Kun parikymmentä vuotta pankkiuralla viihtynyt Matti Salo, 48, päätti lähteä yrittäjäksi, hän mietti analyyttisenä ihmisenä tarkkaan, mitä halusi uudelta alulta.

– Laskin, että ammatillinen urani on tullut puoliväliin, ja olin jo pitkään miettinyt, että olisi kiva opetella jokin uusi toimiala.

Yrittäjyys oli kiehtonut Saloa jo kauan, mutta rahoitusalalla se ei olisi ollut kovinkaan helppoa. Työ olisi joko omaisuudenhoitoa tai konsultointipohjaista – saman tyyppistä kuin aiemmin mutta omaan lukuun. Työyhteisö tosin puuttuisi: olisi vain mies ja hänen osaamisensa.

Omaisuudenhoito taas vaatisi paljon pääomia. Eikä Salo kokenut olevansa tyyppi, joka pelaa markkinoita vastaan pienessä porukassa. 

– Lisäksi haluan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Kauppiaan työssä yhdistyvät nuo toivomani asiat: kokonaan uusi toimiala, uuden oppiminen, ihmisten kanssa toimiminen ja yrittäjyys, Salo kiteyttää.

SWOTilla hyvät ja huonot puolet

Ennen päätöksentekoa Salo teki itselleen SWOT-analyysin kauppiasyrittäjyydestä: mitkä olivat sen hyvät ja huonot puolet?

Salon K-kauppiasystävät ja entiset kauppiaat toimivat sparraajina ja kertoivat alan hyvistä ja huonoista puolista.

Yksi hyvistä on yrittäjän vapaus. Kauppias on oman itsensä herra, mikä tiukasti rajoitetulla ja säännellyllä rahoitusalalla on kovin vaikeaa.

– En ollut pystynyt käyttämään sitä kekseliästä ja ideoivaa puolta, joka minussa on. Kauppiaana saan kokeilla ja toteuttaa ideoitani yhdessä muiden kanssa. Halutessamme voimme nostaa vaikka makkarat joulusesonkina ovenpieleen, jos haluamme kokeilla!

– Itseäni puhuttelee myös se, että kauppias on näkyvä yhteisönsä jäsen. Hänen pitää olla hyvin verkostoitunut paikallinen hahmo. Se voi olla raskasta sellaiselle, joka ei siitä tykkää, mutta minulle se sopii.

Huonoihin puoliin kuuluvat esimerkiksi riskit. Ketjukauppias laittaa omaa ja velkarahaa likoon, kuten kuka tahansa muu yrittäjä. Työpäivät ovat pitkiä. Työ vie helposti mennessään, sillä mitä enemmän tekee itse, sitä enemmän jää viivan alle.

Aiemmista opeista hyötyä

Matti Salo sanoo haaveilleensa rahoitus- ja pankkialasta pienestä pitäen. Vanhemmat nauroivat, kun Pikku-Matti leikki roopeankkamaisesti leikkirahoilla ja oli aina myymässä jotakin hyvällä voitolla.

Eipä siis ihme, että Salo päätyi lapsuuden Oulusta Vaasaan opiskelemaan kauppatieteitä, sieltä pankkiin töihin ja lopulta pankinjohtajaksi Danske Bankiin. 

Kaupan alalle hän oli meinannut päätyä jo opiskelujen loppuvaiheissa, kun hänet oli jo valittu Citymarket-tavaratalojohtajatraineeksi.  

Matti Salo kaupan tiskin takana
Jutuntekohetkellä Matti Salo oli odottamassa tarjousta omasta kauppapaikasta.

Vaan ei parinkymmenen vuoden ura rahoitusmaailmassa kuitenkaan hukkaan mennyt. Salo huomasi ilokseen kauppiasvalmennuksen ja -harjoittelun aikana, että kaikesta hänen aiemmin urallaan oppimastaan, esimerkiksi asiakaskokemuksen tai työntekijäkokemuksen johtamisesta, on hyötyä myös kauppiaana.  

Töitä hyvällä asenteella

Kauppiaan työ on paitsi kaupantekoa, pitkälti myös henkilöstöasioiden hoitoa. Salon kauppiasharjoittelu¬paikoista Espoon Kauklahden K-Marketissa oli töissä kymmenkunta henkeä, hieman isommassa K-Supermarket Lasihytissä 30–40 henkeä.  

Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvällä asenteella useimmat tätä tekevät.

Väkeä tarvitaan paljon, koska monet ovat osa-aikaisia tai silloin tällöin työtä tekeviä opiskelijoita. Kauppiaan työhön kuuluukin paljon rekrytointia, perehdyttämistä ja kouluttamista.  

– Kaupan alalla porukat vaihtuvat usein, mikä eroaa esimerkiksi asiantuntijatöistä. On paljon nuoria ihmisiä, jotka tulevat vain käymään, ja toisaalta ihmiset tekevät työtään eri motivaatiotasoilla. Olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvällä asenteella useimmat tätä tekevät. Yritän saada ihmiset viihtymään ja osallistumaan.  

Kotijoukkojen tuki tärkeää

Salo suunnitteli kauppiaaksi lähtemistä pitkään, jopa kolme vuotta. Hän kävi päätösprosessin läpi huolellisesti, eikä halunnut lähtemisellään aiheuttaa pankille tai kollegoille ongelmia.

Kotijoukkojen tuki on Salolle tärkeää, vaikuttaahan kauppiaan ura paljon perheen arkeen. Aiemmassa työssään hän pystyi eri tavalla järjestämään esimerkiksi etäpäiviä, kuskaamaan lapsia harrastuksiin – jotain mitä vuorotyöläinen ei noin vain tee.  

Vaimo kuitenkin tuki päätöstä uudesta alusta. Myös perheen kaksi lasta, toinen heistä jo täysi-ikäinen, ovat sitoutuneet isän päätökseen.  

Keskon kauppiasvalmennus kesti vajaan vuoden. Valmennuksen aikana Salo oli kaupassa töissä eri tehtävissä.

Jutuntekohetkellä hän on odottamassa tarjousta omasta kauppapaikasta. Ensimmäisen kaupan perässä ei ole ajatuksena muuttaa muualle Espoon Laaksolahdesta, mutta kauppapaikka voi sijaita myös kauempana lähikulmilta, esimerkiksi tunnin matkan päässä kotoa.

Taloudellista hyötyä onnistumisista

Taloudellinen satsaus on ollut merkittävä, Salo myöntää. Palkka on tällä hetkellä paljon aiempaa pienempi, samaa luokkaa kuin muilla kaupan alalla. Varallisuuttakaan ei ole tullut kerrytettyä niin paljon, että voisi vain puuhastella.

Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on kuitenkin hyötyä muutoksesta myös taloudellisesti. Nyt se on omissa näpeissä.  

– Eivätköhän kaikki palkansaajat ajattele, että olisipa mukavaa, jos omista onnistumisista saisi enemmän taloudellista hyötyä.

Oletko kiinnostunut yrittäjäksi lähtemisestä? Tutustu OP Uusimaan yritys- ja yhteisöpankin palveluihin, ja miten voimme olla yrityksesi kumppani eri hetkissä. 

OP Uusimaan asiantuntijat ovat tukenasi yrityksen eri vaiheissa. Jätä yhteydenottopyyntö  meille, ja olemme sinuun yhteydessä.