Viisi vuotta sitten äitienpäivänä siilinjärveläistä Anneli Leskistä odotti hiukkasen normaalia isompi lahjapaketti. Pihassa komeili hänen miehensä Pentti Leskisen rakkaudella rakentama kasvihuone. Eikä valkoisena hohtava rakennus ollut mikä tahansa nettikaupasta tilattu tusinatuote, vaan Pentin itse suunnittelema ja kierrätysmateriaalista tekemä.

Puutarhaharrastukseen hurahtanut Anneli oli jo jonkin aikaa haaveillut uudesta kasvihuoneesta, sillä aiemmat kevyet, muoviset versiot eivät kestäneet aikaa eivätkä säitä.

– Siksi toivoin Pentiltä uutta, nimenomaan kierrätystavarasta tehtyä kasvihuonetta, kertoo Anneli.

Ennen vanhaan osattiin tehdä kunnon ikkunoita

Rakennustöitä harrastavalle Pentille oli vuosien varrella kertynyt varastoihin kuin tilauksesta jos jonkinlaista jämätavaraa. Mies kerrytti vielä materiaalipankkiaan keräämällä muun muassa eri kokoisia vanhoja, hyväkuntoisia ikkunoita, pihakiviä ja puutavaraa. Sitten hän piirsi rakennuksen suunnitelman ruutupaperille ja alkoi keväällä lumien sulettua toteuttaa vaimonsa haavetta.

Harkot Pentti muurasi toisiinsa uretaanivaahdolla. Se kuivuu paljon sementtiä nopeammin.

Ensin hän kaivoi noin 60 senttimetriä maata lapiolla ja teki sitten perustukset betoniharkoista. Harkot hän muurasi toisiinsa uretaanivaahdolla, joka kuivuu paljon sementtiä nopeammin eli noin puolessa tunnissa.

Rakennuksen perustuksiin ei tarvittu eristeitä, sillä Leskisten piha on hiekkamaata. Hiekkamaa ei roudi ja liikuta kasvihuonetta kuten savinen maa tekisi.

– Hioin ja maalasin ikkunoiden pokat valkoisiksi, ja rakensin niistä elementit ruuvaamalla ikkunat kiinni toisiinsa sivuista. Sitten pystytin elementeistä kasvihuoneen seinät. Vain katon puurakenteet ja pleksit ostin uusina.

OP_Media_kasvihuone_04.jpg

OP_Media_kasvihuone_03.jpg

Perinnerakentamista opiskellut Pentti tietää, että ennen vanhaan taloihin osattiin tehdä kunnon ikkunoita, jotka toimivat myös uudessa tehtävässään.

– Aikoinaan taitavat rakentajat tiesivät, että parhaat ikkunat tehtiin suon laidalla kasvaneista puista. Se on paikka, jossa puu kasvaa kovimmaksi ja kestävämmäksi, Pentti vinkkaa.

”Juuri sellainen, kuin tilasin”

Viimein koitti hetki, jolloin Anneli-vaimo näki äitienpäivälahjansa.

– Se oli ihana, ja juuri sellainen, kuin olin tilannut! Joimme pihassa kahvit heti uuden kasvihuoneen kunniaksi, muistelee Anneli avajaisia.

Kasvihuoneen perustusharkot ovat ystävän ylijäämää, ja kasvihuoneen ovikin on tehty kierrätysikkunasta ja vanhoista jämäpaneeleista. Oven säppi ja kahva irrotettiin vanhasta ikkunasta ja ovesta. Keskikäytävän pihalaatat ovat tuttavilta saatuja, samoin kuin kasvihuoneen sisällä olevat kasvilaatikoiden parrut.

– Katto on pleksiä. En käyttänyt kattoon vanhoja ikkunoita, ettei lumi ja sadevesi jäisi talvella seisomaan ikkunoiden puitteisiin, Pentti toteaa.

OP_Media_kasvihuone_01.jpg

Pentti huomioi myös sen, että vaimolla on riittävästi tilaa kulkea keskikäytävällä hoitamassa ja kastelemassa kasveja. Hän teki myös kasvulaatikoista riittävän syvät ja leveät.

OP_Media_kasvihuone_05.jpg

– Olen opettanut Kuopion Puutarhaseuran jäsenille kierrätyskasvihuoneen tekoa. Muutama jäsen onkin innostunut oman kasvihuoneen rakentamisesta, myhäilee Pentti.

Satojen lajikkeiden piha

Elokuun lopulla jutunteon aikaan Leskisten kukkapenkit ovat jo kauneimmat kukintonsa kukkineet, mutta takapihan hyötykasvimaa pursuaa perunaa, salaattia ja monenmoisia muita vihanneksia, juureksia ja marjoja. Siellä on myös paljon erilaisia puita päärynäpuusta ja pihtakuusesta lähtien.

– Emme ole koskaan laskeneet, montako lajiketta pihassa kasvaa. Jonain kesänä se pitäisi kyllä laskea, toteaa Pentti.

Kasvihuoneessa kypsyvät makeat Sungold-tomaatit kattoon asti yltävissä rungoissaan. Tämä tomaattilajike on Leskisten mukaan kaikista tomaateista makein.

– Ostin ensimmäisen taimen Türin kukkamarkkinoilta Virosta, sillä lajia ei täältä saa. Keväällä pidettävät markkinat ovat Viron merkittävin puutarhatapahtuma, Anneli sanoo.

OP_Media_kasvihuone_06.jpg

Kasvihuoneen kosteassa ja lämpimässä ilmanalassa viihtyvät myös rapeat lehtikaalit, kurkku, rucola ja basilika. Vaatimaton Anneli tosin väittää, ettei tomaattien ja yrttien kasvatus tänä vuonna täysin onnistunut.

– Käytin ensimmäistä kertaa lannoitteena hevosen lantaa, ja se saattoi olla virhe. Tomaatit saivat ehkä liikaa ravinteita, kuvailee Anneli seistessään kasvihuoneen loppukesän viidakkomaisessa tunnelmassa.

Ilmanvaihto ja kastelu kunnossa

Kasvihuoneessa kasvit saavat ilmaa, koska ovi jätetään usein yöksi raolleen. Lisäksi takaseinässä on tuuletusikkuna, jonka saa avoimeksi kahteen asentoon, raolleen sekä apposen avoimeksi. Pentti teki kasveille myös kastelujärjestelmän.

OP_Media_kasvihuone_02.jpg

– Kasvihuoneen viereinen vesisäiliö toimii omalla paineellaan. Vesi siirtyy putkia pitkin multaan asetettuihin kerapuikkoihin, jotka aistivat maan kosteuden, Pentti selventää.

Kastelujärjestelmä on kuitenkin vain tukitoimi, sillä pääosin tomaatteja ja yrttejä kastellaan käsipelillä.

– Viime kesänäkin hain lähilammesta 17 000 litraa vettä isoilla vesiastioilla, huokaa Pentti.

Niin innokasta Leskisten puutarhaharrastus jo on, että Anneli arvelee noin viiden neliön kokoisen kasvihuoneen käyvän pikkuhiljaa pieneksi.

– Niin, ja olisihan mukavaa, että kasvihuoneessa olisi myös pöydät ja tuolit, hän heittää.

Usein unelmilla on tapana toteutua. Ehkäpä Anneli saattaa jonain keväänä löytää miehensä rakentamasta kasvihuoneeseen uutta siipeä, kuka tietää.

Haaveissa oma kasvihuone? Kulutusluotto on laina, jolla voit rahoittaa elämäsi pienet tai suuret hankinnat. Voit hakea lainaa esimerkiksi auton ostoon, remonttiin tai kodin sisustamiseen. Tutustu ja tee hakemus kätevästi verkossa.

Lue myös:

Ystävykset ostivat siirtolapuutarhamökin – mökillä jaetaan niin työt, kustannukset kuin elämän ilot

Omista puista hirsitalon rakentaneet Korhoset: ”Emme tekisi mitään toisin”

Sami Koski loihti talonsa alakertaan risteilyharrastajan taivaan