Termiä hiilineutraalius on alettu käyttämään alun perin planetaarisella tasolla. Idea termin taustalla on tasapaino: globaalisti tuotetaan päästöjä vain sen verran, kuin niitä pystytään maapallolla ilmakehästä poistamaan, pääasiassa hiilinielujen avulla. Yritykset ovat sittemmin ottaneet laajasti käyttöönsä eri termejä ilmastotavoitteissaan. Syy termien yleispätevyyden puutteelle saattaakin olla se, että ne suunniteltiin alun perin planetaariselle tasolle, ei yksittäisille yrityksille.

Taistelemme kiihtyvää ilmastonmuutosta vastaan, joten termien leviäminen laajaan käyttöön oli odotettavissa. Keskustelussa ilmastonmuutoksesta ja sen hillitsemisestä on olennaista oppia ymmärtämään ja käyttämään termistöä oikein. Termien selkeän viitekehyksen puuttuessa tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo, mutta samaan aikaan olisi kriittisen tärkeää hahmottaa, mitä asetettuihin ilmastotavoitteisiin sisältyy ja mitä toimenpiteitä ne vaativat toteutuakseen. 

Hiilineutraaliuden määritelmä 

Hiilineutraaliudessa yritykset haluavat kumota aiheuttamansa päästöt eli tavoitella tilaa, jossa nettovaikutus ilmastoon on nolla. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta todellisuus on paljon monimutkaisempi. Kompensointi on yksi työkalu tavoiteltaessa hiilineutraaliutta, mutta siihen liittyvän hiilimarkkinan ymmärtäminen aiheuttaa yrityksille tyypillisesti paljon haasteita. Nämä haasteet voivat johtaa hiilineutraaliustavoitteen vaihtamiseen joksikin muuksi ilmastotavoitteeksi, jossa kompensoinnin rooli on vähäisempi. Hiilineutraaliustavoite voi olla viestinnällinen riski.

Hiilineutraaliustavoitteissa sisällytettyjen päästöjen tarkastelun laajuus vaihtelee. Käytännössä joissakin lähestymistavoissa keskitytään koko toiminnan hiilidioksidipäästöihin (Scope 1, 2 ja 3), kun taas toiset lähestymistavat ottavat huomioon vain oman toiminnan suorat ja epäsuorat hiilidioksidipäästöt (Scope 1 ja 2). Jälkimmäisessä tavoitteessa voi siis toimialasta riippuen olla mukana vain muutama prosentti tai vähemmän koko toiminnasta aiheutuvista päästöistä. 

Yritysten hyvin yleisenä ilmastotavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius oman toimintansa osalta, jolloin arvoketjujen päästöt (Scope 3) jätetään tarkastelun ulkopuolelle. Tämä voi johtua siitä, että vaikutusmahdollisuudet arvoketjujen päästöihin koetaan vähäisiksi tai laskenta ei ole tarpeeksi tarkalla tasolla. 

Sen sijaan esimerkiksi yrityksien hiilineutraalina markkinoitavan tuotteen hiilijalanjäljen tulisi olla nolla koko elinkaaren ajalta. Hiilineutraalin tuotteen määrittely onkin nähty ongelmalliseksi, ja sen käyttö ollaan kieltämässä EU:ssa. Hiilineutraaliuden lisäksi joskus kuulee käytettävän termejä ilmastoneutraalius tai kasvihuonekaasuneutraalius, ja ero näiden termien välillä liittyy siihen, mitä ilmastoa lämmittäviä kaasuja tai muita ilmastoa lämmittäviä vaikutuksia on otettu tavoitteeseen mukaan. 

EU:n ilmastolaki puhuu ilmastoneutraaliudesta ja määrittelee termin tavoitteiden kautta. Ilmastolaissa EU on asettanut ilmastoneutraaliuden vuoteen 2050 mennessä sitovaksi tavoitteeksi. Välitavoitteena on kasvihuonekaasujen nettopäästöjen vähentäminen vähintään 55 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Ilmastoneutraaliuden ajatellaan EU tasolla tarkoittavan vähemmän päästöjä sekä tasapainoa aiheutettujen ja sidottujen päästöjen välillä. Hiilinieluilla on keskeinen rooli ilmastoneutraalissa unionissa, ja hiilidioksidin talteenotto ja pysyvä varastointi on työkaluvalikoimassa mukana. 

Hiilineutraaliudesta kohti nettonollaa

Yritysten hiilineutraaliuden tavoittelu ei välttämättä ole toimiva lopputavoite, ja siksi pitkällä aikavälillä tarvitaan yritysten nettonollatavoitteita. Nettonolla-määritelmään tulee sisällyttää toiminnan kaikki päästöt (Scope 1, 2 ja 3) ja sen tulee viitata kaikkiin kasvihuonekaasuihin, ellei määrittelystä ole erikseen rajattu pois jokin ilmastoa lämmittävä kaasu. Nettonollatavoitteissa lähdetään liikkeelle päästöjen reilusta vähentämisestä, ja siksi se olisi hyvä omaksua ainoana riittävänä lopputavoitteena. Kompensointi jossain muodossa voi olla mahdollista, mutta vasta aivan viimeisten päästöjen osalta. 

Science Based Targets -aloitteen (SBTi) vuonna 2021 julkaisema nettonolla-standardi oli maailman ensimmäinen yritysten nettonollatavoitteiden arviontiin tarkoitettu viitekehys, joka on linjassa ilmastotieteen kanssa. Aloitteessa on tällä hetkellä mukana 9 557 yritystä, jotka ovat joko asettaneet tavoitteita tai sitoutuneet asettamaan niitä.

SBTi-viitekehys nettonollasta voidaan tiivistää kolmeen pääkohtaan. Ensinnäkin yritysten tulee asettaa lähitulevaisuuden tieteeseen perustuvat tavoitteet, joilla koko toimintaan liittyvät kasvihuonekaasupäästöt suunnilleen puolittuvat vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi yritysten tulee asettaa pitkän aikavälin tieteeseen perustuvat tavoitteet, joilla leikataan kaikki mahdolliset kasvihuonekaasupäästöt (yleensä yli 90 prosenttia) ennen vuotta 2050. Kolmanneksi yritysten tulee pysyvästi poistaa ja varastoida hiiltä tasapainottaakseen viimeiset 10 prosenttia (tai vähemmän) jäljelle jääneistä kasvihuonekaasupäästöistä, joita ei pystytä vähentämään. SBTi ei toistaiseksi ole ilmaissut omaa kantaansa vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden hyödyntämiseen kompensoinnissa, ja päätöstä on lykätty vuoteen 2025.

Suomalaisista yrityksistä tieteeseen perustuvia pitkän aikavälin nettonollatavoitteita on asettaneet esimerkiksi Ahlstrom, Anora Group, Elenia, Elisa, Fondia, Halti, Lindström Group, Nokian Renkaat ja Posti Group.

Entä ovatko nettonolla ja nollapäästöt sama asia?

Yksinkertainen vastaus on, että nettonolla ja nollapäästöt eivät ole sama asia. Tiukimpien määritelmien mukaan nollapäästöisyyden edellytys on, että toiminnasta ei synny lainkaan kasvihuonekaasupäästöjä, ei omia eikä arvoketjun. 

Päästöjä tasapainottavia toimenpiteitä, kuten kompensaatiota tai hyvitystä, ei niin ikään tarvita, koska päästöjäkään ei synny. Käytännön tarkastelu osoittaa, että yritysten nollapäästöisyyden määrittely voi jonkin verran poiketa tästä kaikkein tiukimmasta tulkinnasta. Käytetty metodologia on hyvä avata läpinäkyvyyden varmistamiseksi. 

Läpinäkyvyys on avainasemassa ilmastotavoitteiden asettamisessa

Yrityksen ilmastotavoitteita asettaessa on tärkeää käyttää selkeää, johdonmukaista ja läpinäkyvää metodologiaa, jotta tavoitteissa ei ole sijaa tulkinnalle. Tämän lisäksi ilmastotavoitteiden mahdollinen ulkoinen arviointi ei ainoastaan lisää uskottavuutta sijoittajien, rahoittajien ja muiden sidosryhmien silmissä, vaan antaa yhtiölle itselleen varmuuden siitä, että omat tavoitteet ovat linjassa tieteen tai Pariisin ilmastosopimuksen kaltaisten aloitteiden kanssa. 

Termien viidakossa konsensus on, että planetaarinen nettonolla tulee saavuttaa vuoteen 2050 mennessä, jotta pahin ilmastokatastrofi vältetään. Myös yksittäisten yritysten näkökulmasta tällä hetkellä tärkeintä on vähentää reippaasti kaikkia koko toimintaan liittyviä päästöjä – sekä asettaa läpinäkyvät ilmastotavoitteet mahdollisimman tarkalle tasolle. 

Lue myös:

Transitiorahoitus: avain ilmastotavoitteiden saavuttamiseen‍