11-henkisen perheen lapset ovat kasvaneet säästäväisyyteen: "Nipistämme kaikesta mistä voimme mutta laitamme rahaa yhteisiin kokemuksiin"
Nurmeslaisessa Honkasen suurperheessä seurataan rahankäyttöä tiiviisti, sillä vanhempien nettotulot ovat yhteensä reilut 3300 euroa kuussa. Tarkkojen budjettilaskelmien ja suunnittelemisen ansiosta rahaa on jäänyt säästöönkin.
Perhe-elämä pitää nurmeslaisen Eevi Honkasen, 40, ja hänen puolisonsa Risto Honkasen, 46, kiireisenä. Siihen kuuluu ruoanlaittoa, kotitöitä, läksytalkoita, kuskaamista ja muuta hulinaa.
– Arkemme on aika railakasta. Rauhallisempaa hetkeä ei päivissä oikein ole, Eevi Honkanen sanoo ja naurahtaa.
Pariskunnalla on yhdeksän lasta: Leno, 2 Arlo, 5, Villa, 10, Vito, 12, Milli, 14, Mano, 16, Tiko, 17, Jomi, 18, ja Remi, 20.
Remi asuu jo omillaan, mutta perheen muut jäsenet kokoontuvat yleensä kodin ruokapöydän ääreen arki-iltaisin kello viisi – ja usein syömässä on myös lasten kavereita. Pyykinpesukone pyörii vähintään kolme kertaa päivässä.
Kun porukkaa on paljon, myös kuluja on paljon. Honkaset seuraavat rahankäyttöään tarkasti, jotta tulot riittävät kaikkiin menoihin.
Ruokaa sieltä, mistä halvimmalla saa
Esikoulun opettajana työskentelevä Risto Honkanen tienaa noin kaksituhatta euroa kuukaudessa nettona.
Eevi Honkanen on kotiäiti, ja hän saa Kelalta kotihoidon tukea hieman alle 500 euroa kuukaudessa. Lapsilisiä heille maksetaan reilut 850 euroa kuussa.
Muita vakituisia tuloja vanhemmilla ei ole.
– Nipistämme oikeastaan kaikesta, mistä on mahdollista nipistää. Teen joka kuukausi hyvin tarkan budjettilaskelman, josta näkee, minkä verran rahaa on käytössä mihinkin, Eevi Honkanen kertoo.

Hän seuraa ruokakauppojen hintatasoa ja tarjouksia ja suunnittelee ruokaostokset aina etukäteen.
– Meillä on aika vakiintuneet ostokset. Haemme ruokaa niistä kaupoista, joista sitä saa halvimmalla, Risto Honkanen kertoo.
Lihaa ostetaan yleensä vain tarjouksesta tai kaupan viimeisen aukiolotunnin alennuksesta ja sitä laitetaan myös pakkaseen.
Perheessä suositaan luomuruokaa ja vältetään valkoista vehnää, sokeria ja turhia lisäaineita.
Eevi Honkanen kuvailee itseään tarjoushaukaksi: hän tilaa eri nettikauppojen uutiskirjeet ja ostaa lasten ulkoilu- ja urheiluvaatteita vain tarjouskampanjoista.
– Valitsemme kaupassa halvimman mahdollisen vaihtoehdon, joka sopii tähän ruokavalioon. Keskitämme suuren osan ruokaostoksistamme S-ketjun kauppaan, ja siitä kertyy tilille bonusta yleensä noin 60–70 euroa kuussa, Eevi Honkanen sanoo.
Kesällä ja syksyllä Honkaset marjastavat ja sienestävät paljon. Syksyn päätteeksi kaksi pakastinta on täynnä ilmaista, terveellistä ruokaa.
Kokeile oman taloutesi laskemista: täytä tulot ja menot helppoon taulukkoon. Täytä taulukko excel-ohjelmassa Tulosta täytettävä taulukko (pdf) |
Säästöä syntyy vertailemalla ja korjaamalla
Eevi Honkanen käyttää runsaasti aikaa hintojen vertailuun. Hän kuvailee itseään tarjoushaukaksi: hän tilaa eri nettikauppojen uutiskirjeet ja ostaa esimerkiksi lasten ulkoilu- ja urheiluvaatteita vain tarjouskampanjoista.
– Vaatteita ja harrastusvälineitä ei tarvitse ostaa kovin paljon, sillä kierrätämme niitä isommilta lapsilta pienemmille ja myös sukulaisten kesken.
Kun pyykinpesukone meni hiljattain rikki, Eevi Honkanen kolusi läpi verkkosivustoja ja paikallisia liikkeitä. Lopulta löytyi edullisin tarpeisiin sopiva vaihtoehto, suoravetomoottorilla varustettu yhdeksän kilon pesukone.
Perheessä keskustellaan avoimesti rahasta, menoista ja tuloista ja pohditaan, mistä hankinnat saa halvimmalla tai ovatko ne ylipäätään tarpeellisia.
– Viimeisin pyykkikoneemme oli ensimmäinen, jossa oli suoravetomoottori, ja se kesti pidempään kuin aiemmat pyykkikoneet. Siksi ostimme jälleen suoravetomoottorillisen koneen, vaikka se ei ole pyykkikoneista kaikkein halvin.
Eevi Honkanen myös kilpailuttaa perheen puhelinliittymät ja vakuutukset säännöllisin väliajoin ja on kova tinkimään.
Säästöä syntyy myös siitä, että Risto Honkanen huoltaa perheen kahta autoa itse. Kriteerinä lähes 20 vuotta vanhojen autojen hankinnassa on ollut, että ne pitää voida huoltaa ja korjata itse.
Budjettilaskelmien tekeminen kannattaa
Honkasten perheessä keskustellaan avoimesti rahasta, menoista ja tuloista ja pohditaan ahkerasti, mistä hankinnat saa halvimmalla tai ovatko ne ylipäätään tarpeellisia.
Lapset ovat kasvaneet säästäväisiksi. 18-vuotias Jomi käy sammuttelemassa vesihanoja kotona, jos joku unohtuu läträämään vettä.
16-vuotias Mano kierrättää ja kunnostaa erilaisia laitteita: hän esimerkiksi korjasi hiljattain perheen television, joten uutta ei vielä tarvittu.
– Toki lasten välillä on eroja. Toisilla omat rahat pysyvät paremmin käsissä kuin toisilla. Minun lapsuudenperheessäni oli vielä tiukempaa rahan kanssa, Eevi Honkanen sanoo.
Eevi ja Risto Honkanen suosittelevat muillekin budjettilaskelmaa, joihin kirjataan kuukausittain tarkasti ylös kaikki tulot ja menot. Laskelmasta näkee, mihin rahat kuluvat.
– Vaikka olisi enemmänkin rahaa käytettävissä, laskelmaan voi kirjata, minkä verran ylimääräistä rahaa on. Tällöin pysyy kartalla siitä, miten paljon voi laittaa säästöön.

Säästöjä Honkasille on tarkan talousseurannan ansiosta vuosien varrella kertynytkin. Niiden turvin perhe pystyi tekemään keväällä 2023 kahden viikon matkan Kreetalle.
Rahaa kerätäkseen perhe myi myös pölyttyneen muumimukikokoelmansa, ja Risto Honkanen otti töissä ylimääräisiä vuoroja.
– Tykkäämme laittaa rahaa reissuihin ja yhteisiin kokemuksiin. Kesäisin teemme kotimaanmatkoja, joihin kuuluu yleensä jokin aktiviteetti ja yöpyminen hotellissa, Airbnb-asunnossa tai sukulaisten luona.
Lähimatkailua voi harrastaa myös puoli-ilmaiseksi autoilemalla lähikaupunkeihin. Lisäksi perhe telttailee luonnossa.
“Arjessa parasta on yhdessä oleminen ja tekeminen”
2-vuotias Leno tulee ilmoittamaan, että hän kävi potalla. Perheen teini-ikäiset pojat ovat auttaneet häntä vaipan laittamisessa.
Iso perhe tuo Eevi ja Risto Honkaselle valtavasti iloa.
– Arjessa parasta on yhdessä oleminen, tekeminen ja kokeminen, Risto sanoo.
– Olemme tiivis porukka: vietämme paljon aikaa koko perheen kanssa. Myös vanhimmat lapset ovat eri jutuissa mukana, Eevi jatkaa.

Ulkopuoliset ovat kommentoineet Honkasten perhekokoa yksinomaan positiiviseen sävyyn: ihanaa, että jotkut jaksavat tehdä monta lasta.
Hieman kierrellen heiltä on myös tiedusteltu, liittyykö perhekokoon vakaumus.
– Emme edusta mitään uskontokuntaa, emme edes kuulu kirkkoon. Lapsia on vain haluttu paljon. Minulle on aina pukannut uutta vauvakuumetta, Eevi Honkanen sanoo.
Seitsemännen lapsen jälkeen lapsiluvun piti olla täysi, mutta sitten Risto totesi, että olisipa ihanaa saada vielä nauttia vauvan tuhinasta. Vauvoja tuli vielä kaksi.
– Lapset ovat olleet helppoja. Koskaan emme ole ajatelleet, mitä he maksavat. Aina sitä jotenkin pärjää.