Vaatehuoneen muutos työhuoneeksi. Kodinhoitohuoneesta lohkaistu sauna. Yhden ison makuuhuoneen jakaminen kahdeksi huoneeksi. Susanna ja Samuel Chazalmartinin liki sataneliöinen kerrostalokoti Kemissä on kokenut muutoksia perheen muuttuneiden tarpeiden myötä.

– Ensin rakennettiin sauna. Meillä oli tiedossa, että taloyhtiössämme olivat muutkin tehneet saunoja muutostyönä, joten haimme muutostyölupaa ja saimme sen, Susanna Chazalmartin, 51, kertoo.

Suunnitelmat teki hänen äitinsä mies, joka on työskennellyt kaupungin rakennustarkastajana. Taloyhtiön puolelta saunaprojektissa oli myös valvoja.

Pikkuinen sauna oli helppo lohkaista keittiön vieressä olevasta tilavasta kodinhoito- ja suihkuhuoneesta. Saunan puolelle jäi jopa pieni ikkuna.

Yhdestä makuuhuoneesta kaksi

Miten mahduttaa kasvava perhe olemassa oleviin neliöihin? Tätä Chazalmartinit pohtivat viitisentoista vuotta sitten, kun kolmas tytär ilmoitteli tulostaan ja vanhemmat tyttäret olivat 4- ja 6-vuotiaita.

– Mietimme, pitääkö meidän luopua tästä kodista vai pärjäisimmekö tässä, perheenäiti muistelee.

Susannan huoneremontti
Iso makuuhuone jaettiin kahdeksi. Ikkunat ja ovet löytyivät kierrätyskeskuksesta.

Chazalmartinit pyörittelivät muun muassa vanhempien makuualkovia olohuoneen yhteyteen. Yksi makuuhuoneista oli pituudeltaan reilut neljä metriä, ja siitä syntyi idea: vielä jakamisen jälkeenkin huoneisiin mahtuisi hyvin sängyt pitkälle seinälle.

Tuumasta toimeen. Huoneeseen rakennettiin pieni eteinen, josta on käynti molempiin makuuhuoneisiin. Rakennustarvikkeet hankittiin kierrätettyinä. Väliseinän ikkunat ja huoneiden ovet löytyivät kierrätyskeskuksesta, ja niiden ympärille rakennettiin seinät.

Pienemmästä huoneesta puhkaistiin myös ilmanvaihto eteiseen.

– Ikkunoihin piti tietenkin asentaa verhot molemmille puolille, jotta ne saa molemmilta puolilta kiinni, Susanna Chazalmartin huomauttaa.

Alun perin pienemmässä huoneessa oli myös kiinteä parvi, joten leikkitilaa oli lopulta mukavasti. Huoneiden asukkaat ovat kolmen tyttären perheessä vaihdelleet. 

Pienemmässä huoneessa viihtyy tukipoikamme, joka viettää meillä noin viikon kuukaudesta.

Vaikka vanhimmat tyttäret ovat jo muuttaneet pois kotoa, vierashuoneita tarvitaan edelleen.

– Pienemmässä huoneessa viihtyy tukipoikamme, joka viettää meillä noin viikon kuukaudesta. Joskus tulen tänne itsekin nukkumaan, täällä saa niin hyvät unet. Ei ole ollut mitään tarvetta muuttaa tätä takaisin yhdeksi huoneeksi, Chazalmartin miettii.

Vaatehuone vaihtui työhuoneeksi

Samoihin aikoihin makuuhuoneen jakamisen kanssa perhe pähkäili myös työtilan puutetta. Viestinnän asiantuntijana ja toimittajana työskentelevä Chazalmartin teki tuolloin töitä freelancerina.

– Keksimme tehdä vaatehuoneesta työhuoneen. Se oli vuosikaudet minun valtakuntaani, mutta nyt, kun työskentelen toimistolla, Samuel on ottanut työhuoneen omakseen.

Susannan työhuone
Vaatehuoneesta kuoriutui työhuone. Ennen-kuva on vastaavasta vaatehuoneesta naapurissa.

Jälleen hyödynnettiin kekseliäisyyttä ja kierrätystä: työhuoneen tasot on tehty makuuhuoneen kaapistojen ovista.

– Meillä ei ollut autoa, joten oli paljon kätevämpää hyödyntää jo olemassa olevaa materiaalia.

Valaistusta lisättiin hyllyihin kiinnitettävillä led-valaisimilla ja laatikosto rakennettiin vanhasta yöpöydästä.

Mikä asunnon muutoksista on ollut perheen mielestä onnistunein?

– Jos puolisolta kysytään, niin sauna. Tyttöjen mielestä tietenkin omat huoneet. Omasta näkökulmastani onnistunein, tai ainakin taloudellisesti kannattavin, on ollut tämä työhuone, Chazalmartin hymyilee.

Susannan saunaremontti
Pikkuinen sauna lohkaistiin kodinhoitotilasta.

Miten ratkesi tavarakaaos vaatehuoneessa, kun siitä tuli työhuone?

– Osa tavaroista säilöttiin kellarikomeroon. Makuuhuoneen puolelta puretun kaapiston tilalle asennettiin hiukan enemmän kaappeja.

Susanna Chazalmartin myöntää haaveilevansa pukeutumishuoneesta. 

– Olen vähän sellainen, että kun saan jonkun idean, olen kohta jo toteuttamassa sitä.