Esko Eerikäinen tuli julkisuuteen 2000-luvun alussa showtanssiryhmä Scandinavian Hunksissa. Sen jälkeen häntä on kuultu radiossa ja nähty juontajana ja näyttelijänä televisiossa.

Mitä Eerikäinen ajattelee rahasta? Kysyimme kahdeksan kysymystä.

Mikä on ensimmäinen rahaan liittyvä muistosi?

Olin yläasteikäisenä kesätöissä Alepassa Espoon Matinkylässä. Työskentelin kassalla ja pullopoikana. Raha poltti nuoren miehen taskussa, ja alkuun se mitä tuli myös meni. Parin kesän jälkeen opin kyllä säästämään, koska halusin mopon. Sain säästettyä suurimman osan tarvittavasta summasta itse ja äiti auttoi loput.

Millaisia rahaan liittyviä periaatteita teillä oli kotona?

Minua on kannustettu säästämiseen lapsesta asti. Äitini periaate oli yksinkertainen: jos tienaat kaksi euroa, niin säästä toinen. Äitini on kolumbialainen ja hän oli saanut mallin talouden hoitoon omilta vanhemmiltaan; isoisäni oli taksialan yrittäjä ja isoäitini oli kotiäiti niin kuin silloin oli tapana. En muista, että meillä olisi ollut kovin tiukkaa, vaan asuimme kivassa omistusasunnossa ja matkustelimme paljon. 

Minulla on aina ollut töitä, joskus jopa liikaakin, ja olen siitä kiitollinen.

Milloin aloit suunnitella omaa talouttasi?

Muutin omilleni 18-vuotiaana, kun aloitin opinnot Joensuussa. Se pakotti miettimään tuloja ja menoja tarkemmin. Uuden kodin laittaminen vei alkuun vähän enemmän rahaa, mutta sen jälkeen tilanne tasaantui. Opiskelin Joensuussa kehitysvammaisten hoitajaksi ja tein niitä töitä muutaman vuoden.

Silloin en vielä uskaltanut haaveilla omasta kodista. Niin suuren lainan ottaminen tuntui isolta askeleelta ja pelottavan sitovalta. Nyt vanhempana se vähän harmittaa: jos olisi ostanut järkevän hintaisen osakkeen silloin, nyt se olisi jo maksettu pois.

27-vuotiaana ostin silloisen puolisoni kanssa omistusasunnon Järvenpäästä. Se oli turvallinen ja klassinen vaihtoehto eli rivitalon pääty. Neliöhinnat olivat kohtuulliset ja sieltä pääsi helposti Helsinkiin.

Millaisia taloudellisia haasteita olet kohdannut?

Matkan varrella on ollut erilaisia vaiheita, muttei onneksi mitään suuria vaikeuksia. Minulla on aina ollut töitä, joskus jopa liikaakin, ja olen siitä kiitollinen.

Alussa toiminimi tuntui hankalalta. Tulevaisuuden suunnittelu oli vaikeaa, kun tulot piti ennustaa vuodeksi etukäteen. Joskus tuli tosi isojakin mätkyjä, enkä ollut säästänyt tarpeeksi rahaa. Silloin piti miettiä, mistä haalin summan kasaan. Toisaalta se innosti kyllä tekemään töitä. Osakeyhtiön perustin vajaa kolme vuotta sitten. Se oli helpotus, ja minulla on todella erinomainen kirjanpitäjä.

Miten varaudut tulevaisuuteen?

Säästän ja sijoitan. Minulla on säästötili. Osakkeisiin sijoittamiseen haluaisin perehtyä paremmin, mutta olen sen suhteen vielä alkumetreillä. Sijoitan myös arvoesineisiin, tauluihin ja kultaan. Perheessämme oli aina kultakoruja ja -kelloja, koska niiden arvo säilyy tai nousee. 

Mitä ostit viimeksi?

Ostin valkokultaisen ja pienillä timanteilla koristellun Rolexin Date Just -mallin. Se maksoi käytetyn henkilöauton verran. Kello oli 50-vuotislahja itselleni, koska ikä tuntui niin pelottavalta luvulta. Isälläni oli Rolex, ja sen takia se on houkutellut myös minua. Kello on hyvä sijoitus, koska laatukellojen arvo nousee koko ajan. Ja joku päivä kun minusta aika jättää, tyttäreni Victoria saa kellon muistoksi isästään. Iän myötä ajattelen yhä enemmän sitä, mitä minusta jää omalle lapselleni.

Milloin olet suurpiirteinen rahan suhteen?

Lenkkarit ovat minun kallis harrastus. Minulla on lukuisia käyttämättömiä keräilylenkkareita kotona. Jos tulisi tarve, ne saisi nopeasti myytyä. Samoin jos lähden reissuun, en halua hirveästi miettiä mihin menen syömään. Lomalla annan itselleni vapauden nauttia tekemästäni kovasta duunista. Viimeksi olin (tyttäreni) Victorian kanssa Kreikassa, joka onkin yksi lempikohteistamme. Toinen suosikkimme on Los Angeles, jossa asuu läheisiä ystäviä.

Kuinka paljon rahaa on tarpeeksi?

Ei minulla ole koskaan ollut tarpeeksi rahaa. Jos olisi, en varmasti tekisi ihan jokaista keikkaa, jolle minua pyydetään. Rahaa ei varmasti koskaan ole liikaa, mutta joskus parillakin eurolla pärjää. Kaikki on suhteessa elämäntilanteeseen, aikaan ja paikkaan. Raha on välttämätön paha: sitä vaaditaan selviytymiseen ja unelmien toteuttamiseen.

Olen keskustellut näistä asioista Victorian kanssa. Hän on 14-vuotias ja ymmärtää, ettei raha kasva puissa vaan sen eteen pitää tehdä töitä. Isänä pyrin varmistamaan sen, että perusasioiden lisäksi hän voi harrastaa, nähdä maailmaa ja kokea elämyksiä. Olen ylpeä siitä, että Victoria tekee jo omia töitä ja on dubannut tv-sarjoja. On aika konkreettista laskea, kuinka monta tuntia dubbausta uuden takin ostaminen vaatii.

——

Kuka?

Esko Eerikäinen

Ikä: 50

Koulutus: Valmistunut kehitysvammaisten hoitajaksi. Opiskellut media-alaa Laajasalon opistossa.

Mistä tunnetaan: Aloitti julkisen uran 2000-luvun alussa showtanssiryhmä Scandinavian Hunksissa. Radiotoimittaja, näyttelijä ja juontaja.

Ajankohtaista: Toimittaa Radio Novan iltapäivää ja näyttelee Salatut elämät -tv-sarjassa. Risteilyisäntänä tänä syksynä ilmestyneen Sinkkulaiva-tv-sarjan toisella kaudella.

Säästämisen ja sijoittamisen voit aloittaa milloin tahansa. Mitä aiemmin aloitat, sitä enemmän ehdit hyötyä korkoa korolle -ilmiöstä. Tutustu miten pääset alkuun ja aloita jo tänään.

Lue myös:

Aloittelevan sijoittajan 5 apuria – tunnetko jo nämä?

Radiojuontaja Ville ”Viki” Eerikkilä eli vuosia kädestä suuhun, sitten kaikki muuttui: 8 kysymystä rahasta

Minulla ei ole ollut koskaan luottokorttia – laulaja Evelina vastaa 8 kysymykseen rahasta