Puhetta työelämästä

Lakeja täytyy olla, jotta yhteiskunta toimii. Samalla sääntelyä voi olla liikaa tehokkuuden, sujuvuuden ja talouskasvun kannalta. Kyse on rationaalisuuden paradoksista.

Työmuisti on tapa hallita tietotulvaa, joka voi töissä aiheuttaa kuormitusta ja tärkeiden asioiden unohtumista.

Elokuu tarkoittaa monelle sitä, että kalenteri alkaa taas täyttyä. Kalenterin pystyy pitämään hallinnassa, mutta se vaatii rutiineja ja kurinalaisuutta.

Tietotyötä tekevien päivät koostuvat enenevissä määrin kokouksista. Voisi siis kuvitella, että olisimme jo melko hyviä kokousten järjestämisessä, eikö?

Henkilö osoittaa pöydän alla sormellaan uutta tulokasta kohti ja kuiskaa minulle; ”Kyllä se into tuosta laantuu. Kahdessa vuodessa tuokin työntekijä oppii, että mikään ei tule muuttumaan.”

Ystäväni kamppailee työyhteisössä, joka on hänen mielestään esimerkki huonosta johtamisesta. Tavoitteet ovat epäselviä, tehtäväkuvat vaihtelevat, tulipaloja sammutellaan jatkuvasti ja iso kuva on epämääräinen. Kuuntelin hänen huoliaan ja tuskailuaan työyhteisössään ja mietin, kuinka itsestään selvänä pidämme hyvää johtajuutta sen kohdatessamme. Ja kuinka merkityksellistä siitä tulee työhyvinvoinnin kannalta, kun johtajuus on rikki. “Kaksinaamainen rotta!”, ystäväni kuvasi johtoaan.

Kommunikointi, priorisointi, turhien rakenteiden poistaminen ja näkyvyyden tuottaminen ovat keskeisiä elementtejä strategian toteutuksen onnistumisessa. 

Johtaminen koetaan monesti karismaattisena ja sankarillisena tekona, jonka avulla näytetään suuntaa, luodaan innostusta, ja rakennetaan kuuluvuuden tunnetta. Johtamista pidetään myös universaalisena ratkaisuna - on ongelma mikä tahansa, johtaminen on vastaus. Harvemmin nostetaan esille sit', miten johtamisessa samanaikaisesti voi olla kyse omien määritelmien, itsenäisen ajattelun ja toiminnan rajoittamisesta.  

Yrityskulttuurilla on keskeinen rooli organisaatioiden toiminnassa ja menestyksessä. Se luo suuntaa, näkemyksen ja selkeyden. Se auttaa ihmisiä toimimaan yhdessä ja kohti yhteisiä tavoitteita. Yrityskulttuurilla on myös toinen puoli, mikä usein jää tiedostamatta. Se lukitsee tiettyyn maailmankuvaan, joka toisaalta voi estää näkemästä muita vaihtoehtoja, kuten tekojen seurauksia, tai niiden merkitystä laajemmassa kontekstissa. 

Puhelin hälyttää. Kukaan ei vastaa. Alan huolestua. Työntekijä on jo yli puoli tuntia myöhässä työvuoron alusta. Mietin onnettomuuksia, kolareita, mitä tahansa, mitä työmatkan aikana on työntekijälle saattanut käydä. Onko hän kunnossa?

Osaamisen kehittäminen on päivän sana. Ja puhumme nyt nimenomaan tulevaisuuteen varautumisesta ennemminkin kuin nykytilanteesta tai sen tarpeista, niitä ollenkaan väheksymättä. Moni meistä pohtii, mitä osaamista pitäisi kasvattaa, miten sen toteuttaisi ja missä vaiheessa työuraa siihen kannattaisi ryhtyä. Tai voi mieleen vilahtaa myös ajatus siitä, löytyykö mitään kiinnostavaa, tarvitseeko minun enää opiskella, onko panostuksesta vielä hyötyä tai olenko jo kenties liian vanha… Tässä tämän kuusikymppisen tuore kokemus.

Nurmi ei välttämättä ole aidan toisella puolella vihreämpää - ehkä jopa päinvastoin. Uudessa työssä voi alkaa kaivata vanhaa ja tällöin saattaa herätä odottamaton pelko. Työpaikan bumerangeille tunne voi olla tuttu.