Huippuhiihtäjä ja hiihtoseuran johtaja: Urheilu opetti, että kun jaksaa yrittää, niin oppii ja kehittyy

Entinen huippuhiihtäjä Pirjo Muranen (ent. Manninen) aloitti hiihdon harrastamisen lapsena kotipihaltaan.

Alakoululaisena hän hiihti metsän halki kouluun. Murasen koko perhe kuului Ounasvaaran Hiihtoseuraan, ja lapset kävivät seuran järjestämässä hiihtokoulussa.

– Monet paikkakunnan lapset olivat hiihtokoulussa, joten sieltä sai kavereita, Muranen sanoo.

Hän muistelee lämmöllä Ounasvaaran hiihtoseuran toiminnassa aktiivisesti mukana olleita aikuisia: vanhempia ja valmentajia. Nyt entinen huippuhiihtäjä on itse seuran hiihtojaoston puheenjohtaja, ja hän on myös ohjannut hiihtokouluja.

Tärkein urheiluharrastuksesta saatu oppi nuorena oli, että tiukimmat kilpailut käydään itseä vastaan.

Ounasvaaran Hiihtoseuran toiminnanjohtaja Janne Mäkisen mukaan harrastusten ja urheiluseurojen on muututtava maailman mukana. Tällä hetkellä lasten ja nuorten suosiossa ovat erityisesti joukkuelajit.

Se on yksi syy, miksi hiihdon ja suunnistuksen kaltaisissa yksilölajeissakin harjoitellaan joukkuemaisesti yhdessä.

– Seurassa harrastaessa lapsi oppii toimimaan osana ryhmää, Mäkinen lisää.

Lapsuuden harrastukset, kuten hiihto, suunnistus ja jääkiekko, ovat vaikuttaneet myönteisesti hänen myöhempään elämäänsä ja antaneet esimerkiksi pitkäjänteisyyttä.

Tärkein urheiluharrastuksesta saatu oppi nuorena oli, että tiukimmat kilpailut käydään itseä vastaan.

Urheilutaustan ansiosta Mäkisestä tuntui luontevalta työllistyä urheilun pariin. 

Lapselle sopiva laji selviää vain kokeilemalla

Muraselle ja Mäkiselle lapsuuden harrastuksesta tuli lopulta ammatti. Useimmille lapsille on kuitenkin tärkeämpää harrastaa huvin vuoksi kuin menestyä ja jatkaa ammattilaiseksi asti.

– Suomessa erikoistutaan tiettyyn lajiin melko varhaisessa vaiheessa. Mielestäni olisi hyvä, jos lapset harrastaisivat monipuolisesti, Mäkinen sanoo.

Loisteliaan hiihtouran jälkeen kasvatustieteilijäksi kouluttautunut Muranen on samaa mieltä: lapsi ei voi tietää mistä tykkää, jos hän ei kokeile eri lajeja.

Muranen harrasti lapsena ja nuorena hiihdon lisäksi yleisurheilua, pesäpalloa ja balettia. Hän lopetti baletin, koska tuttu tanssinopettaja vaihtui toiseen. Myöhemmin hiihtäjä on harmitellut baletista luopumista.

– Mutta sellaista se lapsena ja nuorena harrastaminen on. Se saattaa loppua mitättömästä syystä, Muranen pohtii.

Hänelle merkittävin urheiluharrastuksesta saatu oivallus on, että kun jaksaa yrittää, niin oppii ja kehittyy, vaikka välillä tulisi epäonnistumisiakin.

Hengen on oltava hyvä

Jos lapsen tai nuoren innostus lopahtaa ennen kuin kausi päättyy, se saattaa harmittaa vanhempia, jotka ovat yleensä maksaneet koko kaudesta. Muranen on kannustanut alakouluikäisiä lapsiaan jatkamaan samaa harrastusta aina kauden loppuun asti.

Mäkisen mukaan urheiluseuroissa pohditaan tällä hetkellä keinoja saada lapset jatkamaan harrastuksen parissa. Innostuksen ylläpitoon vaikuttavat vanhempien aktiivisuus, harrastuksessa mukana olevat kaverit sekä seurassa vallitseva henki.

– Hengen on oltava hyvä, Muranen sanoo.

Harrastuksen pitäisi myös pystyä muuttumaan lasten ja nuorten kiinnostuksenkohteiden mukaan. Hiihdossa kiinnostaa nyt ski crossista vaikutteita saanut XCX-hiihto. Siinä hiihdetään radalla, jossa on esimerkiksi hyppyreitä, jyrkkiä mäkiä ja kallistettuja kurveja.

Hippo-kisat kokoavat yhteen satoja lapsiperheitä

Mäkinen pitää Hippo-kilpailuja‍ yhtenä Suomen arvokkaimmista urheilubrändeistä. Osuuspankki on järjestänyt kisoja 1970-luvulta lähtien.

Viime talvena Hippo-hiihdot houkuttelivat Rovaniemelle neljä kertaa satoja lapsiperheitä viettämään arki-iltaa hiihtämisen parissa. Kilpailun maksimiosallistujamäärä on 250, ja se tulee yleensä täyteen.

– Yhteistyö Osuuspankin kanssa‍ on meille erittäin tärkeää. Urheiluseuroissa ollaan taloudellisesti aika tiukoilla, Mäkinen sanoo.

Hippo-hiihtojen avulla seura voi tarjota lapsille mahdollisuuden tutustua lajiin. Osallistuakseen ei tarvitse olla minkään seuran jäsen.

Kilpailu ei saa lapselle olla pääasia

Muraselle Hippo-kisat tuovat mieleen kivoja lapsuusmuistoja Hippo-hahmoineen ja palkintoineen. Hän ei muistele lapsena kilpailemista pahalla.

Toisaalta Muranen huomauttaa, ettei kilpaileminen saa nousta lapsen harrastuksessa tärkeimmäksi seikaksi. Se ei saa myöskään tuntua lapsesta pahalta.

– Toisaalta lapset ovat luonnostaan usein kilpailuhenkisiä. En näe kilpailua negatiivisena, jos lapsi nauttii siitä.

Kilpaillessa voi oppia monenlaisia hyödyllisiä taitoja, kuten pettymyksen sietämistä. Vanhemmilla ja valmentajilla on tärkeä rooli siinä, miten he voivat tukea lasta erilaisten tunteiden kohtaamisessa kasvun eri vaiheissa.

Urheiluseura tulisi myös nähdä laajemmin yhteisönä, johon jokainen voi taustastaan riippumatta kuulua.

Tutkimusten mukaan kaikki lapset ja nuoret eivät ole urheilussa samalla viivalla: esimerkiksi sateenkaarinuoret kokevat urheilun parissa enemmän syrjintää kuin muut. Mäkisen mielestä lasten kilpaurheilu on muuttunut viime vuosina parempaan suuntaan, mutta vielä on tekemistä. 

Urheilussa on panostettava entistä enemmän etenkin yhdenvertaisuuteen, jotta jokainen lapsi ja nuori tulee yksilönä kohdatuksi ja kuulluksi.

– Urheiluseura tulisi myös nähdä laajemmin yhteisönä, johon jokainen voi taustastaan riippumatta kuulua. Parhaimmillaan urheiluseura voi tarjota yhteisön vaikeistakin perhetaustoista tuleville lapsille ja nuorille, Mäkinen sanoo.

Lue myös:

Omistaja-asiakkaat kertoivat, millaisia tekoja eri puolella Suomea tulisi tehdä: näin toimimme

Tukea harrastuksiin vuoden ympäri‍