Puhetta työelämästä

Agile Coach on toiminnan auditoija ja ketteräpoliisi, joka tulee paikalle asioiden mentyä pieleen. Siinä muutamia lausahduksia, joita olen kuullut viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana Agile Coachina toimiessani. Onnekseni en jaa tätä näkemystä omasta roolistani, tuosta tuskin jaksaisin joka päivä innostua.

Mietiskelimme tässä parin kokeneen Agile Coachin kanssa, minkälaista heidän työnsä on. Miksi ihmeessä Agile Coacheja tarvitaan? Tässä muutama esimerkki, miten Agile Coach voi auttaa.

Mieleeni intuitiivisesti nousseet adjektiivit pohtiessani Agile Coach -työn arkea muistuttavat vahvasti hyvää viiniarvostelua. Arjen työni Agile Coachina on rikasta, moninaista, kumpuilevaa sekä pirskahtelevaa.

OP on ollut jo nelisen vuotta muutosmatkalla kohti ketterämpää ja itseohjautuvampaa toimintakulttuuria. Tätä kautta pyrimme parantamaan henkilöstökokemusta, nopeuttamaan arvontuotantoa asiakkaalle ja lisäämään toiminnan tehokkuutta. Haluamme siis keskittää huomioimme olennaisimpiin asioihin ja tehdä ne fiksusti maaliin saakka, niin että asiakas hyötyy siitä.

Monet tulevaisuuden työtaidot vaativat aikaa ja harjoittelua. Ollaksesi aallon harjalla 2025, mitä tarvitsee alkaa harjoitella jo tänään? Mitä pitää ottaa henkilökohtaiseen osaamisen kehittämisen suunnitelmaasi jo nyt ja miten voit edistää tulevaisuuden työtaitojen oppimista?

Sen tärkeydestä ja toteutumisesta puhutaan työpaikan palavereissa ja kahvihuoneessa, siitä tehdään kyselyitä ja niiden tuloksia päivitellään. Aiheesta kirjoittavat suuret, vakavasti otettavat päivälehdet ja naistenlehdet kertovat kokemuspohjaisia kertomuksia yksilöiden heräämisestä työhyvinvointiin. Eikö tämä jo riitä? Vastaus on lyhyesti: Ei.

Oli matkan päämääränä sitten sormuksen kaappaaminen takaisin itselleen, aarteen löytäminen tai uudenlainen toimiva organisaatio, on valtavan tärkeää antaa tilaa erilaisille tunteille ja keskustella niistä.

Istun palaverissa 40:n muun kanssa. Luottamusmiehiä, työpaikoista valittuja edustajia, useampi yritys, monta eri toimialaa. Tarkoituksenamme löytää yhteinen sävel. Meitä esihenkilöitä on neljä. Minä edustan kaksoisroolillani esihenkilöitä ja erikoiskauppaa. Ymmärrän edustukseni rajallisuuden, sillä olen ainoa esihenkilöistä, jolla on oikeus palkata ja irtisanoa.

Työntekemisen muotojen muutokset, kuten monipaikkainen työskentely ja hybridityö, luovat ennen kaikkea mahdollisuuksia, mutta aikaansaavat toki myös perustavaa laatua olevia pohdintoja: missä työskenteletkään päänsääntöisesti, missä asuinpaikkasi sijaitseekaan, miten ja milloin työmatkailet jne. Keskityn tässä kirjoituksessani työmatkailuun liittyvään asumiseen tai oikeammin majoittumiseen.

Että minua suututti. Koulussa hoettiin, että 1+1=2. Minä vastasin opettajalle: ”Ei välttämättä, jos emme tiedä asiaan liittyviä seikkoja.” Mielestäni 1+1 oli aina enemmän kuin kaksi, koska kaksi ihmistä kaikissa tilanteissa tuottaa enemmän kuin vain tyhmän kakkosen. En ajatellut matematiikkaa. Ajattelin ihmisiä. ”Nuori individualisti”, opettajani lausahti.

Työssä jaksaminen on otsikoissa. Palautuminen työpäivän jälkeen on yhä useammalle haasteellista, sillä on jopa vaikea tunnistaa, koska työpäivä päättyy. Itsensä johtamisen opettelu on tässä keskeistä.

Ok, myönnetään; hieman raflaava otsikko ja antaa ymmärtää, että olisin töissä pohjoisen pohjoisessa. Lienen niitä henkilöitä, jotka pandemian myötä alkoivat miettiä omaa työpaikkaansa ja mahdollisuuksia työskennellä muualla. Minulla oli hyvä työpaikka pääkaupungissa ja olin hyvin tyytyväinen. En halunnut lähteä yrityksestä, ja kuitenkin ymmärtääkseni työtä ja asiakkaitani paremmin, minun pitäisi saada laajempaa kokemusta tältä toimialalta. Siinäpä pulma!