Suomi on pitkä maa, ja kevät etenee maan eri osissa eri tahtiin. Vuodetkaan eivät ole veljiä keskenään, kun mietitään, milloin jäille vielä uskaltautuu liikkumaan.

Me kysyimme neuvoa Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastaja Teemu Valkoselta, miten varautua kevätjäillä liikkumiseen ja miten arvioida kevätjäiden kantavuutta.

Mitä pitää ottaa huomioon keväällä, kun liikkuu jäällä?

Kevätjäät ovat arvaamattomia, koska lämmön vaikutuksesta jäähän muodostuu pystysuoria onkaloita. Sitä sanotaan jään puikkoontumiseksi. Puikkoontunut jää saattaa pettää, vaikka se olisi puoli metriä paksua. Kevätaurinko pehmittää jään nopeasti. Aamulla pilkille lähtiessä jää on kantavaa, mutta puolilta päivin se saattaa jo pettää varsinkin rannoilla.

Millainen jää on riittävän kantavaa?


Virheetön teräsjää on lujaa, kirkasta ja yhtenäistä jäätä. Teräsjäätä tarvitaan 10 senttiä kantamaan yksin kulkevaa aikuista. Moottorikelkka ja mönkijä vaativat vähintään 15 cm paksuisen teräsjään, ja autoilla tulisi liikkua ainoastaan merkityillä jääteillä.

Millaisia paikkoja jäälläliikkujan pitää varoa?


Jää voi olla ympäristöään heikompaa virtaavan veden alueilla, kuten joissa, salmissa ja muissa kapeikoissa sekä viemäreiden läheisyydessä. Myös siltojen, laitureiden ja karikoiden läheisyydessä sekä kaislikossa on riskialtista liikkua. Keväällä auringon lämpöä sitovat kivet tai satamassa olevat alukset saattavan myös pehmittää jäätä.

Miten jäälläliikkujan pitää varustautua?


Älä lähde jäälle yksin. Kaveri on paras turvavaruste, liikuit sitten tutulla lähijäällä tai vieraalla alueella. Kaveri voi hälyttää apua ja auttaa hätätilanteessa. Kerro ennen jäille lähtöä lähimmäisille, mihin olet menossa. Lataa puhelimeesi 112-sovellus, paikannuksen avulla pelastajat löytävät nopeammin perille. Laita puhelin vesitiiviiseen taskuun tai pussiin. Pidä jäänaskalit aina kaulalla, niin ne ovat helposti saatavilla.

Pakkaa mukaan myös vaihtovaatteet vedenpitävään reppuun. Kelluttava reppu helpottaa pelastautumista, jos putoat jäihin. 

Lue lisää:

Aloititko liikuntaharrastuksen liian räväkästi? Näin vältät rasitusvammat

Pakkasella treenaaminen kuluttaa enemmän – Muista silti tärkeät perusasiat