Opiskelijaelämän alkaessa muuttuu moni asia ja yksi isoimmista on raha ja rahankäyttö. Tällä hetkellä korkeakouluopiskelijat saavat Kelalta 250 euroa opintotukea ja sen lisäksi yleistä asumistukea, jonka määrä vaihtelee muun muassa tulojen mukaan. Uskaltaisin arvella, että verojen jälkeen opiskelijoiden saamat tuet ovat keskimäärin jotain viidensadan euron luokkaa.

Minä pidin lukion ja korkeakouluopintojeni välissä välivuoden, jonka aikana tein töitä. Opiskeluiden alkaessa lopetin työt ja aloin nostamaan opintotukea. Vielä vuonna 2015 kaikki opiskelijat saivat Kelalta opintotukea, joka sisälsi opintorahan ja asumistuen, jonka suuruus oli noin 500 euroa. Muutos työssäkäyvästä palkansaajasta opintotukea nostavaksi opiskelijaksi oli taloudellisesti todella suuri. Kun on elänyt vuoden ajan siten, että on voinut käyttää rahaa melko huolettomasti, tiukkaan opiskelijabudjettiin tottuminen vaatii muutoksia niin omassa ajatusmaailmassa kuin ostokäyttäytymisessäkin.

Monesti kuulee puhuttavan siitä, että opiskelijat syövät tonnikalaa ja makaronia ja, että loppukuusta lasketaan hiluja, jotta saataisiin edes jotain syötävää. Minulla on kuitenkin kokemusta siitä, että 500 euron opintotuella ja pienillä kesätöistä kertyneillä säästöillä on mahdollista pärjätä ilman tonnikala-makaroni-ruokavaliotakin, mikäli rahankäyttö on suunnitelmallista ja maltillista.

Tässä postauksessa ajattelin kertoa viisi vinkkiä siihen, miten pärjätä pienellä opiskelijabudjetilla.

1. Asu kimppakämpässä

Asumiskulut ovat opiskelijabudjetin suurin kuluerä ja kimppa-asuminen on selkeästi yksinasumista edullisempaa. Minä asuin kimppakämpässä ensimmäisen opiskeluvuoteni ajan ja asumiskuluni olivat silloin noin 40 prosenttia pienemmät kuin nykyisin. Kimppa-asumista kannattaa siis ainakin kokeilla, vaikka se voi aluksi tuntua hyvin kaukaiselta vaihtoehdolta! Mikäli kimppakämppäelämä ei kuitenkaan nappaa, niin opiskelijana kannattaa hyödyntää opiskelija-asuntosäätiöiden kämppiä, joiden vuokrat ovat edullisempia kuin yksityisissä vuokra-asunnoissa.

2. Ole suunnitelmallinen

Opiskelijabudjetilla elämisessä kaikista tärkeintä on suunnitelmallisuus. Rahat loppuvat ihan taatusti kesken, mikäli ostaa jokaisen kiinnostavan asian mikä tulee vastaan kaupassa tai nettikaupoissa. Kannattaa siis kirjata ylös kuukauden tulot ja käytettävissä olevat varat sekä menot, kuten vuokra, sähkölasku ja puhelin- ja nettilaskut. Sen jälkeen näkee, paljonko rahaa on suurin piirtein käytettävissä ruokiin ja muuhun elämiseen. Kulutusta voi helposti seurata myös Pivo-palvelun kautta, jonka voi ladata kännykkään osoitteesta www.pivolompakko.fi.

3. Vertaile ja kilpailuta

Opiskelijoille on tarjolla jos jonkinlaisia erikoistarjouksia niin puhelinliittymissä kuin sähkösopimuksissakin ja niitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Esimerkiksi Frankin kautta löytää helposti ison tukun opiskelijoille suunnattuja tarjouksia. Kilpailuttamisen lisäksi vertailu on keino säästää kymmeniä, ellei jopa satoja euroja kuukaudessa. Ihan kaikkien ostosten hintoja kannattaa vertailla oli kyseessä sitten ruokaostokset tai uuden tietokoneen hankinta.

4. Osta paljon kerralla

Kaupoissa on usein kimppatarjouksia, kuten kolme käsisaippuaa vitosella tai kuusi makaronipussia eurolla. Näitä tarjouksia kannattaa hyödyntää, vaikka juuri sillä hetkellä tarvitsisit vain sen yhden makaronipussin tai käsisaippuan. Pitkällä tähtäimellä kimppatarjouksen hyödyntäminen tulee halvemmaksi kuin samojen tuotteiden ostaminen yksittäin. Ruokaostoksia tehdessä kannattaa myös ostaa useamman päivän, jopa viikon, elintarvikkeet kerralla, sillä silloin kaupassa tarvitsee käydä harvemmin ja muun muassa heräteostoksien määrä vähenee. Muistathan myös aina suunnitella ruokaostoksesi etukäteen! Mikäli kauppaan menee ilman suunnitelmaa, mukaan tarttuu ihan varmasti turhia ostoksia.

5. Säästä pahan päivän varalle

Tähän ei varmasti kaikilla opiskelijoilla ole varaa, mutta mikäli kuun lopussa käyttötilillä on vielä katetta, niin niitä rahoja ei missään nimessä kannata mennä tuhlaamaan pelkästään tuhlaamisen ilosta. Silloin tällöin jokaiselle tulee äkillisiä ja arvaamattomia menoja, kuten lääkäri- tai lääkekuluja, ja silloin helpottaa, kun säästössä on edes vähän rahaa näiden kulujen kattamiseksi.

Opiskelijaelämä on taloudellisesti haastavaa aikaa varmasti suurimmalle osalle opiskelijoista ja taloudellinen tilanne aiheuttaa paljon stressiä. Osa opiskelijoista yrittää parhaansa mukaan selviytyä Kelan tuilla, osa nostaa lainaa, osa saa avustusta vanhemmilta tai sukulaisilta ja osa tekee töitä opiskeluiden ohessa.

Itse kuulun nykyään tähän viimeiseen porukkaan eli teen töitä opiskelujen ohessa. Ensimmäisen yliopistovuoteni olin pois työelämästä ja elin pelkästään opintotuella ja pienillä säästöilläni. Vuosi oli tosi opettavainen, asuin kimppakämpässä ja sain keskittyä täysillä opintoihin. Pärjäsin taloudellisesti yllättävänkin hyvin ja uskon, että suurin syy siihen oli se, että käytin rahaa todella maltillisesti ja suunnittelin rahankäyttöni huolellisesti.

Vaihdoin ensimmäisen vuoden jälkeen Jyväskylän yliopistosta takaisin kotikaupunkiini Ouluun ja Oulun yliopistoon ja silloin päätin, että haluan muuttaa yksiöön. Yksiöiden vuokrat ja muut asumiskulut ovat kimppa-asumista korkeammat, ja asumis- ja opintotuet menevät pelkästään asumiskuluihin, joten opintojen ohessa oli melkeinpä pakko alkaa tehdä töitä. Töistä saamani palkan ansiosta minun taloudellinen tilanteeni on nykyään hieman joustavampi. Olen kuitenkin edelleen hyvin maltillinen ja suunnitelmallinen rahankäyttäjä ja sen vuoksi saan joka kuukausi siirrettyä pienen summan säästöön pahan päivän varalle.

Miten sinä käytät rahaa ja millaisia keinoja sinulla on siihen, että saat rahat riittämään koko kuukaudeksi?

Cia

P.S. Ciames-blogiini pääset tutustumaan tästä.

Tervetuloa OPn opiskelijaelämää-sivulle! Sieltä saat apua opiskelijan arjen raha-asioita ja opintojen rahoitusta koskevissa kysymyksissä. Omistaja-asiakkaana saat opintolainan ilman toimitusmaksua, kun teet lainahakemuksen op.fi-palvelussa. Lisäksi saat pankkipalveluistasi alennusta sekä OP-bonuksia.

Tutustu myös muihin op.median omistaja-asiakasbloggaajiin.