Puhetta työelämästä

Työntekemisen muotojen muutokset, kuten monipaikkainen työskentely ja hybridityö, luovat ennen kaikkea mahdollisuuksia, mutta aikaansaavat toki myös perustavaa laatua olevia pohdintoja: missä työskenteletkään päänsääntöisesti, missä asuinpaikkasi sijaitseekaan, miten ja milloin työmatkailet jne. Keskityn tässä kirjoituksessani työmatkailuun liittyvään asumiseen tai oikeammin majoittumiseen.

Että minua suututti. Koulussa hoettiin, että 1+1=2. Minä vastasin opettajalle: ”Ei välttämättä, jos emme tiedä asiaan liittyviä seikkoja.” Mielestäni 1+1 oli aina enemmän kuin kaksi, koska kaksi ihmistä kaikissa tilanteissa tuottaa enemmän kuin vain tyhmän kakkosen. En ajatellut matematiikkaa. Ajattelin ihmisiä. ”Nuori individualisti”, opettajani lausahti.

Työssä jaksaminen on otsikoissa. Palautuminen työpäivän jälkeen on yhä useammalle haasteellista, sillä on jopa vaikea tunnistaa, koska työpäivä päättyy. Itsensä johtamisen opettelu on tässä keskeistä.

Ok, myönnetään; hieman raflaava otsikko ja antaa ymmärtää, että olisin töissä pohjoisen pohjoisessa. Lienen niitä henkilöitä, jotka pandemian myötä alkoivat miettiä omaa työpaikkaansa ja mahdollisuuksia työskennellä muualla. Minulla oli hyvä työpaikka pääkaupungissa ja olin hyvin tyytyväinen. En halunnut lähteä yrityksestä, ja kuitenkin ymmärtääkseni työtä ja asiakkaitani paremmin, minun pitäisi saada laajempaa kokemusta tältä toimialalta. Siinäpä pulma!

Kevätsiivouksen aika ja huomaat, että kaikenlaista turhaa on kertynyt kaappeihin. Tavarat ja vaatteet ovat hyväkuntoisia, joten et niitä raaskisi roskikseen heittää ja päätät kokeilla myydä ne käytetyn tavaran myyntipaikalla verkossa. Eikä aikaakaan, kun saat ensimmäisen yhteydenoton: ostaja on valmis maksamaan tuotteesta pyytämäsi hinnan ja tehdä kaiken sinulle helpolla tavalla, käyttäen kuriiripalvelua. Onpas helppoa ja kätevää, ajattelet, ja suostut ehdotukseen. Vai kannattaako sittenkään suostua?

Olen joskus miettinyt, miksi toiset ihmiset tuntuvat saavan enemmän aikaan kuin toiset. Toisilla on aina kiire ja toisilla taas ei. Kaikilla meillä on kuitenkin sama 24 h vuorokaudessa ja seitsemän päivää viikossa. Silti toiset eivät ehdi harrastaa, ovat usein myöhässä, työpöydälle kasaantuu keskeneräisiä töitä jne…

Hyväksytyksi tuleminen sellaisena kuin on, on tunne, jonka jokainen meistä haluaa kokea. Se korostuu, kun tutustuu uusiin ihmisiin. Miksi erilaisuuden hyväksyminen on välillä niin vaikeaa?

Olemme siirtymässä hybridityöhön; paluu toimistoon on alkanut. Maailma ympärillämme on kuitenkin jatkuvien, ja yhä enenevässä määrin täysin yllättävien ja odottamattomien muutosten kourissa. Miten hyvin tällaisessa epävarmuudessa hybridityön tekemisen ajatus voi käytännössä toteutua sellaisen OPlaisen näkökulmasta, joka työskenteleekin vähän kauempana muusta tiimistä?

Minkälaista palvelua annat työtoverillesi? Kun saat palautetta, annat palautetta, sovit kokouksen, peruutat kokouksen. Entä jos joudut tekemään muutoksia sovittuun?

Työnantajakuva on aina subjektiivinen näkemys, joka henkilölle muodostuu hänen yrityksestä saamansa tiedon ja kokemusten pohjalta. Sisäisen työnantajakuvan tulee olla yhtenäinen ulkoisen kanssa, muutoin uskottavuus kärsii roimasti.

Ostamassasi tuotteessa tai palvelussa on vikaa ja koitat saada yhteyttä yrityksen asiakaspalveluun. Puhelimessa sinua on vastassa numerokoodeja näpyteltäväksi robottiäänen ohjeistuksen mukaan, mutta ohitat ne, sillä et jaksa etsiä tarvittavia lukuja mistään. Päästyäsi asiakaspalvelijan puheille, hän lopulta kertoo, ettei asiaa voida hoitaa puhelimessa ja ohjaa asioimaan paikan päällä.

Antti Tuisku laulaa kappaleessaan. ”Taas mennään rahan takii, ei rakkaudest lajiin, vaan rahan takii…”