Työtapaturmat vähenivät Suomessa - tässä syy
Lisää aiheesta
Työn tekemisestä on tullut turvallisempaa ja tapaturmariskit ovat pienentyneet. Pitkällä aikavälillä positiivisia muutoksia on tapahtunut erityisesti korkeamman tapaturmariskin aloilla.
Työtapaturmariskit ovat pienentyneet Suomessa ajan myötä. Työnantajat ovat panostaneet henkilöstön hyvinvointiin ja työturvallisuuteen entistä enemmän.
- Näemme työn tekemisen muuttuneen ajan kuluessa. Sen lisäksi, että toimialojen painotukset yhteiskunnassa ovat muuttuneet, panostukset turvallisuuteen ovat kasvaneet ja tämä näkyy työtapaturmien vähenemisessä, sanoo Krister Räihä, Pohjola Vakuutuksen pienten ja keskisuurten yritysasiakkuuksien johtaja.
Työn tekemisen tapa on muuttunut monella toimialalla ajan kuluessa. Matalamman tapaturmariskin toimialoilla etätyöt ovat pienentäneet tapaturmariskiä. Korkeamman tapaturmariskin aloilla esimerkiksi automaation lisääntyminen ja työturvallisuuden kehittyminen ovat ottaneet suuria harppauksia. Suurimmat positiiviset muutokset työturvallisuudessa ovat tapahtuneet korkeamman tapaturmariskin aloilla, erityisesti talonrakentamisessa ja erikoistuneessa rakentamisessa.
Myönteisestä kehityksestä huolimatta, työturvallisuus ei ole kuitenkaan parantunut tasaisesti läpi toimialojen.
- Vaikka talonrakentaminen toimialana on ottanut suuria harppauksia eteenpäin, rakentamisen toimialoilla sattuu edelleen paljon työtapaturmia. Ne ovat usein liikkumiseen liittyviä putoamisia, kompastumisia ja kaatumisia. On kuitenkin huomattava, että tapaturmataajuudet ovat kehittyneet parempaan suuntaan merkittävästi juuri rakentamisessa, sanoo Räihä.
Parantunut työturvallisuus lisää hyvinvointia sekä alentaa vakuutuksen hinnoittelua
Vaikka pitkän aikavälin tapaturmataajuuden kehitys onkin ollut myönteistä, jatkuvaa panostusta työturvallisuuden parantamiseen ja sen ylläpitämiseen tarvitaan edelleen.
Yritysten on tärkeää suorittaa säännöllisiä riskien arviointeja tunnistaakseen vaaratekijät ja kehittää strategioita niiden hallitsemiseksi. Koulutukset ja tietoisuuskampanjat, jotka keskittyvät työturvallisuuteen, kuten ensiapukoulutukseen, paloturvallisuuteen ja ergonomiaan, ovat tärkeitä tapoja edistää työturvallisuutta.
Erityisesti korkeamman tapaturmariskin aloilla työntekijöille tulisi varmistaa pääsy asianmukaisiin turvallisuusvälineisiin ja -varusteisiin, kuten suojakypäriin, suojalaseihin ja turvakenkiin, ja huolehtia niiden kunnosta ja oikeasta käytöstä.
- Yritysten tulisi edistää kulttuuria, jossa työturvallisuus on kaikkien vastuulla, ja kannustaa työntekijöitä raportoimaan vaaratilanteista. Säännölliset tarkastukset ja arvioinnit ovat välttämättömiä työturvallisuuskäytäntöjen tehokkuuden varmistamiseksi ja tarvittavien parannusten tekemiseksi, sanoo Räihä.
- Panostukset työturvallisuuteen vaikuttavat suoraan työntekijöiden työturvallisuuteen ja -hyvinvointiin, mutta sen lisäksi se vaikuttaa myös yrityksen talouteen vähentäen sairauspoissaoloja sekä terveydenhuollon kustannuksia. Lisäksi pidemmällä aikavälillä myös vakuutuksen hinnoittelu päivittyy vastaamaan positiivista kehitystä, Räihä lisää.
Yksi keskeinen tekijä vakuutuksen hinnassa on vahingon eli riskin todennäköisyys, jota seurataan matemaattisilla pitkän aikavälin riskimallinnuksilla. Toimialojen muuttuminen turvallisemmaksi mahdollistaa myös alhaisemman hinnoittelun.
Tutustu lisää yrityksien riskienhallintaan