Miten pörssiyhtiöt ovat pärjänneet vuoden 2021 ensimmäisellä vuosineljänneksellä?

Teksti Joona Heinola, kansainvälisten osakkeiden ja ETF:n asiantuntija @JoonaHeinola
Julkaistu 11.5.2021

Tuloskauteen ladattiin tälläkin kertaa kovasti odotuksia. Koronaepidemian laajemmasta puhkeamisesta on hieman yli vuosi aikaa ja vertailukaudella koronan vaikutus näkyi jo yhtiöiden tuloksissa. 

Suomalaisyhtiöiden Q1-tuloskausi muodostui tulosten osalta selvästi odotuksia paremmaksi kuten myös edellisellä kolmella vuosineljänneksellä. Tulosyllätysten taustalla oli jälleen kulusäästöt yhdistettynä kohtuullisiin liikevaihtoihin. Liikevoittomarginaali oli OP:n seurannassa olevien yhtiöiden osalta 12,3%, kun konsensusennusteilla marginaaliksi odotettiin 9,9%. 

Kurssinoususta on nautittu kautta linjan. Sektoreista vahvoja suorituksia saatiin laaja-alaisesti, kun lähes kaikkien sektoreiden liiketulokset olivat odotuksia vahvemmat. Sektoritasolla erityisen vahvoja tuloksia saatiin teknologiasektorilta Nokian jättiyllätyksen seurauksena, metsäteollisuudesta, metallinjalostuksesta, rakentamisesta sekä finanssisektorilta. 

Tulosvaroitukset ovat viime aikoina olleet lähes poikkeuksetta positiivisia. Ennen tuloskauden alkua OP Analyysin seurannassa olevien yhtiöiden osalta positiivinen tulosvaroitus saatiin Fiskarsilta, Keskolta, Rapalalta, Uponorilta, UPM-Kymmeneltä ja Valmetilta. Kotoilutrendi on jatkunut ja toisaalta vahvoja suorituksia nähdään samanaikaisesti suhdanteen vahvistumisesta hyötyviltä yhtiöiltä. Yhtiöt ohjeistavat pääsääntöisesti kuluvalle vuodelle tuloskasvua, mikä on linjassa ennusteiden kanssa. OP:n seurannassa olevien yhtiöiden osalta analyysitiimin ennustus kuluvan vuoden liiketuloksen kasvuksi on 36% ja samalla ylitettäisiin vuoden 2019 tulostaso. 

Odotuksia paremmat tulokset palkittiin pörssissä kurssinousuilla. Mediaani raportointipäivän kurssiliike oli +0,7% suhteessa indeksikehitykseen. Kurssi nousi lähes 60% yhtiöistä raportointipäivänä. 

Tutustu analyyseihin tarkemmin!

OP:n 10-henkinen analyysijoukko on valmiina murskaamaan numeroviidakon ja tiivistämään tästä tiedosta sijoittajalle olennaisimman sijoituspäätöksien tueksi. Yhtiöiden tuloksia käydään läpi videoiden ja kirjallisen analyysin muodossa.

Muuta evästeasetuksiasi

Katso kaikki tuloskaudet videot Youtubesta!

OP:n säästämisen ja sijoittamisen sivut

Instagramissa Telian tuloslive 23.4. sekä 29.4. supertorstain tuloskimara (yhteensä 16 eri yhtiön tulokset mukana. Mm. Nokia, Nordea ja Neste). 

Kirjoittaja Joona Heinola toimii OP:lla ETF-asiantuntijana ja hänen vastuullaan on ETF:n eli pörssinoteerattujen rahastojen myynti sekä kansainväliset osakkeet. Joona on toiminut sijoitusmarkkinoilla itse vuodesta 2010 ja työn puolesta vuodesta 2012 erilaisissa sijoittamiseen liittyvissä tehtävissä.