Muutoksen toinen vaihe
Yritykset ovat jo vuosikymmeniä kehittäneet toimintaansa ottamalla käyttöön erilaisia tietojärjestelmiä työn helpottamiseen. Tämä on ollut digitalisaation ensimmäinen vaihe ja kestänyt vuosikymmeniä. Nyt on kuitenkin käynnistynyt digitalisaation toinen vaihe ja se on huomattavasti edellistä nopeampi. Muutamassa vuodessa useat toimialat tulevat muuttumaan merkittävästi.
Monilla toimialoilla digitaaliset palvelut, tekoäly ja robotisaatio tulevat muuttamaan liiketoiminnan perusteita ja kilpailutilannetta dramaattisesti. Esimerkiksi osa kokkien työstä tehdään jatkossa robottien tekemänä, kaupoista poistuvat kassat kokonaan, rakennustyömaalla torninosturit ohjataan keskitetystä ohjauskeskuksesta ja pankkien kaikki asiakaspalvelu tehdään digitaalisesti ilman henkilöpalvelua. Lisäksi ulkomaiset verkkokaupat palvelevat asiakkaita todella nopeilla toimitusajoilla – saat parhaimmillaan tuotteet käyttöösi samana päivänä.
Jokaisen yrityksen tulee nyt panostaa merkittävästi toiminnan muuttumiseen, sillä digitalisaation nopeus tulee yllättämään meidät kaikki. Tämä vaatii investointeja teknologiaan ja tekoälyyn sekä panostuksia liiketoimintaprosessien kehittämiseen. Lähes kaikki ihmisten ostoprosessit alkavat nykyisin verkosta. Mitä digitaalisemmin pystyt jatkossa palvelemaan asiakkaitasi, sitä paremmin tulet menestymään.
Ilman organisaation toiminnallista muutosta rakennamme vain digitaalisia palvelukerroksia, jotka eivät muuta toimintamalleja, eivät tehosta toimintaa tai helpota asiakkaiden arkea. Tällöin ne eivät paranna kokonaisvaltaisesti asiakaskokemusta, josta tulee liiketoiminnan ydin kaikilla aloilla. Parhaan asiakaskokemuksen toteuttamisessa auttaa asiakkaiden mukaan ottaminen kehitystyöhön. Kutsu asiakkaasi osaksi liiketoimintasi uudelleen muotoilua – lähes poikkeuksetta asiakkaat innostuvat tällaisesta työstä.
Digitaalisten palveluiden toteuttamisessa on muistettava jatkuvan kehityksen periaate. Digipalvelut ja niiden sisältö pysyvät tuoreina ja houkuttelevina, kun sisällöntuotantoa ja teknistä kehittämistä tehdään jatkuvasti palveluiden lanseeraamisen jälkeen. Mikään digitaalinen palvelu ei ole valmis ensimmäisen julkaisun jälkeen, vaan tarvitsee teknistä jatkokehitystä ja erityisesti monipuolista ja rikasta sisältöä. Niiden kehittäminen pitää siis olla osa liiketoiminnan perustoimintaa.
Tärkeintä digitalisaation toteuttamisessa on se, että tavoitellaan isoa muutosta. Siinä tarvitaan vahvaa visiota, johdon sitoutumista, toiminnallisia muutoksia, teknologista ketteryyttä sekä valmiutta palveluiden kehittämiseen myös jatkossa.
Tärkeintä on käynnistää oman yrityksen kehittyminen ja kokeilla uusia teknologioita. Mitä nopeammin, sen parempi.
Kirjoittaja: Sami Kettunen, toimitusjohtaja, Samsoft Oy, http://www.samsoft.fi/
OP Keski-Suomen asiantuntijoiden kirjoitukset op.mediassa