Asunnon myynti erossa – yksi asia voi torpata kaupat
Lisää aiheesta
Ero on tunnemyrsky, jota yhteisestä kodista luopuminen ei usein ainakaan helpota. Avo- ja aviopuolisot ovat keskenään eriarvoisessa tilanteessa, jos vain toinen puolisoista omistaa yhteisen kodin.
Asunnon myynti eron tullen on usein haastava paikka, tietää OP Koti Turun kiinteistönvälittäjä Minna Mäenpää.
– Tyypillisin tilanne on, että toinen osapuoli haluaa lunastaa asunnon itselleen. Tällöin suosittelen yhdessä päättämään vaikkapa kolme puolueetonta välittäjää, joilta pyydetään arviot. Näin saadaan hyvä käsitys asunnon tämän päivän markkina-arvosta. Sama pätee, jos asunto halutaan laittaa myyntiin.
Mäenpää kehottaa molempia osapuolia olemaan paikalla välittäjän käynnillä, vaikka se saattaisikin tuntua epämukavalta.
– Tämä on mielestäni ehdottoman tärkeää. Näin molemmat kuulevat myös välittäjän perustelut hinnalle. Ei tule myöskään jälkeenpäin sanomista esimerkiksi siitä, oliko välittäjän näkemys puolueeton. Asunnon tai talon yhteydessä puhutaan isoista rahoista, ja kun näihin sotkeutuvat tunteet, on soppa valmis, Mäenpää huomauttaa.
Välittäjä kohtaa erotilanteita melko usein. Selvää on, että paras tilanne kaikkien kannalta on, jos asioista pystytään sopimaan sovussa.
– Sitten saatetaan kuitenkin törmätä käytännön asioihin, jotka vaikuttavat joka tapauksessa molempien osapuolten elämään. Jos asunto ei menekään kaupaksi, ollaan jumissa. Tämän vuoksi on tärkeää, että asunnon tai talon pyyntihinta asetetaan sellaiselle tasolle, että se myös menee kaupaksi. Jos se jää rattaisiin pyörimään ja myyntihintaa joudutaan laskemaan, lopputulos on usein huomattavasti matalampi kuin se alunpitäen realistiseksi asetettu myyntihinta.
Aviopuolisolta tarvitaan lupa vaikka hän ei omistaisi nurkkaakaan
Pankki on usein ensimmäinen taho, johon eroa pohtiva ottaa yhteyttä.
– Selvitetään, minkä kokoiseen lainaan olisi itsellä mahdollisuudet. Tänä päivänä ihmiset ovat varovaisia ottamaan kahta päällekkäistä lainaa, eikä pankkikaan niitä helposti myönnä.
Monelle eroavalle parille tulee Mäenpään mukaan pienenä yllätyksenä se, ettei yhteisen asunnon myynnillä rahoiteta molempien uusia koteja.
– On ehkä asuttu mukavasti yhteisessä omakotitalossa, mutta sen puolikkaasta saaduilla rahoilla ei löydy mitään mieleistä. Tällaisessa tapauksessa on tietysti hyvä, jos on jotain muuta omaa tai yhteistä varallisuutta, jota voidaan realisoida.
Myös yhteisen kodin myyntihinta saattaa tulla pettymyksenä.
– Jos asunto on ostettu vaikkapa korona-aikaan ja se pitää nyt myydä, voi olla, ettei myyntihinta yllä siihen, mitä siitä on maksettu. Sama tilanne voi olla muuttotappiopaikkakunnalla. Erotilanteessa vihoviimeinen ajatus on kuitenkaan jäädä odottelemaan parempia myyntiaikoja. Niitä ei ehkä koskaan tule, ja samalla jäädään jumiin vanhaan elämäntilanteeseen.
Aivan tavaton ei ole sellainenkaan tilanne, että vain toinen omistaa pariskunnan yhteisen asunnon.
– Tällaisessa tilanteessa avio- ja avopuolisot ovat hyvin erilaisessa asemassa. Jos ollaan naimisissa, tarvitaan myös toisen puolison suostumus asunnon myyntiin, vaikka hän ei omistaisi siitä nurkkaakaan. Tämä kirjataan myös kauppakirjaan. Avopuolisoiden kesken tällaista lupaa ei tarvita, Mäenpää selventää.
Keskeneräistä tai muuten rempallaan olevaa on vaikea myydä
Mäenpää tietää, mistä puhuu, sillä hän on itsekin eronnut ja entinen yhteinen koti on myynnissä.
– Tilannetta hankaloittaa se, että talo on keskeneräinen. Siinä yksi neuvoni välittäjänä: jos mahdollista, saattakaa rakentaminen tai remontti loppuun.
Mäenpää päätyi laittamaan entisen puolisonsa kanssa talon myyntiin, vaikka siihen sisältyykin paljon tunnearvoa.
– Onhan se kova paikka. Olemme rakentaneet taloa sillä ajatuksella, että tässä tehdään yhteistä kotia. Luopuminen on käsittelemisen paikka. Materiaan ei kuitenkaan missään tapauksessa kannata jäädä roikkumaan. Tein itse tarkat laskelmat, jotka osoittivat, että jos olisin halunnut lunastaa talon itselleni, olisin elänyt hernekeitolla keskeneräisessä talossa. Olisiko se ollut sen arvoista? Ei olisi.
Tilanteessa, jossa ero on ehkä riitaisa ja molemmilla tippuu hanskat tiskiin, Mäenpää kehottaa kuitenkin löytämään viimeisen rutistuksen asunnon myynnin edistämiseksi.
– Myyminen hankaloituu huomattavasti, jos talo jää siivoamatta ja rempalleen.