Helsinkiläiset Viivi Salonen, 32, ja Anssi Muhonen, 34, ovat ehtineet asua monenlaisissa kodeissa. 16 vuotta yhtä pitänyt pari on asunut niin Vantaalla kuin Helsingissäkin, kaksin ja erilaisissa kimppakämpissä. Viimeksi kaksikko asui Helsingin Kalliossa vuokra-asunnossa. Kodin vuokraaminen on ollut paljon reissanneelle parille pitkään luontevimmalta tuntunut vaihtoehto.

– Emme ole koskaan pitäneet asunnon omistamista itsellemme erityisen tärkeänä. Enemmän olemme miettineet, onko omistusasunnosta riesaa ja pääseekö siitä eroon, jos haluaa matkustella, Anssi miettii.

Ei asunnon ostaminen sentään ihan umpivieras ajatus ollut kumpaisellekaan. Joku alustava suunnitelma oli kytenyt ainakin Viivin mielessä kolmisen vuotta sitten, sillä hän perusti tuolloin ASP-tilin, jolle alkoi kerryttää varoja sen varalle, että asunto tulisikin joskus ostettua. Minkä sortin etiäinen se sitten olikin, idea oli erinomainen. Ensimmäinen omistusasunto tuli kaksikon kohdalle lopulta aikamoisella vauhdilla ja se saatiin hommattua säästöjen takia varsin mutkattomasti.

Täydellisen kodin resepti

Asuntoilmoitukset alkoivat kiinnostaa Viiviä ja Anssia tammikuussa 2018. He laativat vähän huvittelumielessä listausta täydellisestä kodista. Siihen kuuluivat ainakin seuraavat asiat: ylin kerros, läpitalon huoneisto, parveke, maagisen hyvät kulkuyhteydet ja merinäköala.

– Haaveet olivat vähän övereitä, tietenkin, Viivi nauraa. Mutta jostain on hyvä lähteä liikkeelle.

Koteja katseltiin ensin pienemmältä alueelta. Kaksikko totesi, että asunnot vanhalla asuinalueella Kalliossa ovat turhan tyyriitä, ja hahmotteli hakuja alkamaan Herttoniemestä hieman itään päin. Kun näyttöjä oli, pari meni käymään yksin ja erikseen. Kummallakin oli omat tapansa katsastaa kohteita: Anssi tykkäsi kaikista ja Viivi oli kriittinen.

– Anssi saattoi ihastua heti asuntoon, josta minä sanoin saman tien, ettei kissanlaatikko mahdu vessaan, Viivi nauraa.

Viivi ja Anssi matkasivat näyttöihin aina julkisilla suoraan töistä. Niin he saivat heti tuntuman tulevaan työmatkaan.

Mitään ihan mullistavaa ei näytöissä osunut heti kohdalle, joten hakuehtoja väljennettiin ja mukaan tuli myös Myllypuron alue. Mahdollisia kohteita ilmestyi tarjolle heti enemmän, ja Viivi ja Anssi lähtivät niitä ihmettelemään. Kun he astuivat tulevan kotinsa ovesta näytössä, molemmat tiesivät, että nyt osui.

Nopeat kaupat

Myllypurossa sijaitsevassa 78-neliöisessä läpitalon kolmiossa oli hurmaava valo. Seuraavaksi katse kiinnittyi sisäpihan puihin ja kadunpuolen vehreään maisemaan: vain parinsadan metrin päässä kotiovesta alkoi metsäinen ja kallioinen maasto. Parasta oli kuitenkin "maailman paras pohjaratkaisu". Sen parhaita puolia olivat kaksi isoa huonetta, vaatehuone ja sisäpihalle antava lasitettu parveke – se oli kissaperheelle yksi tärkeistä kriteereistä. Viiksiniekat viihtyvät raittiissa ilmassa.

Myös erillinen kylpyhuone ja vessa kiinnittivät huomion. Viimeinen silaus tuli loistavasta kunnosta. Talossa oli tehty putkiremontti, jonka aikana kaikki asunnon pinnat oli laitettu kuntoon.

– Minusta oli kivaa, että kaikki oli niin puhdasta ja uutta. Keittiökin oli ihan uusi. Kaapit sulkeutuivat ilman pauketta, eikä kukaan ollut esimerkiksi koskaan pessyt astioitaan astianpesukoneella. Kokonaisuus oli tosi hyvä, Viivi toteaa.

Kun hintapyyntökin oli sopivassa haarukassa, kaikki sujui tosi sukkelasti. Koko asuntokauppa oli yhden päivän juttu. Näytön jälkeen Viivi ja Anssi laittoivat ehdollisen tarjouksen sisään. He saivat jo puolen tunnin sisällä kuulla, että olivat tasoissa toisen tarjoajan kanssa, mutta hiukan korkeammalla tarjouksella kaupat saatiin saman tien tehtyä.

Kaksikko mietti metrossa matkalla kotiin, että nyt ollaan sitten asunnonomistajia! Ajatus ei tuntunut enää yhtään ahdistavalta.

– Mietimme, että jos tulee joskus enemmän reissuhaluja, asunnon voisi aina laittaa vuokralle. Hyvällä pohjalla se toimisi hyvin vaikka kimppakämppänä opiskelijoille, Anssi tuumaa.

Kodilta tuntuva koti

Harva nauttii muuttamisen kaaostunnelmista, mutta Viivi ja Anssi toteavat homman sujuneen mukavan rauhallisessa tahdissa. Vanhassa vuokra-asunnossa oli kuukauden irtisanomisaika, ja se osoittautui hyväksi jutuksi.

– Pystyimme muuttamaan laatikko kerrallaan, ilman autoa ja vähitellen. Oli myös aikaa sortata uuteen kotiin vietävät ja kirpputorille lähtevät kamppeet kaikessa rauhassa. Suosittelen tällaista hitaampaa muuttoa kaikille, jos vain siihen on mahdollisuus, Viivi vinkkaa.

Pääsiäisenä pariskunta muutti sisään ja huomaa nyt tykkäävänsä uudesta asuinalueestaan päivä päivältä enemmän. Uusi koti täytti työmatkatoiveetkin. Graafikkona työskentelevä Anssi matkaa kotiovelta työpaikalleen tunnin verran. Viivi myy sahatavaraa Pohjois-Afrikkaan ja toimii ohessa kulttuurituottajana, ja hänelle työmatkaa kertyy noin 40 minuuttia suuntaansa. Kumpikin saa taitettua matkaa metron ja bussin avulla sujuvasti. Tarpeeksi lähellä maagista toivetta siis!

Myös itse asunto on juuri odotusten mukainen. Se kelpaisi selvästi muillekin.

– Olimme asuneet uudessa kodissa kuukauden, kun asunnonvälittäjä soitti ja kysyi, haluaisimmeko myydä asuntomme. Niin paljon emme muuttamisesta kuitenkaan nauttineet, että heti laittaisimme tämän myyntiin, Anssi nauraa.

Yksi kodin parhaista paikoista, se lasitettu parveke, on lunastanut paikkansa niin kissojen kuin ihmistenkin mielessä. Kesällä siellä kasvoi leivän päälle tomaattia ja paprikaa, ja ensi kevääksi multaan on jo painettu tulppaanin sipulit odottamaan.

Viivin ja Anssin asuntolainan kuukausierä: 580 e

Asunnon hinta: 170 000 e

Putkiremontin kustannukset noin 60 000 e

Lainan määrä: 161 500 e

Käsiraha: 8500 e

Laina-aika: 25 v

Lue seuraavaksi:

Tutustu ensiasunnon ostajan oppaaseen

Vain harva nuori aikuinen ostaa oman asunnon, vaikka se kannattaisi

ASP-säästäminen kiinnostaa jälleen, ja tulevaisuudessa sen merkitys voi korostua entisestään