä pelaamassa jääkiekkoa. Oletinko, että elämä olisi samanlaista kuin kotona, puolustaja kuvailee.
Hankalan muutosvaiheen aikana elämänkumppani Kjellbin oli Savolaisen tukena, ja toisinpäin. He ehtivät näkemään usein ja soittelivat päivittäin.
Lisäksi Meixneristä tuli suomalaisen sydänystävä. Eurooppalaiskaksikko auttoi toinen toistaan.
– Se ei olisi voinut mennä paremmin. Meillä oli samanlaiset rutiinit ja huumorintaju.
Painolasti putosi hartioilta ja samalla Savolainen löysi paikkansa pukukopissa. Iloinen luonnonlapsi uskalsi olla taas oma itsensä. Ammattilaisliigassa pelaamisesta tuli nautinto, jollaista Savolainen oli nuoresta pitäen toivonutkin.
“Kiva katsoa myös pankkitiliä”
Haastavan alun jälkeen Savolainen on pystynyt nauttimaan täysin siemauksin ajastaan PWHL:ssä. Kaukalossa ovat maailman parhaat ja taitavimmat pelaajat. Peli on nopeatempoisempaa ja fyysisempää kuin Ruotsissa.
Peleissä käy parhaimmillaan reilusti yli 10 000 katsojaa.
2023 perustetussa PWHL:ssä pelaa kahdeksan joukkuetta, ja jokainen pelaaja on ammattilainen. Liiga on kaikkien aikojen kovatasoisin naisten sarja, ja peleissä käy parhaimmillaan reilusti yli 10 000 katsojaa.
Palkkataso ei ole lähelläkään miesten NHL:n vastaavaa. Eikä PWHL:ssä lennetä vierasotteluihin yksityiskoneilla kuten NHL:ssä, vaan bussimatkat tulevat pelaajille tutuiksi.

Savolainen kuitenkin näkee liigan kehittyvän ja iloitsee ammattilaisarjesta.
– On mahtavaa, kun aamupäivän treenien jälkeen tulen jäähallilta yhden maissa kotiin ja koko ilta on vapaa. Voi palautua, syödä ja pelata jääkiekkoa.
– Totta kai on myös kiva katsoa pankkitiliä, kun on voinut säästääkin rahaa eikä tarvitse esimerkiksi kesällä miettiä, mitä voi tehdä.
PWHL mahdollistaa stressittömän arjen
Savolainen ei puhu summista, mutta sanoo, että palkka on paljon suurempi kuin Ruotsissa. Lounas ja päivällinen tulevat seuran puolesta, ja seuran tarjoama “housing stipend” kuittaa vuokran.
Hän havainnollistaa PWHL-elämän pieniä kuluja esimerkillä. Jos kausitienestit ovat esimerkiksi 50 000 dollaria, säästeliäällä elämisellä tilille voi jäädä hyvinkin 40 000 dollaria.

– Rahaa ei juuri kulu mihinkään. Tietenkin tykkään välillä shoppailla, mutta silloinkin olen sellainen “alehaukka”. Jos ostan joskus jotain kallista, se on itseni palkitsemiseksi, helsinkiläislähtöinen pelaaja hymyilee.
Olisi hyvä istahtaa alas raha-asioiden äärelle, jotta minulla olisi turva, kun lopetan jääkiekon.
Savolainen ja Kjellbin suunnittelevat asunnon ostamista Göteborgista tukikohdaksi kiekkokauden ulkopuolelle. Heidän asuntonsa Luulajassa on vuokralla, joten kaksikko majailee toistaiseksi Kjellbinin vanhemmilla.
Suomalaispuolustaja tykkää säästää, mutta sanoo ettei ole sijoittajatyyppiä, toisin kuin puolisonsa. Savolainen nauraa, että ehkä hänen pitäisi antaa sijoitusvastuu rahoistaan puolisolle.
Eläväinen urheilija tiedostaa, että olisi hyvä istahtaa alas raha- ja pankkiasioiden äärelle.
– Haluan, että minulla on hyvä tulevaisuus, kun lopetan jääkiekon – sellainen tuki ja turva, Savolainen kuvaa suhtautumistaan säästämiseen ja sijoittamiseen.
Ensi kaudessa riittää odotettavaa
Keväällä 2025 Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue voitti MM-pronssia. Ottawan puolustaja kuului joukkueen parhaimmistoon ja nakutti tehopisteet 3+3.
– En olisi ehkä odottanut, että teen noin paljon pisteitä. Kisat olivat mahtava huipennus maajoukkuekauteen, tähtipelaaja sanoo.
Joukkue lähtee uuden päävalmentajansa Tero Lehterän johdolla kauteen, jonka aikana edessä on muun muassa olympialaiset Italiassa.

– Olen tosi odottavaisin mielin. Meillä on hyvä porukka ja tekee hyvää, kun tulee uutta energiaa johtoryhmään.
Savolaisen seurajoukkueura jatkuu Ottawassa. Puoliso kaupattiin kesken viime kauden Torontoon, mutta kaksikko kohtaa jäällä tulevallakin kaudella.
– Haluaisin kokea sen, että heittäisin kunnon taklauksen häneen ja pelin jälkeen voitaisiin naureskella. Vielä sellaista tilannetta ei ole tullut, mutta toivottavasti ensi kaudella, Savolainen virnistää.