Vuonna 1956 perustetun Sokevan arvot on kiteytetty heidän nettisivuillaan loistavasti: "Kun ostat Sokevan siveltimen ja maalaat keittiön tuolisi keltaisiksi, tapahtuu monta hyvää asiaa: annat työtä suomalaiselle yritykselle ja suomalaisille työntekijöille, helpotat näkövammaisten itsenäistä pärjäämistä sekä tuet kestävää elämäntapaa, jossa korjataan ja säilytetään ennemmin kuin heitetään pois."

Samat arvot kuuluvat tiuhaan myös Sokevan pitkäaikaisen toimitusjohtajan Markku Kärpän puheissa. Vuonna 2012 Sokevalle myönnettiin yhteiskunnallisen yrityksen merkki. Se annetaan yritykselle, joka liiketoiminnallaan ratkoo yhteiskunnallisia asioita tai ympäristöongelmia ja käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteen edistämiseen.

– Yhteiskunnallisen yrityksen merkin saa usein hoitoalan yritys tai jokin pehmeiden arvojen yritys, harvoin kaltaisemme, Markku Kärppä kertoo.

Toimitusjohtaja Markku Kärpällä on käsissään Juhani Lampisen (vas.) valmistama perinteinen talkkarin katuluuta. Luudalla on Avainlippu-tunnus.

Osingot menevät näkövammaisten hyväksi

Kukapa ei muistaisi Sokevan perinteistä talkkarin katuluutaa. Sokeva onkin työllistänyt näkövammaisia historiansa alusta saakka. Osingot käytetään Sokevalla näkövammaisten työn hyväksi.

Joitain vuosia sitten alkuperäisen Sokeva Käsityön toiminta ajettiin alas.

– Silloin teollista valmistusta ja tukkumyyntiä varten perustettu Sokeva Oy otti suojiinsa näkövammaisia käsityöntekijöitä. Sokeva Oy:ssa emme saa ulkopuolista tukea käsityötoiminnan pyörittämiseen kuten Sokeva Käsityö sai. Silti olemme moninkertaistaneet luutien myynnin ja työllistämme seitsemän yrittäjänä meille työskentelevää näkövammaista käsityöalan ammattilaista ja välillisesti monia harjantekijöitä, Kärppä kertoo.

Kärppä sanoo olevansa satavarma siitä, että ilman Sokevaa ja nykyisiä ratkaisuja näkövammaiset eivät työllistyisi näin hyvin. Osa tekee töitä kotona, osa työskentelee pääosin Sokevan toimitiloissa.

– Tekijät ovat omien sanojensakin mukaan onnellisia siitä, että heillä riittää töitä jokaiselle arkipäivälle. He ovat kuin omia työntekijöitämme, hauskaa ja huumorintajuista porukkaa, Kärppä kiittelee.

Myynti on kovassa kasvussa

Sokevan myynti on kasvanut kuluneena vuonna 20 prosenttia.

– Aiemmin pahin kilpailijamme oli matkatoimistot. Nyt kun ihmiset ovat olleet kotona, on ollut aika laittaa kotia kuntoon. Kasvuun vaikuttaa myös organisaatiomme kehittäminen. Palkkaamani nuori diplomi-insinöörinainen tuli ja laittoi logistiikan kuntoon. Myös tehokkaan myyntijohtajan palkkaaminen näkyy myynneissä.

Tehtäväni on löytää niin hyviä ihmisiä, että lähes hävettää, ja sitten johtaa heitä.

Varsinaista omaa henkilökuntaa on tällä hetkellä 15.

–  Välillä ihmettelen itsekin, miten pätevää porukkaa olen onnistunut löytämään. Ei minusta olisi tekemään myyntijohtajan tai myyjän hommia. Tehtäväni on löytää niin hyviä ihmisiä, että lähes hävettää, ja sitten johtaa heitä, Kärppä fiilistelee.

Osa toimista on ulkoistettu, kuten palkanhallinta, talouspäällikön palvelut ja toiminnanohjausjärjestelmä.

– Talousasiat sujuvat loistavasti ulkoistettuna, mutta olisi silti hyvä, että talossa olisi talousalan ammattilainen. Myynnin kasvu luo tarvetta lisätä henkilökuntaa. Jo tovi sitten palkkasin myös asiakas- ja oppilaitoskouluttamisesta vastaavan henkilön. Alan oppilaitoksille annamme esimerkiksi työvälinekoulutusta, Kärppä kertoo.

Sokeva käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteen edistämiseen. Suurin osa tuotteista valmistetaan Suomessa, niin myös nämä puuvartiset siveltimet.

Sokevan 60 tuotteella on Avainlippu-tunnus

Sokeva valmistaa suuren osan tuotteistaan Suomessa. Loput tuotteista valmistetaan pääosin Saksassa, Italiassa ja Ruotsissa. Kotimaassa valmistaminen ei ole aina yksinkertaista eikä kovin edullistakaan.

– Suomessa joudumme sitouttamaan varastoon paljon raaka-aineita ja sitä kautta rahaa, sillä markkinat ovat pienet verrattuna muuhun Eurooppaan. Mutta lopulta kotimaisuus on vain tahtokysymys.

Maalauslastoja valmistettiin aikanaan Eestissä, mutta niiden valmistus palautettiin Suomeen kuusi vuotta sitten. Omassa tilassa valmistetaan lähinnä siveltimiä ja luutia, ja yhteistyökumppaneiden tuotannossa valmistuu siveltimien ja lastojen lisäksi luutia, harjoja ja Sokevan kehittämiä Kätsyjä, eli maalaustyynyjä, jotka sopivat lakan, maalin tai vahan levittämiseen.

Vuoden vaihteessa Sokevan oma toiminta siirtyy Keravalle uusiin toimitiloihin. 

– Mietimme jossain vaiheessa, siirrämmekö loputkin tuotannostamme alihankkijallemme Kuomiokoskelle Ristiinaan, mutta meidät tunnetaan valmistajana, ja oma valmistus on osa Sokevan identiteettiä.

Kiinteistönhoitoaineet nousivat myyntivaltiksi

Sokeva kutsuu itseään pinnallisuuden ammattilaiseksi, ja siihen kuuluu hiomisen, maalaamisen ja lakkaamisen lisäksi säältä, lialta ja haitallisilta kasvustoilta suojaaminen: Seitsemän vuotta sitten lanseeratut BioComb-kiinteistönhoitoaineet ovatkin nousseet Sokevan myyntivaltiksi. Aineet tuhoavat kasvustoa ja puhdistavat pintoja esimerkiksi katoissa, talon seinissä ja terassikalusteissa. Ihmiset voivat tehdä puhdistuksen itse, mutta Sokeva on myös kouluttanut sata BioComb-mestaria.

– Esimerkiksi tiili- ja huopakattoja ei saisi puhdistaa mekaanisesti, se ei poista itiöitä. Meidän liuos ruiskutetaan pinnalle, ja sen annetaan olla. Kasvusto tulee sitten tuulen ja sateen mukana pois, eikä ainetta tarvitse huuhdella. Ihmisille ja monivuotisille kasveille aine on vaaraton, Kärppä toteaa.

Sokevan tulevaisuus näyttää valoisalta. Kärppä kertoo kulkevansa jatkuvasti silmät auki ja etsivänsä tuotepuolelle uusiakin avauksia.

– Kun poikkeaa nykyisestä tuotevalikoimasta, löytää uusia asiakasryhmiä. Ja onhan meillä jo olemassa tuotteita, jotka toimisivat esimerkiksi eräliikkeissä. Maapallossa on paljon reikiä, jonne voimme vielä tuotteitamme viedä.

Me uskomme yrittäjiin. Tarjoamme kattavat palvelut ja asiantuntevat neuvot yrityksesi käyttöön. Tutustu palveluihimme.

Lue myös:

QuietOn tähtää autotallissa kehitetyllä prototyypillään 30 miljoonan euron liikevaihtoon

Yrittäjän mökkiviikonlopun aikana keksimä idea pelasti yrityksen konkurssilta