Mitä sinä osaat? No tietenkin vaikka mitä. Niin selvää, mutta sen sanoitus voikin olla tosi hankalaa. Osaamisen sanoittamisen taitoa tarvitaan monessa kontekstissa - muun muassa työnhaun tai työpaikan vaihtamisen yhteydessä. Lue vinkit, miten teet siitä hieman helpompaa ja konkreettista.

Teksti Anri Helokangas, Talent Acquisition Specialist, OP:n Rekrytointi- ja työnantajakuvatiimi
Kuva Aleksi Humalainen
Julkaistu 29.12.2020

Osaamismörkö. Meistä jokainen on todennäköisesti joskus ollut tilanteessa, jossa osaamismöröksi kutsuttava joukko epämääräisiä taitoja ja ominaisuuksia on pitänyt avata paperille ja mielellään niin, että siitä selviävät omat vahvuudet sekä ydinosaamisalueet. Tämä on kaikkea muuta kuin helppoa, mutta saatavilla on apua.

Itse olen saanut reilun 10 vuoden aikana auttaa satoja ihmisiä kertomaan sen, mitkä ovat heidän vahvuuksiaan ja mitä he voivat tuoda tullessaan liittyessään uuteen organisaatioon.

Mitä osaaminen edes on?

Yleisenä ja tärkeimpänä asiana on miettiä se, että miten vastata siihen itse ilmoitukseen tai tehtävänkuvaan, joka on käsillä. Ilmoituksessa on kerrottu ne asiat, joita sillä kerralla ja juuri siinä tehtävässä haetaan. Ei kannata syleillä koko maailmaa, vaan taitoa on sekin, että osaa valita ne tärkeimmät asiat, joista on hyötyä tehtävässä.

Niillä 18 vuoden takaisilla kesätyökokemuksilla ei siis välttämättä ole enää painoarvoa, vaikka jokainen työkokemus on tärkeä ja on varmasti kasvattanut osaamistasi.

Tässä siis ensimmäiset vinkit:

Vastaa selkeästi hakuilmoitukseen ja referoi niitä työkokemuksia, joista on tehtävässä hyötyä. Ei-relevantit kokemukset voit niputtaa CV:ssä yhdeksi kokonaisuudeksi. Kannattaa muistaa kuvailla tehtäviä ja vastuita niin kuin ne ovat todellisuudessa olleet.

Työnantajaa kiinnostaa kuulla se, mitä sinä tuot tullessasi. Näin ollen hakemuksen ensimmäiseen kappaleeseen ei kannata kirjoittaa sitä, että mitä hyötyä sinä saat tässä tehtävässä, vaan kääntää ajatus suoraan työnantajan näkökulmaan.

Ethän keitä sekametelisoppaa

Toinen havainto, jonka teen lähes aina, kun lähdemme sanoittamaan omaa osaamistamme, on se, että meillä ihmisillä on tapana ajatella monessa kohdin aivan liian hankalasti ja liian isoja kokonaisuuksia. Osaaminen koostuu itseasiassa monista eri asioista, joiden ei tarvitse olla maailmankaikkeutta hiveleviä.

Osaaminen on vähän kuin sekametelisoppa, jossa aineksina ovat oppimasi asiat eli tiedot ja taidot, kokemasi asiat sekä ripaus yleistä elämänkokemusta. Nämä asiat pitää osata kertoa myös yksinkertaisesti ja konkreettisesti.

Meillä jokaisella on osaamisessa myös erilaisia tasoja, yleensä meillä on 1-2 ydinosaamista. Tämän lisäksi meillä on paljon osaamista, jotka tukevat näitä ydinosaamisia. Nämä kaikki yhdessä määrittävät sinun kokonaisosaamisesi.

Tässä vinkkejä osaamisen tunnistamiseen ja sanoittamiseen:

Kun olet tunnistanut ne relevanteimmat tehtävät ja vastuualueet, joista on haettavassa tehtävässä hyötyä, pilko ne pienemmiksi palasiksi. Oivaltava tapa tähän on miettiä sitä kautta, että mitä osaamista ilman et olisi tehtävässä suoriutunut.

Tee sama harjoitus kaikkien työkokemustesi kohdalla. Mieti, mitä erillisiä osaamisia sinulle on kertynyt kussakin tehtävässä ja mitä yleisiä osaamisia sinulla on olemassa. Osaamista kertyy kaikkialta, myös vaikka harrastuksista. Tämän jälkeen kerro näistä osaamisista mahdollisimman konkreettisesti. CV:ssä voit listata ja ryhmitellä asioita, mutta hakemuskirjeessä ne vaadittavat vastuut sekä osaamiset kannattaa kirjoittaa auki.

Osaamisen sanoittamiseen kannattaa käyttää aikaa ja nähdä vaivaa. Kun tekee itselleen oman osaamisen työkalupakin, on sieltä jatkossa huomattavasti helpompaa nostaa niitä konkreettisia osaamisia. Tärkeintä on muistaa se, että oma osaaminen ei ole pysyvä tila, vaan se kehittyy jatkuvasti. Siksi työkalupakkia kannattaa päivittää vaikkei esimerkiksi työnhaku olisikaan ajankohtaista.

Seuraava blogikirjoitukseni jatkaa tästä osaamisen tunnistamisesta sen sanoittamiseen, eli miten niistä voi kertoa esimerkiksi työnhaun dokumenteissa.

Kirjoittaja Talent Acquisition Specialist Anri Helokangas työskentelee OP:lla Rekrytointi- ja työnantajakuvatiimissä. Tiimin tavoitteena on luoda jokaiselle hakijalle erinomainen hakijakokemus, kehittää rekrytoinnin ketteriä toimintamalleja sekä luoda edellytykset sille, että OP on finanssialan houkuttelevin työnantaja. Anrin henkilökohtaisena intohimona näiden asioiden lisäksi ovat data, analytiikka ja raportointi. Jos hän on joskus myöhässä jostain, yleensä syynä on se, että jokin mielenkiintoinen raportti on jälleen kerran imaissut mukaansa