Asuntomarkkinoiden tilanne on yhdelle ostajaryhmälle erittäin kiinnostava, mutta kovin yksiselitteinen se ei ole.

Teksti Joona Widgrén, senioriekonomisti OP Ryhmässä @OP_Ekonomistit
Julkaistu 23.9.2024

Asuntomarkkinoilta on pitkän odottelun jälkeen kuultu hieman positiivisiakin signaaleja. kauppamäärien nousu, korkojen lasku ja hintojen laskun pysähtyminenkin kielivät siitä, ettei asuntomarkkinoiden tilanne enää heikenny. Onko kuitenkin liian aikaista julistaa käänne alkaneeksi?

Tyypillisesti asuntojen kauppamäärät alkavat nousta ennen hintojen nousua, juuri niin kuin nyt on tapahtunut. Myös korkojen lasku, joka on ollut voimakasta loppukesän ja alkusyksyn aikana, tukee asuntomarkkinaa. Eikä työmarkkinakaan ole heikentynyt niin paljoa, että se hautaisi positiiviset merkit alleen. Näiden lisäksi tuloihin suhteutettuna asunnot ovat nyt poikkeuksellisen halpoja, ja tarjontaa on runsaasti.

Kaiken kukkuraksi suhdanne-ennusteemme perusteella myös tuleva talouskehitys tukee asuntomarkkinoita. Tulot kasvavat, työmarkkinat hieman vahvistuvat ja korkojenkin lasku jatkuu. Myös esimerkiksi asuntolainahakemusten määrän kasvu viestii hieman aiempaa positiivisempaa kuvaa. Lisäksi vähäinen rakentaminen ei ainakaan laske asuntojen hintoja. Eli nyt vain odotellaan, että markkinat elpyvät ja hinnat alkavat nousta voimakkaammin kuopastaan?

Ennusteemme perusteella nyt nähdyt elpymisen merkit alkavat hiljalleen voimistua, ja ensi vuonna asuntojen hinnatkin nousevat jo selvemmin. Hintojen nousun odotetaan kuitenkin jäävän melko maltilliseksi, ja parin vuoden takaisiin huippuhintoihin päästäisiin vasta vuosien päästä.

Asuntomarkkinoiden voimakkaampaa elpymistä jarruttaa yhä korkotaso; vaikka alas on jo tultu, ovat korot yhä viime vuosikymmenen tasoa korkeammalla. Esimerkiksi pari vuotta sitten korko-odotukset olivat nollan tuntumassa hamaan tulevaisuuteen asti. Nyt nollakorkomaailmaan paluusta ei ole odotuksia. Toisaalta omistusasumisen kustannukset ovat nousseet viime vuosina vauhdilla. Laskeneet asuntojen hinnat houkuttelevat ostajia, mutta samalla korkeammat asumisen kustannukset heikentävät omistusasumisen houkuttelevuutta, ainakin juuri tällä hetkellä.

Aiempaan verrattuna vuokra-asumisesta onkin tullut viime vuosina houkuttelevampaa, vaikka etenkin pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna omistusasuminen on yhä taloudellisesta näkökulmasta parempi ratkaisu.

Mitä asunnon ostajien sitten pitäisi odotetusta asuntomarkkinoiden elpymisestä ajatella? Ensiasunnon ostajille nyt ennakoidun kaltainen tilanne on siinä mielessä mieluisa, että asuntoja on yhä hyvin tarjolla, ja hinnat ovat selvästi alempana kuin vielä vaikka pari vuotta sitten. Eikä asuntojen hintojen odoteta enää juuri laskevan. Eli nyt voisi olla hyvä aika hypätä markkinoille. Toisaalta asunnon vaihtajat hyötyvät lisääntyneistä kauppamääristä, vaikka hintojen nousun varjopuolena kalliimpaan asuntoon muuttajilla saattaakin välirahan suuruus hieman nousta.

Käännepisteiden ennakoiminen on tunnetusti hankalaa, ja niin on myös asuntomarkkinoilla. Eli varmaksi käännettä ei voida julistaa kuin jälkikäteen. On kuitenkin selvää, että tällä hetkellä eväät asuntomarkkinoiden vireen kääntymiselle ovat kasassa.

Kirjoittaja Joona Widgrén työskentelee senioriekonomistina OP Ryhmässä. Hänen kiinnostuksensa kohteita ovat erityisesti data-analyysi sekä makrotalous.