Yhdysvaltojen osakemarkkinan näkymät ovat viime aikoina huolettaneet sijoittajia, kun presidentti Donald Trump on pistänyt tuulemaan. Onko USA:n osakkeiden riemukulku ohi, vai ovatko ne edelleen osakesalkun tuotonlähde?
Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden viime vuosien tai jopa vuosikymmenten voittokulku on ollut vahvaa. Amerikkalaiset osakkeet ovat lyöneet muiden markkinoiden tuotot mennen tullen. Taustalla on ollut maan hyvä talous ja yritysten erinomainen tuloskehitys.
Kun monessa muussa kohteessa, kuten Euroopassa ja Japanissa, talouskasvu on loistanut poissaolollaan, on Yhdysvaltojen dynaaminen talous porskuttanut. Maasta on noussut yksi toisensa jälkeen maailman mahtiyhtiöitä, varsinkin teknologiasektorille.
Donald Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudellaan ajama talouspolitiikka 2017-2021 oli erittäin yritysmyönteistä, ja USA:n osakkeet tuottivat kaudella yli 90 prosenttia. Odotukset Trumpin uuteenkin kauteen olivat sitä myöten korkealla. USA:n osakkeet nousivat voimakkaasti viime syksystä asti Trump-toiveikkuuden voimalla.
Presidentti Trumpin viime kuukausien politiikka on kuitenkin saanut sijoittajat nyt pohtimaan, onko yhdysvaltalaisten yritysten tulevaisuus yhtä valoisa kuin menneisyys.
Trumpin ”Amerikka ensin” -politiikka on paikoin kääntynyt itseään vastaan. Tullit eri maihin johtavat vastatulleihin ja erilaisiin kaupanrajoitteisiin, jotka ovat ongelmia myös yhdysvaltalaisyhtiöille ja taloudelle. Kun odotukset yritysmyönteisestä politiikasta ovat olleet korkealla, on tulleihin keskittynyt politiikka ollut pettymys.
Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden arvostuskertoimet olivat kasvuodotusten vuoksi varsinkin teknojättien osalta erittäin korkealla, mutta viime viikkoina osakkeet ovat laskeneet, kun kovinta toiveikkuutta on höylätty osakekursseista pois.
Trump haluaa osakkeiden nousevan – ainakin pitkällä tähtäimellä
Vaikka Trumpin arvaamaton ja lyhyellä tähtäimellä talouskasvua hidastava politiikka huolettaa sijoittajia, kannattaa muistaa, että viime kädessä ”Amerikka ensin” -politiikan voittajia ovat yhdysvaltalaiset yritykset. Trump haluaa oman maansa ja sen yritysten menestyvän. Politiikan tavoite on, että lyhyellä tähtäimen kasvun hidastuminen johtaa entistäkin vahvempaan kasvuun pitkällä tähtäimellä.
Markkinat jännittävät, kuinka paljon talousriskejä ollaan valmiita ottamaan. Onkin jälleen tullut merkkejä, että jos joku politiikan toimi painaa osakkeet laskuun, ollaan siitä valmiita peruuttamaan. Trump ja hänen lähipiirinsä ovat miljardöörejä, joten USA:n hyvä talous ja osakemarkkinoiden nousu ovat heidän henkilökohtainenkin etunsa.
Epäselvyys USA:n lähiaikojen näkymien ympärillä on kasvanut. Toisaalta pidemmällä tähtäimellä USA on yhä maailman dynaamisin ja suurin talous, ja sitä Trumpkin kumppaneineen haluaa. Siten pitkän tähtäimen kasvunäkymät pidetään kunnossa.
Miksi kurssit ovat laskeneet Yhdysvalloissa?
Sijoittajaodotukset nousivat turhankin korkealle, ja nyt niitä on korjattu. Osakkeita nosti sekä hyvä tuloskehitys että arvostuskertoimien nousu. Jatkossa tuotot ovat matalampia ja heiluvampia, sillä yhtä kovaa myötätuulta USA:n osakkeet eivät lähiaikoina saa kuin aiemmin.
Se, että USA:n osakkeet eivät enää raketoi, ei kuitenkaan tarkoita, etteivät osakkeet nousisi jatkossakin. Trumpin tavoite on, että USA:n talous kasvaa ja yritykset menestyvät. Siten osakemarkkinat saavat tukea jatkossakin. Toivotaan, että muut maailman maat pääsevät yhtä vahvalle kasvupolulle kuin USA, mutta matka on vielä pitkä. USA on nyt ja jatkossakin osakemarkkinoiden tärkeimpiä tuottolähteitä.
Vastuunrajoitus
OP Varainhoito Oy (jäljempänä ”OP Varainhoito”) on OP Ryhmään kuuluva sijoituspalveluyritys. OP Varainhoito tarjoaa omaisuudenhoitopalveluita instituutioille ja muille yhteisöille sekä varakkaille yksityishenkilöille. OP Varainhoito voi toimia myös OP-Rahastojen salkunhoitajana.
Tämä OP Varainhoidon laatima materiaali on yleistä markkinainformaatiota ja markkinointimateriaalia, joka ei täytä riippumattoman sijoitustutkimuksen edellytyksiä, johon ei sovelleta kieltoja, jotka koskevat sijoitustutkimuksen levittämistä edeltävää kaupankäyntiä. OP Ryhmässä riippumatonta sijoitustutkimusta tuottaa OP Yrityspankki Oyj.
Esitys perustuu julkisiin lähteisiin ja informaatioon, joita OP Varainhoito pitää luotettavana. Tämä ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että esitetyt tiedot eivät kaikilta osin olisi täydellisiä ja virheettömiä. OP Varainhoito tai sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa esityksestä ja näiltä sivuilta saatavan muun informaation perusteella tehtyjen sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista, joita esityksestä saadun informaation käytöstä mahdollisesti aiheutuu.
Tätä esitystä ei tule pitää sijoitusneuvona, tarjouksena ostaa tai merkitä mitään arvopapereita, eikä kehotuksena yksittäisen sijoituksen toteuttamiseen
Kirjoittaja Lippo Suominen on OP:n päästrategi. Lippo on toiminut sijoitusmarkkinoilla salkunhoitajana ja päästrategina eri vakuutusyhtiöissä ja pankeissa vuodesta 1998.
Lisää aiheesta
Aiemmat kirjoitukset
- Toukokuun 2025 sijoitusnäkemys: Soutamista ja huopaamista
- Huhtikuun 2025 sijoitusnäkemys: Tullit nostivat epävarmuuden kattoon
- Maaliskuun 2025 sijoitusnäkemys: Politiikan ristiaallokossa
- Helmikuun 2025 sijoitusnäkemys: Tullit, tekoäly ja talous
- Sijoittamisessa tarvitaan kärsivällisyyttä ja hajautusta – Ylä- ja alamäet kuuluvat sijoittamiseen