Miksi katetut mönkkärit ovat nyt suosittuja, ja mitä tehdä mopoautolle?
Takavuosien mopoautointo on laantunut, ja liikenteessä näkee nyt enemmän katettuja mönkijöitä. Mopoautot kuitenkin tekevät ehkä toista tulemista.
Alle 18-vuotiaiden suosima kevyt kulkuneuvo, mopoauto, oli suosionsa huipussa kymmenisen vuotta sitten. Menekki alkoi vähitellen hiipua, kun alettiin puhua lakimuutoksesta, jonka mukaan pienistä henkilöautoista voisi tehdä nopeusrajoitettavia autoja nuorille.
– Ihmiset ajattelivat, että he saisivat kustannustehokkaammin hankittua pienen henkilöauton, jonka nopeutta rajoitettaisiin siksi aikaa, kunnes nuori saa henkilöauton ajo-oikeuden, kertoo koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen Autoliitosta.
Lakimuutosta ei kuitenkaan koskaan tullut. Nuoret alkoivat pikkuhiljaa suosia katettuja mönkijöitä, jotka on rekisteröity traktoreiksi.
Molemmissa puolensa
Yksi syy traktorimönkkäreiden suosioon on, että useimmilla niistä saa ajaa 60 kilometrin tuntinopeudella, kun mopoautojen rajoitus on 45 kilometriä tunnissa.
– Nopeus houkuttelee, Vesalainen sanoo.
Lisäksi useimpia traktorimönkijöitä saa ajaa traktorikortilla, joka on helpompi suorittaa kuin mopoautoon vaadittava AM121-kortti, koska siihen ei tarvita ajokoetta. Hyvä bonus on tietysti joillekin se, että traktorimönkkäri toimii myös työkaluna eikä pelkästään kulkuneuvona paikasta A paikkaan B.
– Tietyn mallisessa mönkijässä voi olla lumilevy, jolla voi tehdä lumitöitä, ja myös perävaunua voi vetää.
Aivan kokonaan mopoautot eivät ole kadonneet katukuvasta, sillä Vesalaisen arvio on, että parin viimeisen vuoden aikana mopoautojakin on alettu taas ostaa hieman enemmän. Hän kertoo saaneensa vahvistuksen asialle myös parista mopoautoja myyvästä liikkeestä.
– Vuosien 2011 ja 2012 huipussaan olleista ensirekisteröintilukemista ollaan kuitenkin todella kaukana, Vesalainen sanoo.
Mopoautojen hyvä puoli traktorimönkkäreihin verrattuna on se, että ne ovat polttoainetaloudellisia. Monissa traktorimönkijöissä käytetään bensamoottoria, ja ne voivat viedä 10-15 litraa sadalla kilometrillä. Dieselkoneella oleva mopoauto taas vie 3-4 litraa sadalla kilometrillä.
– Näillä polttoainehinnoilla mopoauto ei ole ollenkaan huono vaihtoehto, Vesalainen vertailee.
Myy tai kierrätä
Entä jos haluaa hankkiutua eroon vanhasta mopoautosta? Se on todennäköisesti säilyttänyt jälleenmyyntiarvonsa ihan hyvin, ehkä jopa paremmin kuin henkilöautot säilyttävät. Jos se on huollettu ja hyvin pidetty yksilö, autoliikkeet saattavat ottaa sen vaihdossa vastaan. Tai toki mopoauton voi myydä netin myyntipalstoilla.
Jos taas mopoauto on niin sanotusti tuhannen päreinä, se ei välttämättä ole kovin haluttu vaihdossa. Yleensä tähän tilanteeseen päädytään, jos mopoautoa ei ole huollettu asianmukaisesti tai sitä on muuten kohdeltu huonosti – esimerkiksi kyyditetty kerralla liikaa ihmisiä.
Kaatopaikalle mopoauto ei kuulu. Jotkut hajottamot ja muut vastaanottopisteet saattavat niitä ottaa vastaan, mutta asia on syytä varmistaa ennen kuin tilailee kuljetusta. Osa romuautojen vastaanottopisteistä ei ollut kovin halukkaita vastaanottamaan mopoautoja. Myös mahdolliset kuljetuskustannukset kannattaa selvittää etukäteen. Mopoautolla ei ole samanlaista romuarvoa kuin henkilöautolla, joten sitä ei välttämättä noudeta veloituksetta.
– Esimerkiksi Kuusakosken vastaanottopisteet lupasivat mopoautoja vastaanottaa, mutta ne perivät paikallisen kierrätysmaksun mukaisen veloituksen. Lisäksi kuluttajan maksettavaksi tulevat kuljetuskustannukset, Vesalainen kertoo.
Kuusakoski Oy:llä on toimipisteitä eri puolella Suomea.
Aja järkevästi
Niin mopoautolla kuin traktorimönkijälläkin täytyy ajaa huolellisen turvallisesti.
– Tyypillisimmät onnettomuudet ovat tieltä suistuminen ja kaatuminen, jos vaikka ajetaan liian kovaa liikenneympyrään tai käännökseen. Järkevä tilannenopeus on kaiken perusta, Vesalainen kertoo.
Traktorimönkkärillä ajaessa pitää huomata vielä se, että sen maksiminopeus on korkeampi kuin mopoauton.
– Jos mopoautolla voi ajella jalka suorana jollakin taajaman pääkadulla nopeusrajoitusta ylittämättä, niin traktorimönkkärillä täytyy malttaa mennä osakaasulla, rajoitusten mukaan.
Kun mönkijän vakuutus on kunnossa, on helppo keskittyä nauttimaan mönkijällä ajosta. Mönkijän liikennevakuutus on pakollinen, ajoitpa sitten tiellä, maastossa tai vaikka vain omalla pihalla. Lue lisää. |
Lue myös:
Mopo, skootteri, kevari, mopoauto – mitä nuoren kuskin tulee tietää liikenteessä?