Tänäkin aamuna eräopas Mia Sinisalo on saattanut herätä teltasta. Hän on laittanut kahvit tulille ja herätellyt leirin. Sitten on alkanut päivän vaellus, kenties Hossan, Muotkatunturin tai Saaristomeren maisemissa. Kuulostaa monen unelmalta, myös Sinisalon itsensä.

– Ne ovat ihania retkiä.

Elämysyrityksen pyörittämiseen kuitenkin liittyy paljon muutakin kuin luonnosta nauttimista yhdessä asiakkaiden kanssa, kertoo vaelluksia ja yritysten virkistyspäiviä yksityisyrittäjänä järjestävä Sinisalo.

– Kun en ole maastossa, istun hakkaamassa konetta ja vedän tehtäviä yli nakkilistalta.

Varsinkin markkinointi ja verkostoituminen vaativat panostusta. Niistä Sinisalolla on kokemusta ennestään, sillä hän kouluttautui luonto- ja eräoppaaksi vasta keski-iässä.

Urapolun ei tarvitse olla suoraviivainen ja tulosta syntyy yrityksen ja erehdyksen kautta, Mia Sinisalo kertoo: “Onnistuneen tuotteen takana on vuosien aikana kertynyttä kokemusta, osaamista ja myös monta pieleen mennyttä yritystä.”

Firma pystyyn kantapääopiston kautta

Alun perin Sinisalo opiskeli luokanopettajaksi. Opettajuus ei kuitenkaan tuntunut loppuelämän uralta, joten hän ryhtyi tuottamaan tekstejä yritysten B2B-tarpeisiin.

– Aloitin tekstitoimiston ihan pystymetsästä. Ajattelin, että tehdessä oppii.

Opittua tulikin, osin kantapään kautta. Talous- ja hallintoasiat olivat ensimmäistä yritystään pyörittävälle haastavia.

– Opiskelin yrittäjyyden tueksi sekä merkonomin tutkinnon että markkinointiviestinnän erikoisammattitutkinnon. Niistä on yhä hyötyä, Sinisalo kertoo.

Yhden naisen viestintätoimiston pyörittäminen oli rankkaa, ja kun tutun firmaan tarvittiin viestintä- ja markkinointipäällikköä, Sinisalo vaihtoi palkkatöihin.

Kysy itseltäsi paljonko unelmasi sietää riepottelua. Jos unelma on tarpeeksi suuri ja vahva, sen voimalla kyllä menee eteenpäin.

Kaikki alkoi villahousuista

Elämän ja työn myllerrysten myötä Sinisalo alkoi pohtia, millaista elämää hän haluaisi elää. Hän viihtyi yhä enemmän luonnossa. Eräälle talvireissulle hän osti kalliit villahousut.

– Totesin kaverille, että tällä hinnalla housuja on käytettävä usein.

Housut pääsivät pian käyttöön Partioaitan järjestämällä retkellä. Retki osoittautui käänteentekeväksi.

– Silloin koin, että olen yhtä luonnon kanssa. Se oli sisuksiin menevä tunne ja tapahtuma.

Retken ohjaajina toimivat eräoppaat. Se oli työ, jota Sinisalo ei ollut koskaan harkinnut. Ei ennen kuin nyt.

– En tiedä oliko minulla edes muita vaihtoehtoja, yhtäkkiä oli ihan selvää, että minusta tulee eräopas.

Verkostoituminen on elämyspalvelualalla tärkeää. “Yhteistyö on tällä alalla tosi merkityksellistä. Kilpailu tuo energiaa ja auttaa oppimaan, mutta tärkeintä on se, että tuemme toisiamme ja täydennämme toistemme palveluja.”, Sinisalo korostaa.

”Yrittäjyys on taitoa”

Sinisalo aloitti eräopasopinnot ja muutti samaan syssyyn maalle. Hän oli ajatellut, ettei ikinä palaisi yrittäjäksi. Opintojen puolivälissä mieli muuttui.

– Oma liiketoimintaosaamiseni oli sillä tasolla, että uskalsin perustaa taas yrityksen. Nyt minulla oli ymmärrystä toimialasta sekä kokemusta myynnistä ja markkinoinnista.

Yrittäminen tuntuu Sinisalosta tällä kertaa helpommalta.

– Yrittäjyys on taitoa. Sitä, että tekee selkeän suunnitelman, ja tunnistaa omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Nykyään teen huolellisemmin ne asiat, jotka ovat minulle haastavia.

Eräopas voi itse päättää, millaisia elämyksiä asiakkailleen tarjoaa. Omien ominaisuuksien tunnistaminen on siksikin tärkeää.

– Kun osaa tuotteistaa sen mitä osaa ja mistä nauttii, tekemisen ilo välittyy asiakkaalle.

Uskalla unelmoida, mutta ole realisti

Ammatin vaihtaminen ei ole nopea prosessi. Siihen liittyy epävarmuutta ja usein myös taloudellisia haasteita. Silti kannattaa uskaltaa, Sinisalo kannustaa.

– Unelmoida voi realistisesti. Kaikilla haaveilla on hintansa, ryhtyi sitten dippainssiksi tai eräoppaaksi.

Työn merkityksellisyys auttaa jaksamaan, Sinisalo kertoo:

– Epävarmuuden ja muutoksen määrä on moninkertainen verrattuna palkkatöihin. Mutta koen huumaavia tunteita, kun näen, miten asiakkaat nauttivat. Sen takia tätä teen!

Seuraavaksi Sinisalo suuntaa Urho Kekkosen kansallispuistoon. Hän kulkee suunnittelemansa reitin läpi ja tekee muistiinpanoja. Jos reitti toimii, Sinisalo rakentaa siitä uuden tuotteen. Ehkä ensi vuonna hän herää teltasta samaisella reitillä, laittaa kahvin tulille ja vetää jalkaansa villahousut. Ne ovat yhä ne samat.

Autamme yritystäsi onnistumaan kaikissa sen eri vaiheissa. Olemme mukana niin uusien yrittäjien kuin suuryritystenkin menestyksessä ja kasvussa. Tutustu eri tilanteisiin ja tarpeisiin kokoamiimme ratkaisuihin yrittäjille. ‍‍

Lue lisää

Justus, 16, perusti ensimmäisen yrityksensä kaksi vuotta sitten: ”Ajattelen aina isosti”

Yrityksen ostanut Toni Kammonen: "Halusin firman, jossa pohjatyö on tehty"