Moni asunnonostaja suuntaa katsettaan hieman vanhempaan kiinteistökantaan. Omakotitaloissa kiinnostus on kasvanut etenkin 1970-luvun taloja kohtaan, mutta omistajaa ovat vaihtaneet varsin kitkattomasti myös 1980- ja 1990-luvulla rakennetut omakotitalot ja rivitaloasunnot.

Parhaassa tapauksessa vuosikymmeniä vanhan kodin saa mieleisekseen pienellä pintaremontilla, mutta pahimmillaan edessä voi olla raskas remonttikierre. Etenkin 1970-luvulla rakennetuissa taloissa on paljon riskirakenteita ja materiaaleja, joiden kanssa on syytä olla tarkkana ennen kaupantekoa, muistuttaa kiinteistöjen kuntotarkastuksiin erikoistuneen Raksystemsin Inspections & Surveys -liiketoiminnan johtaja Kim Malmivaara.

– 1970-luvulla teollinen rakentaminen pääsi Suomessa toden teolla vauhtiin. Samalla markkinoille tuotiin tekniikoita, pintamateriaaleja ja eristeitä, joista oli vasta vähän kokemusta. Monet niistä ovat sittemmin osoittautuneet varsin heikosti toimiviksi, kuten tasakatot, valesokkelit, eristeet sekä sisäseinien lastulevyt, Malmivaara toteaa.

Katse katolle ja lattian alle

Lukuisia kiinteistöjä tarkastaneen ja ostaneen asiantuntijan mukaan 1970-luvun talon kunnosta saa yleistuntumaa jo pihamaalla. Sitä voi hakea kiertämällä talo kunnolla ympäri. Jos katto näyttää ränsistyneeltä, rännit ruostuneilta sekä seinänvierustat ja sokkeli kosteilta, on edessä todennäköisesti muitakin ongelmia.

– Sisällä kannattaa haistella huoneilmaa. Vieraat tuoksut voivat johtua home- tai kosteusongelmista. Taloa katsastaessa on syytä aina kurkata sekä ylä- että alapohjaan, Malmivaara toteaa.

Jos sähkö- ja vesijohtojärjestelmät ovat vielä alkuperäiset, ne ovat auttamatta elinkaarensa päässä. Sama koskee usein muutakin talotekniikkaa ja lämmitysjärjestelmää.

Jos öljylämmitys on jo vaihdettu johonkin muuhun vaihtoehtoon, kannattaa selvittää vanhan öljysäiliön kohtalo eli makaako se yhä maan alla vai kellarivaraston täytteenä. 

Kasarivuosissa riittää laatukirjoa

1980-luvulla rakentamisessa palattiin kaksikerrosratkaisuihin ja harjakattoihin. Samalla siirryttiin koneelliseen ilmanvaihtoon. Taloja alettiin tehdä entistä enemmän myös rinnetonteille.

Tekniikka, tietämys, materiaalit ja ohjeistukset olivat tuolloin jo paremmalla tolalla, mutta nopea rakennustahti tuotti monenkirjavaa laatua. Asiantuntijan neuvot ovatkin pitkälti samat kuin 1970-luvun kohteissa.

– Yläpohjat, räystäät, sokkelit, salaojat, pesutilat ja keittiöt ovat myös 1980-luvun taloissa riskipaikkoja, joissa kannattaa olla tarkkana. Talotekniikka ja vesijohdot alkavat nekin kääntyä elinkaarensa loppusuoralle ja lisätä vahinkoriskiä, Malmivaara listaa.

Remonttihistoria auttaa eteenpäin

Kuntotarkastajan katse suuntautuu myös 1990-luvun kiinteistöissä ensiksi katolle, ylä- ja alapohjaan, sadevesien hallintaan ja pesutiloihin. Kyseisellä vuosikymmenellä rakennusmääräykset kiristyivät etenkin energiatehokkuuden ja vesieritysten suhteen, mutta se ei poistanut riskirakenteita, laatuvaihteluja ja suoranaisia rakennusvirheitä.

– 1990-luvun talostakin on hyvä selvittää, mitä remontteja siinä on vuosien varrella tehty. Samalla on toisaalta osattava olla myös kriittinen – maton vaihtaminen laminaatiksi ei ole vielä lattiaremontti.

Rivitaloasunnoissa riskit ovat selvästi pienemmät, sillä osakkaita on enemmän, remontteja tehdään ennakoivasti ja ne on myös dokumentoitu. Omakotitalossa korjaustöihin tartutaan vasta sitten, kun jokin paikka on jo rikki.

– Kotia etsittäessä on hyvä kiinnittää huomiota sen korjaushistoriaan. Esimerkiksi kattoa ei uusita, ellei siinä ole ollut jokin ongelma. Siksi kannattaa selvittää, miksi ja miten korjaukset on tehty.

Toinen helposti unohtuva seikka on se, että vanhassa talossa on sopeuduttava sen mukaiseen asumiseen. Kaikkea ei pysty eikä ole järkevääkään päivittää nykytasolle, Malmivaara muistuttaa.     

Etsitkö uutta kotia? Katso myynnissä olevat asunnot‍ OP Kodin sivuilta.

Lue myös:

Tunnista tyyppiviat – näin uskallat ostaa vanhan talon

Perinnetalon remontointi vaatii pitkää pinnaa ja tuplabudjettia