Arvonlisäveron (ALV) korotus on aihe, joka herättää keskustelua ja mielipiteitä. Konkreettisesti verokannan muutos näkyy kuluttajille arkisten ostosten pienenä hinnankorotuksena. Pienistä puroista kertyy yhteiseen kassaan verotuloja vuositasolla lähes miljardi euroa. Vaikka veronkorotukset voivat tuntua raskailta, niillä on myös positiivisia vaikutuksia, jotka hyödyttävät yhteiskuntaa laajemmin.
Meidän kaikkien kannattaa käyttää nyt entistäkin enemmän suomalaisten yritysten tuotteita ja palveluita. Työllisyysluvut ovat olleet viime aikoina alaspäin ja PK-yritykset ovat merkittäviä työllistäjiä. Kun me kaikki ostamme PK-yrityksiltä, tarjoamme samalla myös työtä suomalaisille. Näin saamme pidettyä yhteiskunnan rattaat pyörimässä.
Vaikka ALV-korotus kirpaisee kuluttajien taloutta lyhyellä aikavälillä, niin pitkässä juoksussa se tervehdyttää valtion taloutta. Suomen talouden tilanne on heikko ja velkaantuminen on ollut niin vauhdikasta, että on pakko tehdä toimenpiteitä tilanteen saamiseksi hallintaan. Verotulojen lisääminen auttaa vakauttamaan valtion taloutta ja se on tärkeää pitkän aikavälin kestävälle kehitykselle.
Valtion kassakirstuun kerättävällä arvonlisäveron korotuksella hillitään nyt ensisijaisesti Suomen velkaantumista. Kun talouden suunta saadaan käännettyä, on myöhemmin mahdollista panostaa esimerkiksi julkisten palveluiden, kuten terveydenhuollon, koulutuksen ja infrastruktuurin parantamiseen. Tämä voi tarkoittaa vaikkapa sairaanhoidon, koulujen ja tieverkoston kehittämistä, joissa meillä on runsaasti odotuksia.
Vaikka ALV-korotukset voivat aluksi tuntua arjessa negatiivisilta, on tärkeää huomata, että sillä luodaan myös mahdollisuuksia saavuttaa kertaluokkaa suurempia hyötyjä yhteiskunnalle, siis meille kaikille.
ALV-muutos koskettaa oikeastaan kaikkia yrityksiä – samassa veneessä ovat niin pienet kuin suuretkin yritykset, joten kukaan ei saa siitä kilpailuetua. Kannattaa siis hoitaa tämä muutos ripeästi kuntoon oman yrityksen kohdalta ja jatkaa sitten oman liiketoiminnan vauhdittamista – joka toivottavasti mahdollistaa myös uusien työntekijöiden palkkaamista.
Heikki Peltola vastaa osuuspankkien pk-yritysasiakkaiden tuote- ja palvelukehityksestä, sähköisistä kanavista sekä pk-yritysrahoituksesta. Heikki on työskennellyt yli 30 vuotta yritysasiakkaiden kanssa useissa eri tehtävissä.
Lisää aiheesta
Aiemmat kirjoitukset
- ALV-muutos heitti yrityksen taloushallinnon tarkkaan paikkaan
- Mitä isot edellä… Vastuullisuuden vaatimus etenee arvoketjuissa
- Velkaannunko kaiken aikaa vai olenko jo maksamassa?
- Sijoitustrendi rantautui pk-yrityksiin – rahaa ei enää makuuteta yrityksen tilillä
- Pienten ja keskisuurten yritysten rahoituskysynnän piristymisessä piilee rohkaiseva viesti