Hartikaisen perheen mökkipäiväkirja vuodelta 1970 kertoo, miten saaristolaismökki sai alkunsa ja paikkansa.

Aikoinaan vanhaan kalastajatilaan kuulunut tontti lunastettiin isä-Hartikaisen sedältä. Mökin nurkkapaikat päätettiin rakennusvaiheessa sillä perusteella, että iltaisin täytyi näkyä kaikki silloisen Neuvostoliiton majakat: Suursaari, Tytärsaari, Someri ja hyvällä kelillä myös Lavansaari.

Päiväkirja kertoo myös, että rakentaminen saareen ei ollut aivan yksinkertaista, mutta yllättävän nopeaa: 

”Rakennustarpeet tulivat junalla Kotkaan, sieltä proomulla hinaten Orihkariin. Mökki saatiin kolmen miehen voimalla ennätysajassa pystyyn juhannuksena 1970.”

Hartikaisen mökki sijaitsee Orihkarilla.
Naapurimökkejä ei ole lähimaillakaan.
Hartikainen on mökkeillyt saarellaan 7-vuotiaasta asti.
Hirsimökki maastoutuu saareen hyvin.

Nykyään Kotkan ulkosaaristossa sijaitsevalla Orihkarin saarella, arkkitehti Heikki Sirénin piirtämässä hirsimökissä mökkeilee Kristiina ”Lalla” Hartikainen, 60. Hän on viettänyt saaressa lomiaan perheensä kanssa 7-vuotiaasta lähtien. Mökin toisena omistajana on Hartikaisen sisar Heidi. Koska sisar asuu Uudessa-Seelannissa, on lomaviikkojen jakaminen helppoa: Suomessa ollessaan hänellä on etuoikeus mökkeillä saaressa.

Orihkari sijaitsee aivan Suomen aluevesien ja siten myös Naton rajalla. Nykyisin neljän hehtaarin saari on osa Itäisen Suomenlahden kansallispuistoa, joten naapurimökkejä ei Hartikaisella ole lähimaillakaan. Etelässä siintää Venäjälle kuuluva Suursaari, pohjoisessa on Kotkan Haapasaari. 

Naapuriapu on kunniassa

Lalla Hartikaisen mökkimatka kestää noin viitisen tuntia. Ensin ajo Helsingistä Kotkan satamaan, parkkeeraus ja tavaroiden lastaus saariston yhteysalukseen. Tekla I tekee matkaa Haapasaarelle parisen tuntia. Haapasaarella  oman veneen nouto saaren toiselta puolelta Eijan laiturista, matkatavaroiden lastaus ja ajo omalle saarelle, jossa veneen kiinnittäminen luonnonpoukamaan vie vielä oman aikansa.

Jos haluaa vaivatonta mökkeilyä, saaristossa mökkeily ei ehkä ole se juttu. Tämä vaatii valtavasti.

Jos siis keli suo. Välillä kolmen kilometrin matka Haapasaaresta Orihkariin on liian kova pikkuveneellä ajettavaksi tai rantautuminen saareen ei onnistu. Orihkarissa ei nimittäin ole laituria, johon rantautua. Siihen on kaksi hyvää syytä: laiturirakenteet eivät kestä talven jäitä eikä kansallispuistoon saa rakentaa esimerkiksi massiivisia aallonmurtajia. Kovalla kelillä reissu pitää jättää tekemättä tai pyytää apua naapurisaaresta Pitkäluodosta.

Yhteysalus Haapasaareen.
Kotkan satamasta Hartikainen jatkaa matkaa Tekla I -yhteysaluksen kyydissä Haapasaarelle.
Yhteysalus
Matka yhteysaluksella kestää parisen tuntia.
Hartikainen ajaa venettä.
Haapasaaresta Orihkariin Hartikainen kulkee omalla veneellä. Yksivuotiaasta novascotiannoutaja Saanasta on kasvamassa mainio saaristolais- ja laivakoira. 

Naapuriapu onkin saaristossa kunniassa. Naapurisaaren Kyösti on erinäiset kerrat heittänyt Hartikaisen yhteysalukselle Haapasaareen tai muuten tullut apuun, jos tarvetta on ollut. Nytkin hän tulee tervehtimään, kun käy heittämässä verkot veteen Kaiteen kupeeseen. Ihan vain varmuuden vuoksi, että kaikki on kunnossa. Jos Ahti olisi suonut antejaan, olisi niistä luultavasti saatu nauttia myös Orihkarissa. 

Saaristossa mökkeily vaatii paljon

Mökkeily saaristossa ei sovi kaikille.

– Jos haluaa vaivatonta mökkeilyä, saaristossa mökkeily ei ehkä ole se juttu. Tämä vaatii valtavasti. Jos mikä vaan vaatii fiksaamista, sitä pitää suunnitella huolella etukäteen. Aina jotain puuttuu, aina jotain jää – eikä täältä lähdetä sitä kovin helposti hakemaan, Hartikainen kuvaa.

– Täällä ei myöskään voi ottaa turhia riskejä, että sattuisi jotakin. Vaihdoin esimerkiksi pienempään veneeseen, että pystyn hallitsemaan sitä paremmin yksin, ja huollan ja talvehditan sen ammattilaisten luona Haminassa.

Hartikaisen vene luonnonpoukamassa
Orihkarissa vene kiinnitetään luonnonpoukamaan, sillä laituria ei ole. 
Saariston kauniit maisemat.
Mieli lepää silokallioilla kävellessä ja edessä siintävää ulappaa katsellessa. 

Nyt Hartikainen on tullut kesäpaikkaansa etätöihin. Naapureilta on kuulunut, että nuohooja kiertää lähisaaria, joten on parempi olla paikalla. Muuten nuohous jää.

Sähköä ei Orihkariin ole hankittu. 1980-luvun lopulla hankittiin turvaksi lankapuhelin, kun trombi käänsi veneen ylösalaisin, heitti puutarhakalusteet mereen ja jätti saarelaiset jumiin saarelleen. Nykyään lankapuhelin on korvattu kännyköillä, joita on jo noin parikymmentä vuotta ladattu aurinkosähköpaneeleilla. 

Valoa ei valoisina kesäiltoina juuri tarvita, mutta saarella on kannettava aggregaatti työkaluja varten. Ruokaa laitetaan kaasulla toimivalla muurikalla tai kaasuliedellä. Uutena arjen luksuksena on aurinkosähköllä toimiva jääkaappi.

Täällä istutaan vain toisella puolella pöytää

Perillä Orihkarissa ei ihmettele, mikä saa näkemään kaiken vaivan ja hakeutumaan vapaalla tänne maailman ääriin.

Maisema on kuin alati vaihtuva taulu. Meri muuttaa sävyään tuulensuunnan mukaan, ja käkkäräiset, hitaasti kasvavat saaristolaismännyt kehystävät maisemaa. Alkukesällä tiirat ja lokit laulavat taustalla ja joutsenet pesivät lähiluodolla. Jääkauden muovaamien kallioiden raoista kasvavat saaristolaiskasvit: keltaisina hehkuvat keltamaitet, keto-orvokit ja ruoholaukat, joita napsitaan ruoan mausteeksi.

– Täällä ei olla juuri koskaan sisällä, koska ulkona riittää aina ihmeteltävää, Hartikainen kuittaa. 

Keltamaitet kukkivat.
Keltamaitet hehkuvat kauniin keltaisina kallion raoista.
Upea maisema ikkunasta.
Tuvan ikkunasta avautuu upea maisema.

Arki Orihkarissa sujuu omalla painollaan – pikku askareissa, kirjaa lukiessa, lämpimillä kallioilla maailmanmenoa ihmetellessä ja päiväkirjaa täyttäessä. Uimaan mennään siltä puolelta saarta mikä sattuu huvittamaan, ja mistä kalliorantoja peittävät levät on harjattu veden alta pois. Vedet ovat onneksi kirkastuneet huomattavasti sitten 1990-luvun, kiitos Pietarin jätevedenpuhdistamon kuntoon laittamisen.

Neljänkymmenen neliön mökissä nukutaan lavereilla, käydään saunassa ja haetaan syötävää, joka sekin nautitaan kelin salliessa ulkona terassin portailla istuskellen. Sitä syödään, mitä sattuu olemaan ja mitä on ostettu Haapasaaren kaupasta tai tuotu mantereelta. Aina ruoka silti maistuu, sillä ruokahalu kasvaa päivät ulkona ollessa. 

– Haapasaaren kauppa on kullan arvoinen, enkä halua edes kuvitella tilannetta, jossa kaasu ja bensa pitäisi kuljettaa itse mantereelta, Hartikainen sanoo.

Jos vieraiden kanssa istutaan tuvan pöydän ääressä, istutaan samalla puolella pöytää, jotta kaikki voisivat katsoa seinän kokoisesta ikkunasta avautuvaa upeaa maisemaa. Ikkunan edessä on 1960-luvun matala Pastilli-tuoli, joka on valikoitunut paikkaansa siksi, että siinä istuva ei peittäisi maisemaa.

Orihkarin kesä kestää syyskuun puoliväliin. Sitten ikkuna peitetään pressuilla ja tavarat pakataan huolella kestämään ankaran talven yli. Toukokuussa taas nähdään!

Haaveiletko omasta kesämökistä? Katso myynnissä olevat vapaa-ajan asunnot OP Kodin sivuilta.

Lue myös:

Pariskunta remontoi saarimökin minibudjetilla: ”Välillä on vaikea uskoa, että paikka on todella meidän”

Haaveiden mökistä totta – Mari rakennutti mökin yksin

Kati nauttii järven rannalla mökkeilystä: ”Luonnon äänet ovat uskomattoman upeita”