Kesän aikana tartuntamäärät hiipuivat ja saimme talouden aktiviteettia jo hieman liikkeelle. Viime vuonna perustamamme omistaja-asiakaspalvelu, jossa tarjoamme asiakkaillemme palvelua etätapaamisten mallilla Keski-Suomen lisäksi ympäri Suomen, osoitti toimivuutensa jo keväällä. Olemme tämän vuoden aikana tavanneet asiakkaita kuukausitasolla enemmän kuin viime vuonna. Etätapaamisten lisäksi myös digitaalisten palveluiden käyttö on kasvanut merkittävästi. Uskomme tämän muutoksen olevan pysyvää.

Turnauskestävyyttä on koeteltu koko syksy ja sitä tullaan alkavan talven aikana edelleen koettelemaan, jotta jaksaisimme pitää tartuntamäärät maltillisella tasolla rokotesuojan saatavuuteen saakka. Keinot ovat meillä tiedossa. Pankkitoiminnassa tulemme jatkossakin suosimaan sujuvia sekä asiakkaidemme että henkilöstömme terveyden turvaavia asiointitapoja.

Kriisit tuovat tullessaan epävarmuutta ja tuskaa, mutta toisaalta niiden keskellä syntyy myös aina jotain uutta ja mahdollisesti pysyvää. Suomessakin 1860-luvun katovuosista lähtien merkittäviä bkt:n pudotuksia on ollut kaikkiaan noin kymmenkunta. On siis väistämätöntä, että erilaiset ilmiöt ja shokit ravistelevat yhteiskuntia ja talouksia aika ajoin.

Kriisit ovat aina myös päättyneet, ja olemme sen jälkeen eläneet aina hieman erilaisessa maailmassa. Kuinka herkkiä olemme kriisienkin keskellä tunnistamaan juuri nyt pysyvästi muuttuvia kehityssuuntia, ja kuinka valmiita ja rohkeita olemme niitä mahdollisesti hyödyntämään? Tulisiko siis katsetta luoda jo hieman pidemmälle? Miten Suomi, oma yritykseni tai minä itse yksilönä voisin olla muuttuvassa tulevaisuudessa enemmänkin tilanteesta hyötyjä kuin selviytyjä? Käsillä oleva terveyskriisi kuitenkin selätetään jossain vaiheessa ja alamme elämään taas uutta normaalia.

Kiitos tästä haastavasta vuodesta asiakkaillemme, henkilöstöllemme ja yhteistyökumppaneillemme.

Hyvää itsenäisyyspäivää ja joulunaikaa kaikille.

Pasi Sorrin kirjoitus 27.3.2020

OP Keski-Suomi op.fi-etusivulle

Tämä blogi on julkaistu ensimmäisen kerran 5.12.2020.