Automarkkinat ovat olleet viime vuodet melkoisessa myllerryksessä, kun entistä vähäpäästöisemmät ja tätä kautta myös vähemmän autoverotettavat hybridi- ja sähköautot ovat vallanneet hiljalleen markkinoita perinteisiltä polttomoottoreilta.

Muutos on saanut myös yritysten autohankinnoista vastaavat mietteliäiksi. Ekologinen, pienipäästöinen ja moderni autokanta antaa positiivisen kuvan yrityksen vastuullisuudesta, mutta kustannustehokkaimman käyttövoiman valinta riippuu pitkälti ajomääristä. 

Kannattaako autot ostaa matalien korkojen aikaan yritykselle omaksi vai olisiko sittenkin järkevämpää turvautua suosiotaan tasaisesti kasvattavaan ja huolettomaksi kehuttuun leasingiin?

Viime vuosina vaaka on kallistunut entistä selkeämmin kiinteäkuluisen ja helposti budjetoitavan leasingin eduksi. Jatkossa sen suosiota lisää myös polttomoottoriautoihin liittyvä arvonpudotusriski.

Leasing auttaa ennakoimaan autokulut

OP:n rahoitusjohtaja Timo Tarkkisen mielestä oikea vastaus löytyy nopeasti, kun asiaa katsoo yrityksen oman talouden ja etenkin sen taseen kannalta.

– Omaan autoon liittyy aina muun muassa huolto- ja kunnossapitokuluja, joita ei voi ennakoida. Lisäksi auto menettää jatkuvasti arvoaan ja tulevaa arvonpudotusta on päivä päivältä vaikeampaa arvioida. Kuka osaa esimerkiksi sanoa, mikä on tänään hankitun diesel- tai bensiiniauton arvo esimerkiksi viiden vuoden päästä, kun autoteknologia kehittyy tällaista vauhtia, Tarkkinen muistuttaa.

Leasingin avulla yritysautojen käyttökulut muuttuvat kiinteiksi ja aina ennalta tiedossa oleviksi kuukausimaksuiksi. Samalla helpottuu kustannusten hallinta ja budjetointi.

– Tiivistäen voisi sanoa, että leasing helpottaa autohankintoja ja niihin liittyvien menojen ennustettavuutta. Samalla se tasoittaa yrityksen kassavirtaa, optimoi vakuuksia sekä tehostaa tasetta, kun rasitteena ei ole arvoaan jatkuvasti menettävää autokantaa. Eurot kannattaa käyttää mieluummin yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen kuin autohankintoihin, Tarkkinen toteaa.

Hän muistuttaa myös erilaisten laskentamenetelmien osoittavan, että yritys saa rahoilleen paremman vastineen, kun ne sijoitetaan autojen sijasta omaan liiketoimintaan.

Huoleton huoltoleasing vai joustava rahoitusleasing?

Jos omistuksen ja perinteisen osamaksukaupan sijaan päädytään leasingiin, on puntaroitavana kaksi vaihtoehtoa eli huolto- tai rahoitusleasing.

Huoltoleasing kattaa auton käyttökulut kuten määräaikaishuollot, katsastusmaksut ja rengaskulut. Auton käytölle määritellään aika- ja kilometrirajat. Sopimuskauden jälkeen auto palautuu autoliikkeeseen tai palveluntuottajalle. Sopimusaika voi olla 2–5 vuotta, ja ajokilometrimäärä esimerkiksi 15 000–50 000 km vuodessa.

Rahoitusleasingista puuttuvat edellä luetellut lisäpalvelut, mutta niitä voi hankkia oman tarpeen mukaan erikseen. Tässä sopimusmallissa ei myöskään ole rajattu ajokilometrejä.

Rahoitusleasingissa vuokralle ottaja vastaa auton jäännösarvosta. Sopimuskauden jälkeen rahoitusyhtiö laskuttaa jäännösarvon vuokralle ottajalta tai autosta saatavan hinnan vuokralle ottajan määrittelemältä taholta – esimerkiksi autoliikkeeltä. Mikäli autosta saatava hinta on parempi kuin jäännösarvo, saa vuokralle ottaja erotuksen hyvityksenä. Päinvastaisessa tapauksessa erotus jää maksettavaksi.

Molempien leasingrahoitusten vuokraerät ovat yritykselle verovähennyskelpoista kulua.

Ympäristöseikat ohjaavat myös autovalintoja

OP:n rahoituspäällikkö Sirkku Ruokoahon mukaan huoltoleasing on perinteisesti kymmenien tai satojen autojen kannan omaavissa yrityksissä vaivaton tapa hoitaa autohankinnat. Rahoitusleasing on puolestaan pienemmille yrityksille joustava ja kustannustehokas tapa rahoittaa autot.

Viimeksi mainittua käyttävät entistä enemmän myös isommat yritykset, sillä rahoitusleasingiin voidaan lisätä erilaisia palveluja, esimerkiksi huolenpitosopimus.

– Rahoitusleasing osoittaa toimivuutensa etenkin silloin, jos jokin työsuhdeauto jää esimerkiksi työpaikanvaihdosten tai organisaatiomuutosten takia seisomaan eikä sille löydy uutta käyttäjää. Sopimuksen katkaisu kesken kauden on mahdollista, Ruokoaho huomauttaa.

Yritysten autohankintoja ohjaavat käyttö- ja rahoituskulujen lisäksi ympäristöseikat, joiden myötä valittavissa olevien työsuhdeautojen päästörajoja on pudotettu tasaisesti alaspäin. Käyttövoiman osalta muutos on ollut selkeä: takavuosien ylivoimainen ykkössuosikki diesel on saanut tehdä myös yritysautomarkkinoilla tilaa hybrideille.

– Myös sähköautojen suosio kasvaa, mutta vielä toistaiseksi ne ostetaan enimmäkseen yksityiskäyttöön. On mielenkiintoista nähdä, miten tilanne muuttuu nyt käytössä olevien työsuhdeautojen verotusetujen myötä, Ruokoaho lisää.

OP:n autoleasingtuotteet

Rahoitusleasing

OP Leasing plus

OP Autoleasing

Kenelle?YrityksilleYrityksilleKuluttajille ja yrityksille
Sisältääkö lisäpalveluita?EiSisältää määräaikaishuollot, sijaisauton, renkaiden uudinnat ja kausivaihdot sekä katsastuksenAsiakas voi valita lisäpalveluita palveluntarjoajan mukaan
Sisältääkö vakuutukset?Asiakas voi valita OP Rahoituskaskon (sis. liikenne- ja kaskovakuutuksen)Asiakas voi valita OP Rahoituskaskon (sis. liikenne- ja kaskovakuutuksen)Asiakas voi valita OP Rahoituskaskon (sis. liikenne- ja kaskovakuutuksen)
AjokilometritEi kilometrirajoitustaSovitut ajokilometritSovitut ajokilometrit
Vuokrakauden jälkeenAsiakas hankkii kohteelle ostajan tai sopii jatkovuokrauksestaAuto palautetaanAuto palautetaan

Lue myös:

Näin yritys voi nostaa hintojaan inflaation keskellä

Ensimmäistä työntekijää palkkaava: ota huomioon nämä asiat