Omaishoitajat tekevät töitä yötä päivää mutta aikovat pysyä loppuun asti puolison vierellä

Iki-ihana, oma rakas myssykkä. Kun Tuula Körkkö, 76, kuvailee puolisoaan Taistoa, äänensävy on lämmin. Sellainen, josta huokuu syvä rakkaus.

– Ai että, pian on kevät ja pääsemme toivon mukaan vielä yhdessä kävelyille rantapoluille katselemaan ja kuuntelemaan luonnon heräämisen ihmettä. Se on joka kevät yhtä voimaannuttava kokemus, Körkkö tunnelmoi.

Pari on ollut naimisissa 56 vuotta. He ovat kasvattaneet yhdessä 17 lasta aikuisiksi.

Kolme vuotta sitten Taistolla diagnosoitiin Alzheimerin tauti.

Kyseessä on aivoja rappeuttava muistisairaus, johon ei ole parannusta. Omaishoitajana Körkkö avustaa puolisoaan arkisissa askareissa vaatteiden pukemisesta vessassa käymiseen.

Taisto on onneksi edelleen yhtä lempeä ja rakastava kuin ennenkin. Hän on kuin viaton lapsi, jota on helppo rakastaa.

Sairauden ensimmäisen oireet ilmenivät jo vuonna 2015. Körkkö muistaa, kuinka mies saattoi ajaa ohi kotiristeyksestä. Kun Körkkö kysyi, minne hän oli oikein ajamassa, hän vastasi, ettei tiennyt.

Kun sama toistui, Körkkö huolestui.

– Oli monia pieniä juttuja, joista tiesin, että jokin oli vialla.

Virallinen diagnoosi tuli vuonna 2017, ja sen jälkeen sairaus on edennyt tasaisesti.

Nykyisin Taisto tarvitsee apua ympäri vuorokauden, myös yöllä.

Vessakäynnin jälkeen hän ei enää muista, missä makuuhuone sijaitsee, vaan lähtee harhailemaan ympäri asuntoa ja saattaa satuttaa itsensä.

– Voimakas huoli on läsnä aina. Siksi omatkin yöni ovat rikkonaisia ja unet välillä vähissä.

Huumori kantaa omaishoitajan työssä

Omaishoitajan arki on rankkaa, sen Körkkö myöntää.

Hoitaja on täydellisesti vastuussa toisen terveydestä, eikä lepohetkiä juuri ole. Samalla joutuu seuraamaan lähietäisyydeltä, kun rakas ihminen vääjäämättä muuttuu. Alzheimer on kuolemaan johtava sairaus, joten kyse on ikään kuin pitkäkestoisesta saattohoidosta.

– Mutta on tässä myös paljon hyvää, Körkkö painottaa.

Hienointa arjessa ovat Körkön mielestä ne hetket, jolloin hän tuntee, että Taistolla on hyvä olla. Kun ollaan ihan lähekkäin ja silitellään toisen poskea.

– Yhdessäolo on parasta silloin, kun ei ole jaksamisen rajoilla eikä väsymys valtaa mieltä.

Myös pariskunnan välinen huumori kukkii edelleen. Kun puoliso pukee vaatteet päälleen vinksin vonksin, molempia naurattaa.

– Taisto on onneksi edelleen yhtä lempeä ja rakastava kuin ennenkin. Hän on kuin viaton lapsi, jota on helppo rakastaa.

Taisto käy vuorohoidossa yhden viikon kuukaudessa. Viikon vapaa omaishoitajan työstä tulee tarpeeseen.

– Viikon ensimmäisen vapaapäivän koen olevani kuin pysäkillä, sillä keho ei heti ymmärrä, että voi hellittää hetkeksi.

Vertaistuen valtava merkitys

Myös 20 kilometrin päässä Körköistä asuvan Sija Puurusen, 77, puoliso Lasse Puurunen sairastaa Alzheimeria. Silja Puurunen hoitaa miestään kotona.

Körkkö ja Puurunen ovat ystävystyneet muistisairaiden vertaistukiryhmässä. He soittelevat toisilleen joka viikko ja näkevät säännöllisesti ryhmän tapaamisissa.

– Tuula ymmärtää minua täysin, Puurunen sanoo.

– Siitä saa valtavasti voimaa, kun kuulee, että toisella on ollut samanlaista ja että hänkin on selvinnyt kaikesta.

Lassen oireet alkoivat vuonna 2017 puheen takkuiluna. Diagnoosi oli suuri järkytys.

– Olimme kauhistuneita mutta päätimme jatkaa elämää niin normaalisti kuin mahdollista.

Sairastunut pelkää hallinnan menettämistä

Sairaus pysyi aisoissa kolmen vuoden ajan, mutta sitten tuli pahenemisvaihe. Lasse alkoi karkailla ja eksyi pari kertaa lähimetsään. Öistäkin tuli levottomia.

Eniten harmia aiheuttaa kommunikaation vaikeus. Lasse Puurusen puheesta ei juuri saa selvää, eikä hän enää oikein ymmärrä puhetta.

– Välillä on hyvin vaikea saada selville, mitä Lasse haluaa tai missä hänellä on kipuja, Puurunen sanoo.

Lasse ojensi minulle tulitikut ja sanoi, että ota pois minulta. Hän ymmärsi, ettei hallinnut itseään lainkaan.

Omaishoitajan työ vaatii kärsivällisyyttä etenkin, kun sairaus on edennyt pitkälle.

– Nykyään Lasse ei suostu olemaan hetkeäkään yksin. En voi yleensä edes istahtaa lehden lukuun tai piipahtaa vessassa ilman, että Lasse on jo ulkona huhuilemassa. Hän pelkää, että jotakin pahaa tapahtuu, kun hän jää yksin eikä hallitse itseään.

Pelko ei ole turha. Viime kesänä mies lähti sytyttämään rantasaunan kiuasta mutta tuikkasikin tuleen saunan terassilla olleen halkolaatikon.

Onneksi puoliso ehti hätiin ja sai sammutettua lieskat ennen kuin ne ehtivät levitä saunan rakenteisiin. Mies seurasi tilannetta vierestä hämmentyneenä. Hän ei osannut sanoa, mitä oli tapahtunut.

– Lasse ojensi minulle tulitikut ja sanoi, että ota pois minulta. Hän ymmärsi, ettei hallinnut itseään lainkaan.

Rahan sijaan tarvitaan apukäsiä

Omaishoitajan tuki ei ole järin suuri, mutta naiset kertovat tulevansa suhteellisen hyvin toimeen. Molemmat saavat tuen lisäksi eläkettä.

– Tiukkaa on, ja pitää elää säästeliäästi, Körkkö sanoo.

He kaipaavat rahan sijaan enemmän konkreettista hoitoapua. Puurusen puoliso asuu kotona kaksi viikkoa kerrallaan, Körkön kolme.

Noina viikkoina omaishoitajat ovat lähes omillaan – ja välillä erittäin kovilla.

– Työ on ympärivuorokautista ja hyvin rankkaa. Pitäisi pystyä huolehtimaan myös itsestään, mutta siihen ei ole aikaa, Puurunen toteaa.

Pieniä hengähdyshetkiä onneksi on.

Puurunen vie miehensä kerran viikossa muutamaksi tunniksi päivähoitoon palvelukotiin ja käy sen aikana joogassa ja kauppa-asioilla.

Yksityinen hoitaja tulee Körkköjen kotiin kahdesti viikossa 2,5 tunniksi. Silloin Tuula Körkkö suuntaa lähes poikkeuksetta uimahalliin. Altaassa ja saunassa palautuvat keho ja mieli.

– Sekin riittää, että saa edes vähän aikaa itselleen. Sillä on suuri merkitys jaksamiselle.

Rakkaus kantaa myös vastoinkäymisissä

Körkön ja Puurusen mukaan omaishoitajan työssä on ihania puolia, joista puhutaan liian harvoin.

Puurusen mielestä parasta on se, että hän saa auttaa puolisoaan asumaan kotona ja huomaa, kuinka toinen nauttii siitä. Pariskunta asuu järven rannalla Lassen syntymäkodin paikalle rakennetussa omakotitalossa. Paikka on Lasselle tärkeä.

– Arjessa kivoimmat jutut ovat sellaisia pieniä seesteisiä hetkiä. Esimerkiksi se, kun juomme yhdessä kahvikupposet.

Naiset aikovat hoitaa puolisojaan kotona niin pitkään kuin se on suinkin mahdollista.

– Oma halu ja tahto on, että jaksaisin hoitaa häntä lempein ja hellin käsin ja rakastaa loppuun asti, Körkkö sanoo.

– Niin olemme kerran Taiston kanssa toisillemme luvanneet.

Lue myös:

Muistisairaan pankkiasiointi – näin omainen voi auttaa

Yksin jäätyään Tuula, 82, joutui miettimään talouttaan: ”Ruokaostoksilla on oltava tarkkana, mutta kyllä minä pärjään”‍

Tuula Parviaisen koti muokattiin vanhuusvuosille sopivaksi: ”Tuntuu hyvältä, että omassa kodissa voisi asua vielä voimien heikentyessä”‍